Aika antikliimaksi on kyllä tämä rehunsyönti. Jotenkin ajattelin, että vastaan tulisi suuria tunteita ja tiukkaa taistelua, mutta aika helppoa on tehdä hyvää kasvisruokaakin. Tänään söin pastaa ja sipulikermakastiketta. Voissa paistetun sipulin, kuohukerman ja valkopippurin yhteistyö on voimaa, jota ei helpolla voiteta.
Antikliimaksit ovat pyörineet mielessä muutenkin. Otsikon sanat pätevät paitsi ruokavalioon myös tietyillä rajoitteilla elämään muutenkin. Erikoista onkin se, kuinka vaikeaa on antaa itselleen lupa olla tyytyväinen elämäänsä vaikka ei ole mitään sen ihmeellisempää kuin yksi tallaaja muiden joukossa. Vaimo, lapsi, hyviä kavereita, mukavia harrastuksia, mukava työ, nyt näköjään vaihteeksi terveyttäkin. Ja blogi, jota reilu parikymmentä ihmistä lukee päivittäin. Elämä täynnä pieniä iloja. Silti tuntuu siltä, että on jotenkin väärin todeta, että tämä on hyvä, tätä hain, enempää en tarvitse. Pitäisi pyrkiä pidemmälle, erikoisempiin asioihin. Olla jotain.
Toki elämässä on paljon asioita, joita olisi kiva tehdä, mutta suurin osa niistä on sellaisia, ettei se nyt niin olennaista ole. Lisäksi yllättävän iso osa niistä on ihan tavalliselle tallajallekin mahdollisia. Ehkä voi vaan todeta, että jos pitää tuntea itsensä epäonnistuneeksi koska on onnellinen, on oikea aika mennä tarkastuttamaan päänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti