Lapset ja oppiminen ja koulu ovat sellainen ainainen puheenaihe. Miten lapsia pitäisi opettaa, että niitä kiinnostaisi on hyvin usein toistettu kysymys vähän joka puolella. Ja se onkin tärkeä kysymys. Erityisesti viimeaikoina on esitetty väite, että koulussa tuhotaan lapsen mielenkiinto asioita kohtaan. Omasta puolestani en voi ottaa muuten kantaa tähän, koska en enää muista kovin hyvin, että kuinka paljon minulla oli oikeasti kiinnostusta, mutta sen voin sanoa, että ainakin TKK:lla äärimmäisen kiinnostavien asioiden opettelu oli kyllä osattu tehdä harvinaisen tympiväksi puuhaksi. Aika lähelle päästään sitä, että noin 40 ov:n jälkeen minua eivät kauheasti kiinnosta sen enempää tekoäly kuin tietokoneoppiminenkaan. Vielä lähemmäksi päästään toteamalla, että nyt kun olen tietotekniikan DI, tietotekniikka ei enää oikein kiinnosta. Varmasti syytä on miehessä ja ikääntymisessäkin, mutta luulen syytä löytyvän myös siitä, että valtaosa kursseista tiivistyy lauseeseen "opettele jotain että pääset tentistä läpi". Sen sijaan, että lukiessa miettisi, että mitä tällä tehdään, miettiikin, että mitäköhän tästä kysytään. Harmi, että sen tajuaa vasta reippaasti myöhässä, koska jos olisi silloin osannut haistattaa pitkät niille tenteille ja keskittyä tekemään opituilla asioilla jotain jännää, niin kiinnostus olisi varmaan isompaa nyt. Eikä se "menestyskään" olisi siitä varmaan kärsinyt. Tärkeä asia siis miettiä, että miten ollaan tuhoamatta kiinnostusta, ei siinä mitään.
Mutta kun katselee tuon lapsen (kohta 2v) tekemisiä, niin ainakin sen oppimisessa on kaksi puolta. Se joko tekee jotain hauskaa ja oppii samalla huomaamattaan tai se opettelee jotain erittäin ja välittömän hyödyllistä (mallia käveleminen). Silloinkin opettelu loppuu hyvin äkkiä, jos homma ei etene. Näyttää lähinnä siltä, että jonkun hyödyllisen asian oppiminen on sille lähinnä määritelmällisesti hauskaa. Luulen, että tämä pätee vanhempiinkin ihmisiin. Joten kuvittelisin, että jos lapset haluaa saada innostumaan koulusta, niin varsin hyviin tuloksiin päästään, jos saadaan koululaiset vakuutetuksi siitä, että opetettavat asiat ovat hyödyllisiä ja niiden opettelu on hauskaa. Arvosanojen en usko olevan lapsille niin kauhean merkittävä asia motivaatioon, koska niissä sekä tulos että hyöty ovat yleensä vähemmän kuin välittömiä (kysykää vaikka lapsilta, että miksi on tärkeää olla hyvä todistus viidennellä luokalla).
Luulenkin, että suurin ongelma arvosanoissa on se, että aikuiset eivät osaa käsitellä niitä. Aikuiset näkevät arvosanoissa suuren, hyödyllisen ja arvokkaan päämäärän sinänsä. Niin arvokkaan, että opetettavaa asiaa ei tarvitse perustella muilla perusteilla. Itsessäni ainakin huomaan tämän. En minä kysy kummipojalta, että onko se oppinut koulussa jotain kivaa tai kätevää viimeaikoina. Kysyn, että miten koulussa menee ja kaikki tietävät, että tarkoitan arvosanoja. Koska hei, sillä, että onko historian numero kuusi vai seitsemän on merkitystä ihan hillittömän paljon. Ehkä voisi panostaa siihen, että kysyy että mitä hyödyllistä olet oppinut koulussa viimeaikoina? Ja mikä siellä on ollut kivaa? Hulluutta! Ei kukaan halua että on kivaa! Tulee sokeritauti ja diabetes!(Hämärä viittaus, taputa itseäsi selkään jos tiedät mistä tuo tulee)
Oppiminen koulussa ja oppiminen muuten ovat muutenkin ihan eri eläimiä. Kokeileppa huviksesi. Lue joku kirja mielenkiintoisesta aiheesta tai katsele kiinnostava dokumenttielokuva. Kuinka paljon yksityiskohtia päähäsi jäi? Nyt muistele mitä tahansa koetta, mitä olet koskaan missään tehnyt. Kuinka suuri osa kysymyksistä on puhtaasti yksityiskohtia tai vähintäänkin hyvin tarkkoja speksejä kaipaavia esseitä? Sellaisia kysymyksiä, joihin ihminen, joka perehtyy asiaan puhtaasti mielenkiinnosta ei jaksa pureutua, koska ne eivät olleet millään tasolla mielenkiintoisia. Jos haluat viedä kokeilun loppuun, niin lueskele kirjaasi tai katsele dokumenttiasi niin paljon, että kuvittelet sillä pääseväsi huomisen tentin läpi. Ai ei kiinnosta vai? Miksiköhän ei? On ihan mielenkiintoista lueskella siitä, miten raja Ruotsin ja Venäjän välillä siirtyili menneinä vuosisatoina. On täydellisen perseestä yrittää muistaa ulkoa kaikenmaailman pähkinäsaaren rauhoja, että voisi briljeerata kokeessa. Eikä sillä pähkinäsaaren rauhalla tee ihminen elämässä paskaakaan. Sen sijaan se, että on jonkunlainen fiilis niistä rajoista ja kuvioista on ihan hyödyllistä taustaa tietää, kun joku tulee kertomaan Ruotsin (joka oli jotain ihan muuta kuin tänään) muinaisista hyökkäyksistä Suomeen (jota ei ollut olemassakaan). Perspektiiviä junou. Iso osa oppimisesta on hauskaa juuri siksi, että saa oppia uutta. Tankkaaminen ja kertaaminen ei ole uuden oppimista. Se on vanhan ja jo opitun toistamista tylsyyteen ja aivokuolemaan saakka, jotta päähän jäisi yksityiskohtia, joita sinne ei edes kaipaa. Kertaaminen on opintojen äiti sanotaan. Valitettavasti tämä äiti on vittumainen akka joka kyllä ruokkii kakaransa, mutta myös vittuilee ja vetää niitä turpaan koko ajan. Ei sitä jaksa katsella, vaikka siltä ruokaa saakin.
Tulipas harvinaisen sekava kirjoittelu. Liikaa ajatuksia aiheesta vissiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti