Rehuista kirjoitteleminen tuntuu turhalta, samaa safkaa se on kuin muutkin, enkä ole niin ruokaorientoitunut ihminen, että jaksaisin ruokablogia pitää, kun mitään jännää ei tapahtunutkaan. Ongelma vaan on se, että ei tunnu olevan sanottavaa oikein mistään muustakaan. Sovin kuitenkin joskus kuukausi sitten, että kirjoitan kerran päivässä jotain tänne, koska muuten vaan surffailen ja aivoton blogittaminen tuntuu marginaalisesti järkevämmältä kuin aivoton surffaaminen. Kirjoittamisenhan ei missään nimessä tarvitse loppua ajatuksen loppumiseen. Joissain tapauksissa laatu jopa paranee kun sanottavaa ei enää ole.
Olen vähän miettinyt, että saisiko tästä jotain teemallisempaa blogia aikaan. Laihdutusbloginahan tämä oli vähän aikaa, mutta ei siitäkään sen enempää sanottavaa ole. Paino putoaa tai sitten ei. Vaellus- ja retkeilyaiheesta tulee jo kirjoiteltua muuten, väsäämistä en tee tarpeeksi, eikä syvällisiäkään tule mietittyä sen enempää.
Mietin kyllä, että voisinko ryhtyä jonkulaiseksi tyytyväisyysjulistajaksi. Tuntuu siltä, että on paljon ihmisiä, joille pitäisi sanoa, että asiat on kuitenkin ihan hyvin. Kyllä niitä pielessäolevia juttuja voi koittaa korjata ilman yletöntä kohtaamista ja naurettavaa marttyyrimeininkiäkin. Vieläkin ihmetyttää se joku mölö, joka viritteli, että Suomessa tarvittais samaa kapinameininkiä kuin Libyassa. Siellä niitä tapetaan ja täällä joku urbaaniturbaani yrittää selittää, että oikeastaan meilläkin menee ihan yhtä huonosti. Ei ole ihan kaikki hamsterit häkissä sillä jätkällä.
Tyytyväisyysjulistajuudessa on kyllä ideaa. Ei muuta kuin sitä harjoittamaan! Ihmiset tarttee jonkun joka kertoo, että homma on ainakin melkein hanskassa kuitenkin. Ei sillä, etteikö voisi olla paremminkin, mutta paremman tekeminenkin onnistuu paremmin, jos olo on lähtökohtaisesti parempi ja olohan on sitä mitä uskoo sen olevan.
VastaaPoista