Ensimmäinen kerta

Tänään alkaa kesäloma. Se on siitä erikoinen kesäloma, että ensimmäistä kertaa aikuisaikanani minulla on oikea kesäloma. Siis loma jolloin voi olla kotona eikä tarvitse opiskella eikä tehdä töitä. Aika muikea fiilis. Kelitkään ei mahdottoman huonoilta vaikuta. Täytyy pyrkiä pitämään vanha asenne kesäsäähän ja vaan laajentaa sitä vähän. Aikaisemminhan parasta oli, jos oli pilvistä tai satoi. Jos siihen saa yhdistettyä sen, ettei hellekään haittaa, niin hyvän sään todennäköisyys kesällä on aika iso.

Yksi jännä kysymys on se, että miten loma pitäisi viettää, että siitä saisi hyödyn irti. Tällä lomalla ollaan aika paljon liikkeellä, mutta koitettiin katsoa, että vähän jää välipäiviäkin, että voi olla kotona. Menoahan sinällään pitää olla ettei tule romahduksia. Ehkä sen voisi määritellä niin, että loman pitää olla fyysisesti riittävän raskas ja henkisesti riittävän kevyt. Saa sitten nähdä, että onko tuo reissaaminen kevyttä vai raskasta.

Muutoksen aika

Juuri kun pääsin mehustelemasta sillä, että en juurikaan yritä muuttua, tajusin muutoksen tarpeen nostaneen taas päätään. Pitäisi muuttaa asennoitumista kesään. Lähtökohtahan on se, että tänä kesänä ei tarvitse kärsiä merkittävistä masennusoireista. Se vaan on epätodennäköistä, jos kesään suhtautuu ihmisen paskimpana aikana. Kesä on epäilemättä ihan kiva vuodenaika jos ei tunnu pahalta koko ajan. Joten nyt pitäisi panostaa siihen, että miettii kaikkia hienoja asioita, mitä kesässä on. Jäätelö. Loma. Uiminen. Shortsit. Futis. Luonto. Retkeily. Grillaus. Riippumatto. Käveleminen paljain jaloin. Eiköhän tästä vielä jotain saada kasaan.

Kuinka helppoa sitten on muuttaa vuosia ollutta ajattelutapaa? Nähtäväksi jää. Eiköhän se siitä kun tekee kivoja asioita ja etsii tapoja nauttia kesästä.

Itsensä hyväksyminen

Liekö sitten oikeaa vai plasebovaikutusta, mutta nyt parina aamuna on tuntunut siltä, että olisi oikeasti nukkunut syvemmin kuin ennen. Nukahtaminenkin on yleensä sujunut, joten hyvin menee. Ja olo on ainakin tänään ihan hyvä. Lähden siis siitä, että kyllä tämä tästä nyt taittuu. Tulee parempi mieli niin. Vielä kun menisi ajoissa nukkumaan niin johan olisi ihmeellistä. Vähän tulee kyllä antikliimaksi tästä masennussaagasta, jos tästä ei tämän ihmeellisempää tullut. Pari pilleriä naamaan ja siinä.

Mietiskelin omaa suhtautumistani tähän masennukseen ja havaitsin, että jossain kohtaa olen hyväksynyt itseni. Se on kylläkin tapahtunut jo vähän aikaisemmin, mutta vasta nyt oikeastaan tajusin, että en ole enää vähään aikaan yrittänyt muuttua. Olen vain etsinyt tapoja päästä hyvään tulokseen sillä mitä minulla on. Ja kyllä Volkkarilla pystyy melkein kaikki samat asiat tekemään kuin Porschella. Se ei ole niin tyylikästä eikä vauhdikasta, mutta matkaseura sen hyvän reissun tekee kummallakin.

Luulen, että se itsensä hyväksyminen alkoi valitsemisesta. Näitä asioita haluan tehdä, mutta tämä on se, mikä on niistä minulle tärkeintä, ne muut saavat jäädä koska ei ole aikaa. Ehkä siinä tuli sitä luopumista ylimitoitetuista odotuksista ja toiveista itseä kohtaan. Sitten oli helpompi ruveta toteuttamaan niitä asioita, mitkä olivat saavutettavissa. Silloin tulee valmista ja on myös helpompi hyväksyä omat puutteet, kun näkee etteivät ne niin maatakaatavia ole. Samalla voi antaa itselleen luvan olla tyytyväinen siihen vähään, mitä on saavuttanut.

Pyrkimisen parempaan ei tarvitse lähteä siitä ajatuksesta, että nykyinen ei riitä. Jos nykyinen ei riitä, täytyy toki pyrkiä parempaan, mutta parempaan voi pyrkiä ihan vaan siksi, että parempi on saavutettavissa vaikka nykyisessäkään ei ole mitään isompaa vikaa. Silloin voi nauttia myös siitä mitä jo on. Elämän yksi perustotuus on se, että tulet menettämään lopulta sen mitä sinulla on. Siksi siitä kannattaa tänään nauttia, vaikka aiotkin huomenna parempaan.

Positiivishenkinen johtopäätös

Rupesin tuota yöllistä juttua miettiessäni vähän jatkokehittelemään ajatusta. Jos oletetaan, että oloa parantaa korkeintaan rajallisesti lääkkeen substanssi ja enemmänkin se positiivinen ote, minkä asioihin ottaa siksi, että ongelmaa ollaan ratkaisemassa, niin optimistisesti voisi lähteä olettamaan, että lääke on pitkän päälle tarpeeton. Tai siis, että plasebovaikutuksen voisi tuottaa itselleen jollain muullakin asialla kuin lääkkeillä. Olisi kätevämpi saada plasebonsa vaikka liikunnasta. Tai saada päänsä siihen kuntoon, ettei tarvitse eksplisiittisiä sellaisia.

Seisoin tänään töissä päälläni. Aika raskasta oli, mutta onnistui kyllä. Olisi ollut tyylikästä, jos paikalle olisi tullut jotain bisnesvierailijoita silloin. No eipä tullut. Syököhän päälläseisova tuotekehittäjä firman uskottavuutta? Voi ainakin sanoa, että meillä asioita katsotaan toisesta näkökulmasta.

Optimismin voima

Lueskelin noista mielialalääkkeistä ja mielenkiintoinen yksityiskohta tarttui ajatuksiini. Tuosta lääkkeestä kerrottiin, että saatava teho ei lievässä masennuksessa eroa merkittävästi plasebosta. Mielenkiintoista oli tästä tehty päätelmä. Johtopäätöshän oli, että lääkkeen määrääminen on turhaa. Johtopäätös saattaa olla oikea, mutta ainakaan lainatun tutkimuksen abstrakti ei anna viitettä siitä, että plasebo-vaikutuksen voimakkuutta olisi tutkittu. Todennäköisempää on kuitenkin, että johtopäätöksen tekijä on kitisevä persnaama, jonka täytyy yrittää korvata pienimunaisuutensa ja seksuaalinen kyvyttömyytensä jollain älyllisellä ylemmyydentunteella, jonka voi kunnolla saavuttaa vain olemalla rehellisesti väärässä. Kaikkein kätevimmin tässä tapauksessa kuvittelemalla, että plasebo-vaikutus on sama asia kuin ei vaikutusta. (Toimitus pahoittelee näin jälkikäteen raflaavia sanamuotoja, mutta ei poista niitä, koska tästä blogista on tarkoitus pystyä arvioimaan kirjoittajan mielialan vaihteluita ja nuo tekevät sen aika helpoksi. Itsestään on hieno puhua kolmannessa persoonassa.)

Vaihtoehtoinen hypoteesi olisi, että lievissä masennuksissa potilaan mieliala on niin paljon lääkitystä merkittävämpi parantumisen edellytys, että kunhan potilaan saa uskomaan huomiseen, niin lääkettä ei tarvita. Mielialan parantumisen vaan saa aikaan nimenomaan sen lääkkeen saaminen. Nimim. kokemusta on. Itseasiassa se jo riittää pitkälle, että tulee sellainen fiilis, että nyt tälle asialle tehdään jotain. T: sama nimimerkki.

Eli siis on todennäköistä, että minulle syötetään mielialalääkettä vain ja ainoastaan plasebo-vaikutuksen takia. Käsitykseni on, että plasebo-lääkkeen määrääminen ei ole sallittua. Jos minulta kysytään, niin saisin lääkkeen vaikutukset mieluummin plasebosta kuin jostain oikeasta lääkkeestä, joka joko sotkee tai sitten ei minun pääni. Eli kiitti vaan kitisijät vitusti.

Varsinkin masennuslääkkeissä plasebon tarjoaminen olisi vielä helppoa. Käsittääkseni about aina lääkäri joutuu kuitenkin sanomaan, että täytyy kokeilla vähän, että löytyy se toimiva lääke. Ekaksi laittaa jonkun sellaisen lääkkeen, josta hyvin todennäköisesti tulee paha olo ja sitten sen plasebon, niin jo vain saattaisi elämä parantua, eikä tarvitsisi edes syödä ties mitä paskaa.

Tämä kaikkihan kaatuu siihen, että ihmisille on niin kovin tärkeää olla tulematta huijatuksi. Pitää olla kyyninen ja epäluuloinen ja muutenkin vaan lähteä siitä, että kaikki on paskaa paitsi kusi. Onneksi näitä ihmisiä varten on olemassa nocebo-efekti. Kitisijöille siis muistettavaksi. Kaikki lääkkeet on myrkyllisiä. Suurin osa ruuastakin on myrkillistä. Ilma jota hengität on myrkyllistä. Pidä se mielessä, niin kuolet nopeammin ja sitten me muut voidaan syödä plasebomme rauhassa. Eikä tartte vetää jotain valikoivasti-estän-tai-ehkä-en-jonkun-epämääräisennimisen-aineen-imeytymistä-tai-erittymistä-tai-mitänytsittenlienikäänentajua-lääkettä vain siksi, että joku valkoinen pilleri pitää syödä, että paranee. Pitäisköhän käskeä vaimoa vaihtamaan salaa mun lääkkeet joihinkin pastilleihin?

Lopetettakoon kuitenkin siihen positiiviseen havaintoon, että olen edelleen ihan positiivisella mielellä noista lääkkeistä, vaikka tästä tilityksestä sitä ei ehkä voikaan päätellä. Ainakaan vielä alussa luvatut negatiiviset vaikutukset eivät ole olleen mitenkään pahoja.

Kohtelias lapsi ja empatia

Tajusimme tänään, että kakara ei ole sellainen tyyppi, joka valittaisi turhasta. Se on itseasiassa todettu jo aikaisemminkin, mutta tänään saatiin hyvä käsitys taipumuksen mittakaavasta. Kyseessä on hyvin juoksevainen ja meneväinen lapsi, mutta nyt vähän aikaa se on ollut hyvin sylihaluinen erityisesti ulkona. Ollaan vähän sitä ihmetelty ja katseltu kenkiäkin, että olisiko huonot, mutta ajateltu, että kun ei lapsi valita ja silmämääräisesti näyttävät ihan sopivilta, niin kai ne on hyvät. Tänään oli ero kengällisen ja kengättömän lapsen menohaluissa niin iso, että päätettiin ottaa ne kengät erityiseen syyniin ja havaittiin, että joo, pituudeltaan ihan hyvät, varpaille tilaa ja kaikkea. Leveyttä vaan tarvittaisiin puoli senttiä lisää. Ei ole ihme, jos ei ole suunnattomasti kiinnostanut juoksennella.

Hyvä mieli tuli, kun tyyppi juoksenteli taas tutulla innolla uusissa kengissä. Samalla mietin sitä, aika tarkkana täytyy olla sellaisten tyyppien kanssa, jotka eivät pienistä valita. Aika paljon voi laittaa toisen tietämättään kärsimään, jos siitä ei mitään sanota. Ehkä olisi hyvä opetella kysymään ja kuulostelemaan tarkemmin, että miten jollakulla menee, jos näyttää siltä, että into ei ole ihan normaalia tai muuten tuntuu siltä, että itsellä tuntuisi vastaavassa tilanteessa pahalta. Murheiden määrä maailmassa olisi ehkä vähäisempi.

Suunnitelmia ja muita outouksia

Kesäloma on vähän pelottava asia nyt. Työt pitävät hyvin liikkeessä ja aika monet niistä systeemeistä, joilla pidän itseni liikkeessä liittyvät jotenkin töihin. Ajattelinkin avustaa jumittamisen vastustamista ottamalla kaksi tavoitetta kesälle.

1) Opettelen seisomaan käsilläni. Koska se on siistiä ja koska se on hyvää treeniä ja toimii vastaliikkeenä leuanvedoille. Opetteleminen ulkona on helppoa jos vaan kestää sen, että ihmiset miettii, että siellä taas joku piripää heiluu ja pikkulapsikin on mukana.

2) Lenkkeilen itseni sellaiseen kuntoon, että viiden kilometrin lenkin voi juosta helposti. Kunto sinällään pitäisi olla jo nyt ihan riittävä tähän, mutta kun tarkoitus on juosta Vibrameilla, niin jalkalihaksia täytyy treenata. Voi olla aika optimistista, että saisi jalat kuukaudessa kestämään tuon, mutta koitetaan ainakin.

Onko väsymys väsymys vai väsymys?

Kun päämääränä on pysyä liikkeessä, tulee yhdeksi ongelmaksi se, että voi tehdä liikaa. Normaalistihan ihmisellä väsymys kertoo, että koska on aika opettaa. Kun väsymys on rikki, niin juttu muuttuu haasteellisemmaksi. Se tosin helpottaa, että ihan perus lihasväsymys eroaa sen verran normaaliolotilasta, että sen huomaa. Noin muuten täytyy sitten koittaa arvioida lähinnä kellon ja järjen avulla, että koska meinaa mennä liioitteluksi. Sinällään ongelma on aika positiivinen kuitenkin. Ei elämässä liian huonosti mene, jos täytyy vahtia lähinnä sitä, ettei vauhtia ole liikaa.

Kolmas päivä lääkkeitä ja vähän olen sivuvaikutuksia huomannut, mutta ei mitään merkittävää.

Sateen sattuessa: sateessa

Työpaikan varaisoherra ilmaisi noin, että kesäjuhlilla suoritettava purjehtiminen tapahtuu säästä riippumatta. Lausahdus jäi elämään päässäni, onhan se sujuva suullinen jo muutenkin, mutta myös siksi, että se on tarpeellinen asenne tälläiseen tilanteeseen. Paikalleen ei auta jämähtää, mutta se tarkoittaa sitä, että kaikkeen tekemiseen on suhtauduttava vähän niin että väsymyksen sattuessa: väsyneenä.

Tätä asiaa selvensi myös, kun lueskelin intternetskarista ihmisten keskusteluja masennuksistaan. Eräs keskustelija esitti asian suurinpiirtein niin, että aivokemia saadaan lääkkeillä jotenkin kohdilleen, mutta siinä vaiheessa pahasti masentuneet ovat jo olleet paikallaan niin kauan, että oli aivokemiat mitkä tahansa, niin ne eivät saa aikaan yhtään mitään. Terapian päätarkoitus on sitten potkia ne ihmiset tekemään jotain. Jos istuu kaksi viikkoa kotona tuijottamassa seinää, niin sen jälkeen todennäköisesti käyttäytyy kuin masentunut ja siinä vaiheessa ei sitten enää olekaan mitään väliä, että mikä titteli sille tilanteelle annetaan tai mistä se sitten on johtuvinaan. Lopputulema on tasan sama.

Jämähtäminen paikalleen on siis se vihollinen, väsymys on vaan olosuhde, joka poistuu viimeistään syksyllä. Kultainen ohjenuora siis: "Sateen sattuessa: sateessa"

Väsyttää. Aina.

Masennus on siitä hankala asia, että sanana se tarkoittaa tässä vaiheessa jo melkein mitä tahansa pahaa oloa. Ajattelin siis lähteä liikkeelle siitä, miltä minusta tuntuu. Mikä on se asia, minkä lääkäri sanoi olevan lievä masennus. Sain tiivistettyä sen kahteen sanaan, joista niistäkin toinen on siinä lähinnä antamassa hiukan lisäkontekstia. Otsikossa siis.

Masennusta ajatellaan usein tunnetilana. Tämä ei ole. Parhaiten kuvaisin sitä siksi olotilaksi, kun väsyttää niin paljon, että kannattaisi mennä nukkumaan, mutta ei vielä ole ihan pakko. Se on olotilani n. 90% valveillaoloajasta. Negatiivisia tunteita tulee lähinnä siinä suhteessa, kuin kuvittelen kenelle tahansa väsyneelle ihmiselle tulevan kun tulee vastoinkäymisiä.

Väsymys ei ole fyysistä. Pystyn urheilemaan normaalisti ja liikunta onkin aika iso osa sitä 10%, jolloin en ole väsynyt. Noin yleensäkin elämä jatkuu suht normaalisti. Onneksi tämä nykyrutiini tosiaan on rakennettu sillä periaatteella, että ei tarvitse jaksaa tehdä asioita, vaan ne tulevat aika automaattisesti vastaan. Ei minun tarvinnut sitä tietää, että minkäniminen tämä asia on tietääkseni miltä elämä kesällä tuntuu. Kesäloma vähän jännittää tältä kannalta.

Masennuksen pohjustus

Nokkela ihminen hoksasi eilisen jutun jälkeen, että jotain on tapahtunut. Lyhyen mutta intensiivisen pohdinnan jälkeen päätin huudella yksityisasiani koko maailmalle. Kahdesta syystä. Ensimmäiseksi tämä blogi on tullut minulle äärimmäisen hyväksi tavaksi käsitellä elämässä vastaan tulevia asioita. Kaikkea ei voi täällä käsitellä, mutta niissä asioissa, mitä voi, tämä on erittäin hyödyllistä. Saa asioita päässä järjestykseen. Toisekseen yhtäkkiä minulla on sellainen olo, että minulla on annettavaa. Perspektiivi, josta en ole nähnyt asiaa juurikaan käsiteltävän. Minulla on sanottavaa.

Skarpit ovat jo hoksanneet, että otsikolla ehkä on asian kanssa jotain tekemistä. Tänään se varmistui sille tasolle, että sain reseptin ja sillä purkin pillereitä apteekista. Minulla on masennus. Tarkemmin sanottuna minulla on lievä kausimasennus. Jos on seurannut näitä juttuja tai jostain muusta syystä tullut tietoiseksi mielipiteistäni vuodenajoista, niin sen kauden pystyy päättelemään. Kesämasennus. Mahdollisesti myös talvi, mutta se ei ole ihan selvää. Kevät ja syksy ovat ainakin masennuksettomia.

Tulen siis kirjoittelemaan varmaan jonkun verran aiheesta masennus. Olen nimittäin lueskellut jonkun verran masentuneiden juttuja ja sitten taas sellaisten ihmisten ajatuksia masennuksesta, jotka eivät sitä ole kokeneet. Niitä määrittää toisaalta kyvyttömyys selittää ja toisaalta kyvyttömyys ymmärtää. Pahassa masennuksessa syyt ja seuraukset ovat sellaisessa sekasotkussa keskenään, että on vaikea löytää sitä homman jujua. Ja toisaalta taas monen terveen tuntuu olevan kovin vaikea edes haluta ymmärtää, että kyseessä on jotain muutakin kuin että se masentunut nyt vaan on vähän paskempi ihminen. Tajusin niitä juttuja lukiessani, että minulla on iso etu normaaliin masentuneeseen. Ongelmani on lievä mutta selvä. Jos ette usko, niin lukekaa näitä kirjoituksia, sävy hiukkasen muuttuu kun kesä lähestyy.

En ole lääkäri. Puhun koko ajan vain omasta sairaudestani, masennuksia on varmaan monenlaisia. En ole edes varma siitä, että onko masennus nyt se oikea ongelma. Yhdestä asiasta olen varma. Ensin ei ollut paha olo. Nyt on. Syksyllä taas ei ole. Siinä ovat faktat, niitä saa vääntää haluamaansa muottiin.

Eksymisestä

Suunnistamisessa on kolme tärkeää kysymystä. Missä olen, mihin olen menossa ja mitä reittiä sinne pitäisi mennä.

Missä olen on tietynlainen lähtökohta. Kun tietää mistä lähtee on helpompi selvittää, että mihin suuntaan pitäisi mennä. Kuitenkin on tärkeää huomata, että sijaintinsa tietäminen ei ole välttämätöntä perille pääsemiseen. Sen sijaan se on yleensä helpoimmin selvitettävä perillepääsyä edistävä asia. Tavallisessakin elämässä se oma tilanne on yleensä aika helposti selvitettävissä. Se antaa myös usein vihjeitä siitä, että mihin suuntaan pitäisi edetä.

Mihin olen menossa on tietyllä tavalla se hämäävin näistä. Päämäärä auttaa reitin selvittämisessä. Usein se antaa myös vähän virtaa menemiseen ainakin jos se on lähellä. Sekä suunnistuksessa että elämässä. Päämäärääkään ei tarvitse välttämättä tietää etukäteen. Kunhan sen tunnistaa, kun on saapunut paikalle.

Kolmas kysymys on se oleellinen. Jos tietää mistä pitää kävellä, ei tarvitse tietää mistä tulee, missä on tai mihin pyrkii. Näiden tietäminen hyödyttää vain jos ei tiedä reittiä. Muuten ne ovat korkeintaan nice to know-tietoa (mikäköhän olisi suomenkielinen ilmaisu? kiva tietää-tieto?).

Myös eksymistä voi määritellä näiden kolmen kysymyksen suhteen. Yleensä ei ajatella, että ihminen olisi eksyksissä, vaikka hän ei tietäisi missä on tai olisi muualla kuin missä luulee olevansa kunhan hän tietää mihin pitää mennä. Filosofoinnissa päästään syvälle kun mietitään, että onko ihminen eksyksissä, jos hän ei tiedä missä on tai mihin on menossa, mutta tietää mitä reittiä pitää kulkea. Ainakaan tässä tapauksessa eksymisestä ei ole haittaa. Jos vain tietää, koska on tullut perille. Sen sijaan jos ei tiedä, mihin suuntaan pitäisi jatkaa, on eksynyt. Riippumatta siitä, mikä päämäärä on tai missä on. Jännää on se, että jos mitään päämäärää ei ole olemassakaan, ei voi eksyä.

Rupesin näitä miettimään, kun sain tässä tietää olevani aika eri tilanteessa kuin luulin. Päämäärästä minulla ei ole koskaan kovin hyvää kuvaa ollutkaan. Pikaisella miettimisellä tajusin, että sillä ei ole väliä, koska tiedän mitä pitää tehdä. Samalla minulle avautui myös juopon perspektiivi. Jos ei ole mitään ajatusta päämäärästä elämälle, niin ryyppääminen on ihan yhtä perusteltu ratkaisu kuin joku muukin. Se saattaa vaan tehdä kulkemisen aika vaikeaksi jos joskus sattuu jonkun päämäärän keksimään.

Lääkäri on vihollinen

Mikäköhän siinäkin on, että on hirveä kynnys ruveta varaamaan aikaa lääkärille? Jotenkin on sellainen olo, että pitää varmistaa, että on vähintäänkin kuoleman kielissä, ennen kuin voi mennä ja toisaalta semmoiset asiat kuten se, että on yleinen paha olo koko ajan ja elämä on siksi vaikeaa tuntuvat kelpaamattomilta syiltä. Noh, sainpa varattua ajan kuitenkin. Kai se on vaan se sama asia, mikä estää monta muutakin asiaa tekemästä itsensä eteen. Liika pinnistely vaan tuntuu naurettavalta.

Pinnistely sinänsä on ihan hyvä juttu, liikkumisesta tulee edelleenkin hyvä olo. Tai ainakin parempi olo. Siinä ajatuksetkin saa hetkeksi pois siitä, että ei ole hyvä olla. Pahan olon pahin puolihan on se, että se rajoittaa ajattelua. Huomio kiinnittyy koko ajan vaan siihen, että ei ole hyvä. Jos edes vähän aikaa voi ajatela jotain muuta on heti helpompaa.

Parempi ihminen

Joskus elämässä tulee niin täydellinen onnistuminen, että vaikka asia on pieni, niin ei voi kuin katsoa ympärilleen ja ajatella olevansa paljon parempi ihminen kuin nuo muut. Sellainen tilanne on esimerkiksi nyt, kun junaan tuli noin miljoonat lastenvaunut, mutta koska osasin varata oikeat liput oikeaan aikaan, sain kuitenkin vaunut kätevästi parkkiin ja lapsen niihin nukkumaan. Niitä pieniä asioita, joita osaa arvostaa heti ensimmäisen kerran jälkeen, kun se ei ole onnistunut. Varsinkin kun tuo näyttää nukkuvan perille asti. Elämän pienet onnistumiset piristävät kummasti, varsinkin kun muuten on vähän raskaampi tilanne. Esimerkiksi junamatka.

Noin muuten todettakoon, että kesä on edelleen perseestä.

Elämän pääasiallinen sisältö

Vaimo oli ensimmäistä kertaa lapsen syntymän jälkeen yksin kotona yön ja totesi, ettei siellä ole mitään tekemistä. Sai minutkin miettimään sitä, että kyllä yksikin lapsi on aika määräävä asia perheessä. Rupesin sitten taas miettimään, että näin ollen on tärkeää, että lapsen kontribuutio perheeseen on normaalioloissa positiivinen lyhyelläkin tähtäimellä ja keskipitkällä tähtäimellä aina paitsi hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Tärkein lapsen kontribuutioon vaikuttava asia on vanhempien asenne. Lapsihan tuottaa perheelle esimerkiksi rutiineja. Vanhempien harteille jää huomata se ja ymmärtää se hyödylliseksi kontribuutioksi josta voi olla kiitollinen ja josta voi ottaa hyödyn irti. Vastaavanlaisia kontribuutioita on paljon ja niiden huomaaminen on tärkeää. Itsehillintä, itsekuri, johtajuus, suunnitelmallisuus, empaattisuus, kärsivällisyys, pakko liikkua, vastuullisuus, arjen hallinta. Asioita, joihin pieni lapsi yrittää perheensä pakottaa. Jos yrittää muistaa tämän näkökulman lapseen, niin eläminen sen kanssa on helpompaa.

Mitään todisteita minulla ei ole, mutta uskon, että lapset ovat siinä mielessä samanlaisia kuin aikuiset, että hekin haluavat kokea itsensä paitsi halutuksi myös hyödylliseksi. Tarpeelliseksi. Se taas on paljon helpompaa jos vanhemmat tosiaan ajattelevat, että lapset tätä ovat.

Published with Blogger-droid v1.6.7

Ensimmäinen on aina ilmainen

Oltiin työporukalla purjehtimassa. En enää muista, että mitä veneitä ne oli, mutta tulipa todettua, että älyttömän siistiä se purjehtiminen on. Tuli sellainen olo, että sitä tekisi mielellään useamminkin. Vaarana on siis, että yrittää hankkia itselleen taas yhden harrastuksen, jota ei kuitenkaan ehdi harrastaa. Potentiaalisena hyötynä olisi saada älyttömän siisti harrastus. Halvempaakin oli kuin olisi voinut kuvitella. Pitäisi kieltää tuollaisten esittelyjen pitäminen. Paskiaiset tekevät tahallaan tuota, kun tietävät että se on kivaa!

Joudun myös toteamaan epäonnistumisen jatkumisen. En vieläkään osaa keskittyä lukemaan positiivisia asioita. Erona entiseen on se, että nyt kun menee vähän vaikeammin, niin se ulkopuolinen tuki positiivisuuteen olisi tarpeellista. Onneksi positiivisia asioita on muuten elämässä.

Published with Blogger-droid v1.6.7

Uniongelma vai asenneongelma?

Tänään oli nukkumattomuudesta huolimatta hyvä päivä ja rupesin miettimään ongelman luonnetta uudestaan. Tosi huonona yönä nukun ylensä 5-6 tuntia ja silloin seuraava päivä on yleensä tuskaa. Harvemmin yöt kuitenkaan näin huonoja ovat. Normaalisti se huono yö on reilut 6 tuntia ja hyvä sitten 7.5:n ympärillä. Eli ei kuitenkaan mitenkän murhaavan vähän. Toki sen parantamiseen kannattaa keskittyä, mutta elämänlaadun kannalta suurempi ongelma taitaa olla asenneongelma.

Vähänkään huonomman yön jälkeen minulla on nimittäin taipumus ajatella, että päivä on mennyt pilalle jo valmiiksi. Voisin kuvitella, että unen määrästä riippumatta jos lähtee suhtautumaan päiväänsä niin, niin ei siitä päivästä hyvää tule. Kuitenkin yleensä se nukkumattomuus aiheuttaa lähinnä sitä, että töissä tulee valmista vähän hitaammin ja keskittyä ei jaksa ihan niin hyvin. Ei ihan katastrofin ainekset ole vielä siinä, kun elämä muuten kuitenkin pyörii. Positiivisemmalla asenteella ongelma olisi luultavasti paljon pienempi.

Tavoite vastaan menetelmä

Tajusin leukoja vedellessäni, että minulla ei ole treenaamisessani tavoitteita. Se nyt ei kai sinällään ole muuten ihmeellistä, mutta aikaisemmin olen tarvinnut selkeän tavoitteen, jotta saisin aikaan tuloksia. Se tavoite on sitten ollut jotain tyyliin maraton. Toistuvasti on myös käynyt niin, että kun tavoite on saavutettu, on tekeminen taas hyytynyt. Tuleekin jännää nähdä, että pääseekö tällä uudella systeemillä parempaan tulokseen.

Nythän ei mitään virallisia tavoitteita ole, vaikka monessa asiassa onkin käytännössa tavoite. Leukaa vetäessä on tavoitteena vetää yksi enemmän kuin aikaisemmin. Venyttelemisessä ei tavoitetta yleensä ole, kun tuloksia ei niin helposti huomaa. Kuitenkin ne tavoitteet ovat käytännössä mallia vähän paremmin kuin aikaisemmin, jolloin tavoitetta ei sinällään voi katsoa saavutetuksi, eikä se toisaalta ole mitenkään määräävä päämäärä. On vaan kiva huomata edistystä. Tavoitteen paikalla on menetelmä. Systeemi, jonka mukaan liikutaan. Se hyvä puoli siinä ainakin on, että silloin tulee keskityttyä nimenomaan liikkumistavan parantamiseen. Kun liikkuminen on helppoa sitä tulee tehtyä.

Vapaus on vankilaa osa 2: pako

Elämäntavan säätötestailuun tuli taas lisämietittävää, kun sain kuuman vihjeen, että jos nukahtaminen on ongelma, niin kannattaa miettiä, että tekeekö illalla jotain, mikä laittaa itseä vauhtiin. Silloin voi nukahtaminen olla vaikeaa. Suomeksi siis täytyy tehdä suunnitelmat myös niille parille tunnille vuorokaudessa, joille ei vielä suunnitelmaa ole. Pitäisi sitten vaan keksiä joku minulle sopiva tapa rauhoittua ja miettiä, että mitkä asiat aiheuttavat rauhattomuutta iltaisin. Jännäksi menee. Aika uudenlainen katsantokanta täytyy koittaa ottaa itseensä tässä kohtaa.

Se hyvä puoli ainakin oli tuossa neuvossa, että tuli taas intoa koittaa parantaa elämää, kun tuota asiaa pohdituani tulin siihen tulokseen, että kyllä se ainakin mahdollinen syy on. Selkeä tavoite antaa intoa pinnistelyyn.

Ei huolta, murhetta kenkään

Nukkuminen on kyllä nyt haaste. Ilmeisesti en vaan pysty nukkuman kahta yötä peräkkäin hyvin. No, muuten elämä tuntuu luonnistuvan ihan mukavasti, joten ei kai siitä sitten tarvitse suuresti murehtia. Olisi kyllä kiva jos olisi joku kätevä tapa vaan sammutta itsensä kun on sen aika. Taas tulee se max 6 tuntia unta. Täytyy tehdä helppoja hommia töissä.

Nukkumattomuus ja isohko liikunnan määrä on kyllä saanut vähän seuraamaan olotilaa ja miettimään sitä, että tuleeko joku seinä vastaan jossain. Tosin nukkumattomuuskin on lievähköä vielä, mutta kun siihen ynnäilee paljon ulkonaolemisen, auringon, saapuvan heinän ja kaiken heilumisen, niin potentiaalia on. Onneksi kohta on loma. Toivottavasti saadaan systeemit pysymään kasassa.

Noin muuten olen kyllä elänyt vahvaa dejavuuta. Kesä on ihmisen paskinta aikaa edelleenkin, mutta elämä on niin hienoa, että ei se oikeasti suunnaton ongelma ole. Ja on sekin jotenkin lohdullista, että voi todeta, että ei se ole vain joku muistihäiriö vaan kakka olo vaan kuuluu kesään. Ehkä ensi kesänä olen niin paljon messissä, että oikeasti hankin selvyyden siihen, että miksi näin on ja voiko asialle tehdä jotain.

Päivän fiilis: paska mutta onnellinen.

Memenemmemereemme

Oltiin uimassa tänään. Kakarakin pääsi ensimmäistä kertaa elämässään uimaan. Oikein meressä vielä. Oli hauskaa, eikä tuntunut syvyys pelottavan, vaikka vannassa pitää kyllä tarkkaan huolta siitä, ettei ole liikaa vettä. Ei haitannut edes se, että tuli niin syvälle, että naama meni pari kertaa kaatuessa pinnan alle. Eikä se, että vesi oli kuitenkin aika viileää. Aika inspiroiva tuollainen tyyppi, kun aika usein kuvittelee jonkun asian olevan sille vaikea, mutta hyvin harva asia oikeasti on.

Uidessamme tajusimme taas, että olemme oikeasti aika paljon aikaansaavempia kuin aikaisemmin. Yleensä juuri tuollaiset uimareissut ovat sellaisia, jotka jäävät väliin, mutta nykyään tuntuu siltä, että asioita saadaan tapahtumaan paljon enemmän. Mietittiin että yksi syy on deadlinet. Päivärytmi on niin kiveenhakattu, että mitään tuollaista asiaa ei voi siirtää vaikkapa puolella tunnilla kun ei juuri nyt jaksata. Se on heti tai sitten ei ollenkaan. Tulee paljon vähemmän sellaisia oho, piti mennä, mutta ei nyt enää voi-tilanteita.

Kirjahylly on nyt täynnä tavaraa. Siitä tuli hieno ja tuli hyvä mieli. Varsinkin kun ilmeni, ettei se ainakaan liian iso ole. Koko ajan oli vähän sellainen fiilis, että karkasiko mopo lapasesta, mutta hyvä siitä tuli.

Päivän fiilis: epäilyttävä. Kuumuus, juomattomuus ja heinän kukinta ovat mahdollisia syitä, mutta olossa on taas se peruspaha perusvire, miksi yleensä vihaan kesää. Vettä, antihistamiinia ja unta ja toivottavasti auttaa.

Kivi sydämeltä eli valmiuden ylistys + kuha

Hylly alkaa olla sikäli valmis, että siitä näkee jo, että minkälainen se hylly lopullisessa muodossaan on. Sellainen pieni huomaamaton stressi ollut koko viikon siitä, että tuleeko tästä hyvä ja meneekö jotain pieleen ja onko se ruma on ollut. Nyt kun näkee, että hyvä siitä hyllystä tuli ja se jännitys laukeaa, niin sen huomaa. Siitä taas päädyin ajattelemaan sitä, että on tärkeää saada asioita valmiiksi. Keskeneräiset asiat kummittelevat jossain taustalla ja imevät mehuja yllättävän paljon. Ja onhan se aina hyvä tunnu, kun jokin asia tulee valmiiksi. Varsinkin sellainen, jota on vähän enemmän jo väännetty.


Maistettiin myös kuhaa. Kuha oli hyvä. Vaikka tulikin paistetuksi kasviöljyssä, kun huomattiin että voi on loppunut.

Kesä ja kärpäset

Tällä viikolla ei erilaisista syistä johtuen tullut hengattua niin paljoa ulkona kuin aikaisemmin. Silti oli kiva huomata, että säännöllinen ulkoilu on tuonut myös lisää säänkestävyyttä. Tarkemmin sanottuna kuumuudenkestävyyttä. Jos kesä jatkuu tälläisenä, niin tarpeeseen tulee se. Toinen, mikä oli kiva huomata oli se, että kun ei ollut niin monena päivänä sitä normaalia ulkoilusessiota lapsen kanssa, niin sitä alkoi kaivata. Ja noin yleensäkään sisällä ei enää oikein ole tekemistä. Aika tehokasta on siis ulkoilu ollut.

Jännittäviä aikoja eletään sikäli, että heinät alkavat kukkia. Kohta siis nähdään, että tuleeko elämä olemaan tänäkin kesänä perseestä. Jos niin on, niin täytynee ruveta pohtimaan kesäasumista jossain kaukana poissa. Pohjoisessa. Tai riittävän kaukana etelässä.

Päivän fiilis: kelvollinen. väsymystä edelleen, mutta vähemmän. Jos saisi oikeasti aikaan nukkumisen puoli yksitoista, niin se varmaan ratkaisisi. Aamulla oli aika hyvä fiilis ja pyöräilin töihin ennätysajassa.

Kakstonnii

Kaksi tuhatta lukukertaa tuli täyteen blogille. Ei kyllä nyt jaksa analysoida blogittamista, kun sadannen jutun kohdalla juuri sitä tein.

Kakkonen on sikälikin ajankohtainen luku, että sain eilen vedettyä kaksi leukaa. Vastaotteella tosin. Treenaan myötäotteella, koska olen siinä huonompi. Sikäli hauska havaita, että vaikka olen pelkästään myötäotteella vedellyt, niin silti ero myötä- ja vastaotteella on suurinpiirtein sama kuin se oli kun viimeksi kokeilin.

Päivän hyvä fiilis tuli Nuoren Suomen liikkumisjutusta. Sopivasti teemaan kakarakin teloi vähän polveaan. Vaan ei se tosiaan niin vaarallista ole ja aika paljon tylsemmäksi tuon elämä menisi, jos ei saisi telomisriskiä tulla. Ei tuo näytä helposti pelästyvänkään, yleensä valmis kokeilemaan pian uudestaan vaikka sattusikin.

Päivän fiilis: vähän vähemmän väsynyt, sain nukkua aika rauhassa. Onneksi kehuin nimenomaan testaavani leivättömyyttä, niin voi syödä surutta pitsaa. Aina välillä se on kyllä hyvää.

Hyvyyden ja itsekkyyden mitätön ero

Katselin taas yhtä Hans-sedän luentoa ja siinä mietin, että on oikeastaan hassua, kuinka monia asioita, joita voidaan perustella täysin kylmäverisellä itsekkyydellä perustellaan jollain ylevillä ja muutenkin hienoilla perusteilla. Aika monet ekoasiat ovat sellaisia. On vähän hassua, kun säästämistä yritetään perustella ja perusteluihin ei tunnu useinkaan kuuluvan, että jos säästää niin ... säästää. Jää enemmän rahaa. Sitä voi sitten käyttää johonkin muuhun. Toki tässä muussa käytössä voi se ekoetu hävitä, mutta ei se mitenkään välttämätöntä ole. Ekoarvoilla ei oikein luomun myynti tuntunut lähtevän, mutta foodistisen ajattelun nousu on saanut luomunkin pystyyn. Koska argumentti ei ole se, että olet hyvä ihminen vaan se, että tästä on sinulle hyötyä. Pyöräilykin on sellainen asia toisinaan. On hassua, kun joskus työmatkapyöräilyä koitetaan perustella pelkästään vihreillä arvoilla. Harvoin sitä toki tapahtuukin, mutta kun ne ihan itsekkäät edut ovat niin isoja, niin velmulta se näyttää.

Kehitysapua ja köyhien olojen parantamista perustellaan jollain moraalisilla jutuilla. Miten olisi, että jos päästään eroon köyhyydestä, päästään eroon mm. ylikansoitusongelmasta? Tietty niitten kehitysapujuttujen pitäisi olla tehokkaita, mutta köyhyyden eliminoiminen on meidän ihan ikioma pitkän tähtäimen etu. Hans-setä tästä usein puhuu, mutta muuten sitä ei kyllä kuule mainittavan. Mikä on hassua.

Luulen, että maailmassa on enemmän itsekkäitä ihmisiä, kuin hyväntekijöitä. Ehkä niitäkin kannattaisi koittaa saada mukaan.

Päivän fiilis: väsynyt. Kakara päätti herätä ennen kuutta. Huonoja öitä alkaa olla jo putkessa. Hyvä puoli tietenkin on se, että sitten kun saa nukuttua pari yötä kunnolla, niin tulee hyvä fiilis ja sitten voin olla vakuuttunut siitä, että se on leivättömyyden ansiota. Aina voittaa.

Leipiintyminen

Mietiskelin tuota, kun leivästä nykyään puhutaan paljon pahaakin ja kun pitäisi itse ihan laihtumisen tähden vähentää leivän puputtamista, että voisi ampua kaksi filosofia yhdellä luodilla ja koittaa, että parantaako leivättömyys elämänlaatua. Viljattomuus kai enemmänkin, viljatuotteita ei tule paljoa muuten käytettyä. En tosin ajatellut alkaa hitsaamaan, vaan tortillat voi edelleen syödä, jos siltä tuntuu. Tähtään siis pelkästään leipään, koska leivättömyys on itselläni niin lähellä viljattomuutta, että sen lähemmäksi en ajatellut mennä. Tässä kun blogiteltua tulee kuitenkin, niin ajattelin, että koittaisin laittaa vähän päivän fiiliksistäkin tänne, koska omaa oloa on muuten vaikea seurata. Ei tästä ihan väikkäriä tee, mutta jotain pitää aina koittaa.

Käytiin pyöräilemässä ja katsomassa kaveria ja sen lasta. Kuuman päivä ilta on hyvä aika pyöräillä. Arki-iltoina pyöräily jonnekin voi toimia aika hyvin, kun kakara on saanut riehua jo päivällä niin paljon, että lyhyempikin leikkiaika riittää, kunhan vähän kerkiää jotain tehdäkin. Jos nyt vaikka vartinkin päähän täältä lähtee, niin aika paljon on paikkoja nähtäväksi. Onneksi se tykkää istua pyörän takana.

Päivän fiilis: väsynyt. En saanut unta. Töissä ei sitten oikein keskittyminen onnistunut, mutta sain tehtyä asioita kuitenkin. Muuten ihan hyvä fiilis.

Haarukalla ja veitsellä

Olen tainnut toistuvasti kirjoitella taipumuksesta tehdä asiat niinkuin ennenkin sen enempää miettimättä. Taipumus tehdä asiat sillä tavalla kuin ne "kuuluu" tehdä on aika voimakas. Varmaan syystäkin, ettei elämä mene liian vaikeaksi. Samalla se ehkä sulkee silmiä ympäröiviltä asioilta ja mahdollisuuksilta. Tällä kertaa tätä asiaa laittoi miettimään kakku. Otin töissä jälkiruuaksi kakkupalan ja kun syömisvälineitä on aika vähän, niin söin sen samoilla välineillä kuin ruuankin. Ja siinä syödessä totesin, että kakkua on paljon helpompi syödä haarukalla ja veitsellä kuin lusikalla. Mitäköhän muita asioita tekee automaattisesti hankalammalla tavalla kuin on tarpeellista?

Pelasin taas jalkapalloa ja totesin että se on kyllä outo peli. Kauheasti juostaan ja palloon pääsee kuitenkin koskemaan vain aika harvoin. Ja silti on tosi siistiä. Yksi siisteyttä aiheuttava asia on tietysti se, että huomaa jaksavansa. Pelaaminen on aina hauskempaa, kun voi olla täysillä mukana eikä tarvitse himmailla että jaksaa loppuun.

Miljoonan palan palapeli

Ostettiin iso Lundian hylly olohuoneeseen. Havaittiin, että liikaa ei kannata sitä kootessa miettiä, koska pieleen menee kuitenkin ja korjaaminen on niin helppoa, että miettimiseen menee enemmän aikaa kuin siihen, että tekee väärin ja korjaa. Melkoinen palapeli tuo kyllä on, kun tilattiin niin monta erillistä osaa. Onneksi se on myös sellainen, että kun perusrunko on valmis, niin loppuja voi rakennella ja ottaa käyttöön pikkuhiljaa. Se on myös niin iso, että kun katsoo kämpässä lojuvia tavaraläjiä ja sitä hyllyä, niin ei ole ollenkaan vaikea kuvitella, että ne tavarat mahtuvat siihen hyllyyn. Eli voi optimistisesti ajatella, että se hylly myös täyttää tarkoituksensa.

Kummityttö kastettiin eilen ja kun toimituskieli ja suurimman osan ajasta keskustelukielikin oli ruotsi, niin havaitsin osaavani jo aika hyvin ruotsia. Ilmeisesti se lukeminen auttaa. Siitä tuli aika hyvä olo. Huvitti myös kun huomasin, että murre alkaa tarttua minuun. Krapula siitä kyllä edelleen seuraa, seuraavana päivänä pää on ihan tyhjä, kun on tarvinnut keskittyä.

Sadas juttu

Pyöreitä lukuja tulee taas täyteen, tämä on sadas kirjoitelma tähän blogiin. Se sai mietiskelemään blogituksen ja elämänlaadun suhdetta. Aloitin kirjoittelun painonpudotuksen tueksi. Paino on ollut hyvinkin tasaisesti paikallaan maaliskuun lopulta lähtien ja se putoili ilman blogiakin, joten siihen en oikein blogittamisesta apua saanut. Ja se on aika nopeasti nähty kirjoittelun aihe.

Aika usein blogittamista tuli aikaisemmin tehtyä ns. parisuhdeaikaan, joten siinä mielessä tulokset olivat negatiivisia jonkun aikaa. Nyt olen onnistunut kirjailemaan asioita yleensä sellaisessa tilanteessa, että tätä haittavaikutusta ei enää ainakaan niin paljoa tule. Maksimissaankin lienee silti saavutettu tilanne, jossa vaikutus ei ole negatiivinen. Parisuhteeseen liittyviä asioita kun ei julkisesti juuri viitsi käsitellä. Sinällään kirjoittelu siitä aihepiiristä yksityisesti voisi olla hyvinkin hyödyllistä. Ehkä pitää koittaa.

Selkeästi positiivinen vaikutus blogittamisella on ollut yleiseen positiiviseen elämänasenteeseen. Kun joka päivä miettii ja kirjoittelee onnistumisiaan ja mahdollisuuksiaan ylös, niin vaikeammatkin vaiheet elämässä tuntuvat loppujenlopuksi aika helpoilta. Ehkä se on se suurin syy, miksi yritän päivittäin jotain raapustaa. Varmaan aika moni näistä jutuista on vanhan toistoa, koska en näitä tägäile, enkä muutenkaan vanhoja juttuja juuri selaa, mutta se ei haittaa. Tämän blogin on tarkoituskin elää hetkessä ja auttaa minua aina siinä tilanteessa missä olen. Silloin ei kannata liikaa katsella mennyttä. Kertaus on muutenkin oppimisen äiti.

Kuntoiluun tämä on myös tuonut edistystä. Nämä pohdiskelut ovat auttaneet hoksaamaan sitä, miten saan tehtyä niitä asioita, joita minun mielestäni kannattaisi tehdä. Erityisen suuri juttu on venyttely. Aikaisemmin se oli mahdotonta, nykyään lähes automaattista ja melkein päivittäistä. Ei paha.

Loppujenlopuksi tässä on kysymys siitä, että likimain päivittäin kysyy itseltään, että miten minulla menee ja sitten reagoi vastaukseen positiivisesti onnistumisista iloiten ja mahdollisuuksia etsien. Päätös pyrkiä positiivisuuteen on nähdäkseni ollut se keskeisin asia, miksi blogittaminen on ollut hyödyllistä.

Ja onhan se kivaa todeta, että noin 20 kertaa joka päivä joku lukee mitä minä kirjoitan. Varmaan se tarkoittaa 5-10 säännöllistä lukijaa. Ei huono.

Kevytromantiikan kannalla

Ollaan katseltu pari animaatiota illanviettona ja todettiin, että se seikkailemisen sekaan puolipakollisesti ympättävä melko suoraviivainen romanssi on itseasiassa aika hyvä asia parisuhteelle. Kun niitä yhdessä katsoo, niin tulee tehtyä henkinen matka oman suhteen alkuaikoihin ja pysyy mielessä ne kaikki hienot asiat, mitkä parisuhteelta saa. Animaatioparisuhteet myös etenevät yleensä sikäli suoraviivaisesti, että yleensä jossain määrin täsmäävät omaan etenemiseen. Toiminta on kuitenkin niin paljon etusijalla, ettei niihin kuvioihin liikaa ole aikaa laittaa, joten suurimmat kummallisuudet jäävät pois.

Tehokkuusajattelua mietin tässä, kun luin jostain treenistä, jossa piti treenata 4 minuuttia kerralla. Treenin kesto on hyvin määritelmäriippuvainen asia. Treenaamiseni koostuu lähinnä venyttelystä ja leuanvedoista, joiden kestoksi voidaan laskea 0 minuuttia, koska ne tapahtuvat taukoliikuntana töissä, eivätkä ne siis vie aikaa miltään muulta. Lisäksi työmatkaliikunta, johon pyöräillessä menee tällä laskentatavalla ehkä 10 minuuttia suuntaansa (tai sitten 35 minuuttia, mutta työmatkaan menee 0). Muilla liikkumistavoilla (skike) sitten reippaasti enemmän. Mutta. Kyseistä 4 minuutin treeniä kun katselin, niin totesin, että siinä käytetään kuntosalivälineitä. Vähintäänkin siis minulle kyseinen treeni kestäisi 34 minuuttia. Tarinan opetus: kun treenaat, trenaa kotona, töissä tms paikassa jossa jo olet, olosuhteissa, joissa valmistautumista ei juuri tarvita. Muuten lyhytkin treeni on pitkä.

Toinen asia joka pistää silmään on se, että useimmiten tuloksiin tähdätään ihanhetijustnyt. Yksi puoli asiasta on tietenkin se, että tuloksia nyt vaan on kiva saada äkkiä. Liekohän toinen syy se suhteeton panostuksen määrä, mitä "lyhyen" treenin tekeminen vaatii? Kukaan ei yritäkään maratoonariksi kahdessa viikossa, mutta monet pikatreeniohjelmat tuntuvat puhuvan tuloksista kahden viikon päästä. Jos treeniin ei tarvitse panostaa niin paljon ihan oikeaa aikaa, niin on varmaan helpompi hyväksyä, että tulokset tulevat kuukausien perästä. Tuntuu, että minun ainakin on.

Kaupunkiluontoa

Jäin mietiskelemään, että kuinka paljon kaupunkialueelta uskaltaa kerätä syötävää, kun havaitsin lähiympäristössä raparperia, metsämansikkaa ja vadelmapuskia. No, ei sieltä niin massiivisia satoja tule, että tarvitsisi moisia kovasti murehtia. Täytyy vaan muistaa käydä nautiskelemassa ne ajallaan. Pitäisköhän kehittää itselleen joku kartta mihin voisi merkitä marjapaikkoja ja semmoisia, että voisi oikeaan aikaan käydä löytämässä herkkuja?

Yksi projekti lähestyy loppuaan, kun pitäisi ryhtyä tyhjentämään vanhaa hyllyä. Uuden pitäisi tulla huomenna. Aika jännittävää. Ihan parhaassa tapauksessa saadaan kämppä sellaiseksi, että sen pitäminen suurinpiirtein siistinä ei enää ole suuri ongelma. Se olisi siistiä.

Vapaus on vankila

Pohdiskelu suunnitelmallisuudesta jatkuu. Havaitsin nimittäin, että yksi perspektiivi koko tähän kevään touhuun on se, että pyrin poistamaan itseltäni valinnan mahdollisuuksia. Tai vähintäänkin luomaan itselleni sellaisen kuvan, että vaihtoehtoja on vähän. Valinnanvapauden ongelma on se, että minulla on taipumus tehdä valintoja todella lyhyellä tähtäimellä. Parempia lopputuloksia saa aikaan valitsemalla vähän pidemmällä tähtäimellä, mutta siihen tarvittaisiin itsekuria tai jotain muuta yhtä kamalaa. Kurittomampikin voi päästä tuloksiin, kun vaan aktiivisesti sabotoi mahdollisuuksiaan valita väärin.

Katseltiin tuossa eilen Megamind ja totesin, että leffoihin pätee sama kuin musiikkiin, jos se tehdään lapsille, siitä on tarkoitus tulla hyvä mieli. Jos se tehdään aikuisille, niin vain pienimmän yhteisen nimittäjän (käytetäänköhän termiä suomessa?) leffoissa voi luottaa siihen. Ainakin jos valitsee genren oikein. Onneksi nykyään tehdään ihan hyviä piirrettyjä, niillä ja aivottomalla mätöllä tyyliin Machete saa leffatarpeet tyydytettyä, eikä tarvitse pahaa oloa. Luulen, että taannoisista tapahtumista johtuen huonojen loppujen sietoni on saavuttanut pohjalukemat, jonkunmoisena äärimmäisyytenä luin Buriedin juonen joskus aikaa sitten ja vieläkin se tulee välillä mieleen. Olkaa hyvä spoilereista. Mitäs katsotte sellaisia leffoja! Itse tarkistan nykyään jostain lopun, jos on yhtään epäilyttävä leffa.