Tajusimme tänään, että kakara ei ole sellainen tyyppi, joka valittaisi turhasta. Se on itseasiassa todettu jo aikaisemminkin, mutta tänään saatiin hyvä käsitys taipumuksen mittakaavasta. Kyseessä on hyvin juoksevainen ja meneväinen lapsi, mutta nyt vähän aikaa se on ollut hyvin sylihaluinen erityisesti ulkona. Ollaan vähän sitä ihmetelty ja katseltu kenkiäkin, että olisiko huonot, mutta ajateltu, että kun ei lapsi valita ja silmämääräisesti näyttävät ihan sopivilta, niin kai ne on hyvät. Tänään oli ero kengällisen ja kengättömän lapsen menohaluissa niin iso, että päätettiin ottaa ne kengät erityiseen syyniin ja havaittiin, että joo, pituudeltaan ihan hyvät, varpaille tilaa ja kaikkea. Leveyttä vaan tarvittaisiin puoli senttiä lisää. Ei ole ihme, jos ei ole suunnattomasti kiinnostanut juoksennella.
Hyvä mieli tuli, kun tyyppi juoksenteli taas tutulla innolla uusissa kengissä. Samalla mietin sitä, aika tarkkana täytyy olla sellaisten tyyppien kanssa, jotka eivät pienistä valita. Aika paljon voi laittaa toisen tietämättään kärsimään, jos siitä ei mitään sanota. Ehkä olisi hyvä opetella kysymään ja kuulostelemaan tarkemmin, että miten jollakulla menee, jos näyttää siltä, että into ei ole ihan normaalia tai muuten tuntuu siltä, että itsellä tuntuisi vastaavassa tilanteessa pahalta. Murheiden määrä maailmassa olisi ehkä vähäisempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti