Lapsen laittaminen päiväkotiin on aika mielenkiintoinen asia. Vielä mielenkiintoisempi asia on se keskustelu, mitä lapsen laittamisesta päiväkotiin käydään. Siitä puuttuu muutamia asioita, joden luulisi kuitenkin olevan aika oleellisia tälläistä päätöstä tehtäessä. Tai sitten olen vaan hyvin erikoinen ihminen, kun ensimmäinen asia, mitä kysyisin päiväkotia pohtivalta vanhemmalta on se, että "Minkälainen lapsesi on?" tai "Onko lapsesi sellainen, että luulisit sen tykkäävän päiväkodista?". Sosiaalinen ja vilkas lapsi on ihan eri ötö kuin ujo ja rauhallinen. Varsinkin tässä asiassa. En sitten tiedä, että miksi lapset lakkaavat välittömästi olemasta yksilöitä, kun puhe siirtyy päiväkotiin, mutta siltä vaikuttaa.
Vähintäänkin heresiaan varmaan siirryttäisiin siinä vaiheessa, jos kysyttäisiin vielä perään se toinen olennainen kysymys. "Jaksatko katsella sitä kakaraasi kotona?" Itse en ole koti-isä, enkä ihan pienistä syistä sellaiseksi rupeaisikaan. Ei kestä pää sellaista. En tiedä muista, mutta itse voin normipäivänä olla lapsen kanssa noin kaksi tuntia. Loput ajasta olen samassa paikassa kuin lapsi ja odotan, että se menisi nukkumaan tai jotain. Lapsi ei oikeasti ole kauhean jännä ihminen. Onneksi ei ole tarvetta jäädä kotiin.
Kolmas asia, mikä tuntuu usein uupuvan noista keskusteluista on se itsestäänselvin. "Kokeile". Pieni lapsi ei ole niin hyvä piilottamaan tunteitaan, että jäisi epäselväksi, jos päiväkoti ahdistaa tai pelottaa. Lapsen laittaminen päiväkotiin ei ole sikäli verrattavissa lapsen synnyttämiseen, että sen päätöksen voi muuttaa, jos se ei ole hyvä. Eikä heti tarvitse lähteä täyttä viikkoa olemaan. Esimerkiksi 20h viikossa töissä voi olla aika hyvä ryytyvälle kotivanhemmalle. Kaikissa työpaikoissa se ei ehkä ole järkevää, mutta kannattaa selvitellä niitä vaihtoehtoja.
Oleellisesti tuntuu siltä, että usein päivähoitoa pohdittaessa mietitään enemmän jotain ihan muuta kuin sitä oikeaa kysymystä. Mikä on parasta koko perheelle? Lapsi on vain osa kokonaisuutta. Jos se näkökulma hukkuu, niin lopulta siitä ei hyödy kukaan. Ei edes se lapsi. Hmm. Jotenkin tuli sellainen olo, että olen kirjoittanut tämän jutun jo joskus aikaisemmin. No, kertaus on perseestä vai miten se sanonta meni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti