Testasinpa kirjoittaa ihan puhtaasti fiilistellen tunnetta joka oli. Oli aika jännää. Vähän runoilijamainen olo tuli. Teki taas mieli lyödä itseään turpaan. Se aiheutti myös sen, että rupesin miettimään, että pitäisikö oikeasti testailla jotain vaihtelevia tyylilajeja tai muita vastaavia kirjallisia munanjatkamismenetelmiä tässä kirjoitellessa. Tekstiä sinällään kuitenkin tulee suollettua aika hyvään tahtiin. Ei niitä ajatuksiakaan niin paljoa ole, joten kirjallisessa kikkailulla briljeeraaminen voi auttaa sisällöttömyyden piilottamisessa.
Ongelmaksi tulee kai se, että jos haluaa kirjoittaa jotain, mikä yrittää imitoida jotain kunnollista, niin sitten sitä pitäisi jaksaa työstää ja viilata ja se taas tuskin kiinnostaa. Enemmän sellainen "runo on valmis, saa tulla pyyhkimään"-meininki. Vaan olisihan se ehkä hauskaa koittaa kirjoittaa joku pieni näytelmä tai jotain muuta mitä intelligentsija kirjoittaa kun haluaa kirjoittaa jotain eikä halua, että kukaan huomaa ettei se kirjoitelma tuonut maailmaan mitään sellaista, mitä ilman maailma olisi huonompi paikka. Suurin ongelma koko touhussa taitaisi olla se, että sitten joutuisin ottamaan haltuun nämä nälkävuoden mittaiset virkkeeni, jotka jatkuvat nyt ikuisuuksiin ihan vaan siksi, että tajunnanvirta nyt vaan toimii niin, eikä minulla ole mitään syytä yrittää kahlita niiden villiä ja vapaata polveilua niiden pyrkiessä saavuttamaan Niilin pituudessa ja Amazonin käsitellyn asian laajuudessa. Luultavasti jos alan kikkailla, niin kirjoitan ensimmäiseksi novellin jossa on vain yksi virke. Vaarana lienee lähinnä, että novellin sijaan siitä tuleekin romaani. Ei meinaan liene helppoa päättää, että mistä kohtaa se virke pitää katkaista, että saadaan trilogia kasaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti