Kesä kääntyy loppupuolelleen ja ensimmäistä kertaa pitkää aikaan se tuntuu haikealta. Oikeastaan se kertookin oleellisen. Tämä on ollut hyvä kesä.
Luulen, että iso syy siihen, että kesä on ollut näin hyvä oli se, että lääkäri sanoi maagisen taikasanan masennus. Yhtäkkiä asennoituminen asioihin kesällä muuttui. Sen sijaan, että mietin kuinka perseestä on, kun taas on kirkasta ja aurinkoista ja hellettä mietinkin, että onpa nyt vähän rasittava olo, kun on näin kirkasta ja aurinkoista ja hellettä, mutta koska minusta tulee vasraan aina tuntumaan tällä kelillä tältä, niin turha jäädä murehtimaan sitä. Sen sijaan ottaa ilon irti siitä, että lapsen kanssa on kiva käydä uimassa vaikka ei maailman paras olo olekaan ja jätski on hyvää vähän vähemmän freesinäkin. Sitten niistä päivistä ei jää mieleen väsymys vaan se, että tulipa tehtyä jotain kivaa. Oleellisesti siis tajusin, että vika ei ole säässä vaan minussa. Se taas helpottaa elämää äärettömästi, koska itseään on paljon helpompi muuttaa kuin säätä.
Toinen hyvä puoli siinä ajatuksessa masennuksesta on se, että kun keväällä kuitenkin ajattelee, että voisi sitten kesällä tehdä ziljaardi asiaa, niin on paljon helpompi antaa itselleen anteeksi se, ettei tehnytkään ihan kaikkea mahdollista. Perspektiivi muuttuu niin, että näkee ne asiat suurina onnistumisina, mitä sai tehtyä, eikä toisinpäin. Kun kesästä jää päällimmäiseksi mieleen liuta onnistumisia, niin eihän siitä nyt kauhean paha olo jää.
No, syksy on silti aina syksy. Ihmisen parasta aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti