Tajusin leukoja vedellessäni, että minulla ei ole treenaamisessani tavoitteita. Se nyt ei kai sinällään ole muuten ihmeellistä, mutta aikaisemmin olen tarvinnut selkeän tavoitteen, jotta saisin aikaan tuloksia. Se tavoite on sitten ollut jotain tyyliin maraton. Toistuvasti on myös käynyt niin, että kun tavoite on saavutettu, on tekeminen taas hyytynyt. Tuleekin jännää nähdä, että pääseekö tällä uudella systeemillä parempaan tulokseen.
Nythän ei mitään virallisia tavoitteita ole, vaikka monessa asiassa onkin käytännössa tavoite. Leukaa vetäessä on tavoitteena vetää yksi enemmän kuin aikaisemmin. Venyttelemisessä ei tavoitetta yleensä ole, kun tuloksia ei niin helposti huomaa. Kuitenkin ne tavoitteet ovat käytännössä mallia vähän paremmin kuin aikaisemmin, jolloin tavoitetta ei sinällään voi katsoa saavutetuksi, eikä se toisaalta ole mitenkään määräävä päämäärä. On vaan kiva huomata edistystä. Tavoitteen paikalla on menetelmä. Systeemi, jonka mukaan liikutaan. Se hyvä puoli siinä ainakin on, että silloin tulee keskityttyä nimenomaan liikkumistavan parantamiseen. Kun liikkuminen on helppoa sitä tulee tehtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti