Uutisia siitä, että joidenkin läheisten ihmisten läheinen ihminen on tehnyt itsemurhan tuntuu aina välillä tipahtelevan. Se tuntuu niin turhalta, että se lähentelee henkilökohtaista loukkausta. Vaan helppohan se täältä onkin huudella. Silti ei vaan osaa olla miettimättä sitä umpikujaa, johon nuori ihminen voi kokea joutuneensa. Itsekin muistan sen tilanteen, kun istui yksin kotona ja näytti, että kaikki saumat oli menneet. Nyt sitä vaan ihmettelee, että kuinka voikin olla silloin niin sekaisin, ettei nähnyt sitä, että koko maailma oli avoinna. Onneksi siitä pääsi aikanaan yli.
Ehkä pitäisi pyrkiä iskostamaan ihmisiin sellaista kokeilemismentaliteettia, että jos tämä ei toimi, niin sitten koitetaan jotain muuta. Se voisi auttaa siihen, että jos ykkössuunnitelma ei toiminut, niin koko maailma ei romahda. Ehkä noin yleisestikin olisi hyvä jos ei ole liian tarkkaa ajatusta siitä miten aikoo elämänsä elää. Mielekkään elämän voi elää aika monella tavalla. Se oli itseasiassa yksi iso osa omaa selviämisprosessia erosta. Tajusin, että Jumalalla on antaa minulle hyvä ja mielekäs elämä. Kuului siihen vaimoa eli ei.
Jos vaimo jätti ja töistä tuli potkut, niin älä tapa itseäsi. Ota mieluumin yhteyttä minuun, niin ajetaan vaikka Mongol rally. Eiköhän vaimo päästä jos on kaverin hengestä kyse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti