Olen jo monta kertaa miettinyt, että onko järkevää kirjoitella mietelmyksiä julkisesti. Haluanko, että minusta tiedetään niin paljon kuin olen tässä blogissa kertonut? Kun ei niin kauheasti ajattele kun kirjoittelee, niin on iso vaara erehtyä kirjoittamaan julki asioita, joita ei sitten oikeasti halunnutkaan julki. Noin yleensäkin yksityisyytensä on helppo menettää nykyään, kun Googlet ja muut tallentavat kaiken mahdollisen mitä tekee. Sen edistäminen kertomalla asiansa (Googlen) blogissa ei välttämättä ole fiksua.
Mutta yksityisyydessä on toinenkin puoli. Riittävän yksityinen on yksinäinen. Kun ei pidä asioitaan yksityisinä ei ole niiden kanssa yksin. Siitä tuleekin koko kysymyksen ongelma. Luulen, että on paljon asioita, joita aika automaattisesti pidämme yksityisinä, mutta joiden julkistamisesta voi olla suurta hyötyä. Masennus on ollut sellainen asia minulle. Jouduin miettimään, että kenelle kerron. Kuitenkin vapaus puhua ja kirjoittaa asiasta on ollut iso apu. Kun asioita kirjoittaa julkiseksi, niitä ajattelee eri tavalla kuin jos vaan kirjoittelisi itselleen. Niihin joituu ottamaan etäisyyttä, katselemaan satunnaisen lukijan perspektiivistä. Ja lopulta joutuu tunnustamaan, että ei se oma ongelma ole niin massiivinen kuin miltä se näyttää omissa silmissä. Se ei ole niin iso, että sitä kannattaisi jäädä murehtimaan.
Huomiohuoraaminen on kuitenkin pieni hinta paremmasta elämänlaadusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti