Ensinnäkin se muistutti taas siitä, miksi en omista töllöä enkä tule varmaan omistamaankaan. Ongelma ei ole se, että sieltä tulee pelkkää soopaa, koska se ei mielestäni yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Nytkin kun katsoin, niin tuli mielenkiintoinen dokumentti tyynestä valtamerestä ja pari ihan jännää leffaa. Veren vangit olin tosin jo nähnyt, mutta K-19 oli hyvä. Sisällöllisesti ei valittamista siis, mutta muuten telkkari ei minulle sovi. Juutun yksinkertaisesti liian helposti tuijottamaan sitä. Yksi ilta lomalla on ihan hyväkin, mutta enempää en siihen halua käyttää. Kun katsoo telkkaria muutaman tunnin, niin olo on sen jälkeen vähän kuin olisi sielussa reikä. Tyhjä olo. Että on turha ja tarpeeton, eikä olisi maailmalle mikään menetys jos minua ei olisikaan.
Tästä päästään näppärästi siihen toiseen hyödylliseen asiaan. Rupesin nimittäin sitten miettimään tuota turhuuden ja tarpeettomuuden tunnetta ja hoksasin, että se on samanlaisen negatiivisen perspektiivihärön seurausta kuin negailu yleensäkin on. On tietenkin totta, että jos minua ei olisi koskaan ollutkaan, niin ei maailma olisi minua suuresti kaipaamaan jäänyt eikä nykyistä huonompi paikka, mutta kyseinen ajattelutapahan on täydellisen idioottimainen. On hyvin vähän sellaisia asioita ja tuskin yhtään sellaista ihmistä maailmassa, että jos se ei olisikaan ollut olemassa, niin sellaista kaivattaisiin. Sen sijaan maailmassa on paljon ihmisiä, joita joku jäisi kaipaamaan jos he kuolisivat nyt. Suurin osa ihmisiä on sellaisia. Minäkin. Jos minä nyt kuolisin, niin lapsellani ei olisi isää. Vaimollani ei olisi miestä. Ja moni muu kokisi pienemmän menetyksen. Se tarpeettomuuden tunne on siis korkeintaankin valheellinen. Se on hyvä asia tajuta aina välillä.
Published with Blogger-droid v1.6.7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti