Elämä on ollut aika nihkeää taas vähän aikaa. Tajusin, että olen taas ruvennut vaan olemaan ja tekemään sitä vähintä vaadittavaa. Elämä vaan on sikäli kapitalistista, että asiat ovat juuri niin arvokkaita, kuin niistä arvostaa ja jos kaiken tekee minimeillä, niin elämä on sitten aika perseestä. Tämä tuli mieleen, kun päädyttiin satunnaisten vaiheiden jälkeen tekemään vaihteeksi ihan kunnollista ruokaa. Tuntui, että koko elämä muuttui yhtäkkiä paljon paremmaksi, kun panostusta yhteen pieneen asiaan muutti.
Tästä palasi taas mieleen ne teemat, millä keväällä tuli paljon positiivisuutta elämään. Pienten parannusten teko ja niistä nauttiminen. Ruoka on tässä suhteessa erittäin kätevä lähtökohta, koska parempi ruoka tuottaa aika automaattisesti parempaa mieltä. Noin muutenkin parannuksia on tullut tehtyä, mutta niihin huomion kiinnittäminen ja niistä nauttiminen ei oikein ole toiminut. Eli siis lopulta asenteessa on puutteita. Nyt syksyllä elämää paransi paikallisliikenteen bussit, joiden vuoroväli harveni kymmenestä minuutista puoleen tuntiin. Tästä seurasi se, että rupesin menemään töihin puoli tuntia aikaisemmin. Se taas on helpottanut aikatauluja kotona yllättävän paljon.
Kun väsyttää ja on paska olo, niin ei niistä pienistä parannuksista suurta iloa saa, mutta elämää ei kannatakaan elää paskimpien aikojen ehdoilla vaan yrittää säätää se niin, että paskimpinakin aikoina elää niin, että sitten kun menee taas paremmin on homma kasassa ja pääsee heti nauttimaan. Oikeanlainen rutiini on tärkeää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti