Si(i)kailua

Fisukokeilut jatkuivat, tänään oli testissä siika. Siika voissa paistettuna on parempi kuin ahven. Hyvää siis. Voi ei petä. Totesin myös, että kalatiskin myyjät tykkäävät, kun sinne menee ja kysyy, että mitä kalaa kannattaa maistaa. Tuntuu siltä, että ne tietää kalasta paljon, mutta niiltä kysytään harvoin. Kalansyönti on siis hyvä tapa piristää lähimmäisen päivää. Puhuttiin siinä syödessä, että voisi koittaa pitää yhden kalapäivän viikossa. Lähistöllä pitäisi olla sikäli hyviä kalatiskejä, että maistelua voi ainakin jonkun aikaa jatkaa helpohkosti. Nyt siis alkuun voissa paistaen, mutta jossain vaiheessa pitänee alkaa testailla muitakin valmistustapoja.

Olen miettinyt, että joutuuko tässä vielä opettelemaan kalastamistakin. Juuri järvestä narrattu kala lie hyvää. Tulisi opeteltua perkaaminenkin sitten. Hämmentävä tajuta, että en ole tietääkseni ikinä perannut kalaa. Meillä ei kalaa ole suuresti harrastettu.

Published with Blogger-droid v1.6.7

Epäonnistuminen

Tavoitteena oli löytää parempaa luettavaa. Enemmän sellaista positiivishenkistä meininkiä. Tässä kohtaa täytyy tunnustaa melko murskaava tappio. Hans Roslingin twitteriä olen seurannut ja tedistä katsellut juttuja, mutta noin yleisesti tuntuu siltä, että aika vähän niitä innostavia asioita onnistuu netistä löytämään.

Toinen epäonnistuminen on sitten ollut pyöräilyssä. Yllättävän pitkään vie päästä sellaiseen kuntoon, että joka päivä voisi pyöräillä töihin. Toki tulee pari kertaa viikossa pelattua sählyä/futista ja käytyä seinäkiipeilemässä ja muinakin iltoina hengattua kakaran kanssa ulkona, joten saattaa olla, että kyse on enemmän omista yltiöoptimistisista kuvitelmista. Kuitenkin levätäkin pitäisi, ei se kunto muuten nouse. Pari päivää jää tässä vaiheessa ajamatta, mutta ehkä kesän edetessä paranee meininki.

Köllöttelyä ja Hesarille kiitosta

Riippumattokausi avattu! Paremmasta päästä tapoja viettää näin kauniina päivänä se aika kun kakara nukkuu on laittaa riippumatto aurinkoiseen paikkaan ja lukea. Ehkä vielä tyyny pään alle seuraavalla kerralla, niin aletaan olla jo asian ytimessä.

Noin muutenkin ainakin tähän mennessä on pätenyt aika hyvin se, että jos jonkun asian voi tehdä about yhtä hyvin ulkona kuin sisällä, se kannattaa tehdä ulkona.

Päivän positiiviseksi yllätykseksi mainittakoon Hesari. Tässä artikkelissa kerrotaan eräästä tutkimuksesta (saattaa kiinnostaa vhh-syöjiä), mutta todellinen shokki tuli lopussa: Linkki alkuiperäiseen tutkimukseen! Tuli vähän sellainen olo, että mihin vaihtoehtoistodellisuuteen olen päätynyt, kun Hesarissakin osataan sekä käyttää linkkejä, että vieläpä käyttää niitä relevantin informaation välittämiseen. Kohtahan on vaara, että tiedeuutisoinnista voi olla jotain hyötyä.

Siistiä! 93.0kg

Kevätsiivousta ynnä kämpän uudelleenjärjestämistä paremmin toimivaksi toteutettiin tänään. Ja jatketaan huomenna. Kunnollisesta siivoamisesta tulee kyllä hyvä olo. Varsinkin, kun samalla saa kehitettyä tavaroille järkeviä paikkoja ja tulee sellainen olo, että asumiseen tulee lisää järkeä. Olen tainnut joskus aikaisemminkin todeta, että jos ahdistaa, niin ensimmäisiksi korjaustoimenpiteiksi kannattaa ottaa

1) Oma siisteys kuntoon.
2) Ympäristön siisteys kuntoon.

Olo paranee kummasti.

Olisi kyllä joskus mielenkiintoista testata arkiliikunnan kuntovaikutuksia. Tekisi vaikka jonkun tälläistä isompaa siivousta ja järjestelyä vastaavan toimenpiteen kerran viikossa pari kuukautta ja katsoisi, että onko vaikutusta. Ainakin nyt on sellainen olo, että pitäisi olla.

Päivän positiivisuus: Aiheutettu apatia

Päivän positiiviset fiilikset tuli tällä kertaa ted.comista, jossa esitetään vaihtoehtoinen näkemys apatiasta yhteisissä asioissa (Kanadassa, mutta pätenee soveltuvasti Suomessakin). Haluan uskoa, että tämä pitää paikkansa. Itseasiassa, kun vähän miettii sitä, että mitä kaikkea vapaaehtoisvoimin tehdään, ei ole ihan semmoinen olo, että ihmisiä ei kiinnosta.

Oleellinen kysymys onkin sitten se, että jos ihmisiä kyllä oikeasti kiinnostaisi, mutta silti kukaan ei tee mitään, niin mikä meitä estää? Mikä sinua estää?

Tätä asiaa olen pyöritellyt henkilökohtaisestikin. Minua huvitti, kun pysähdyin miettimään vaalien jälkeen puolueita ja sitä, että mille puolueelle minulla olisi annettavaa. Totesin, että ainoa puolue, jonka toimintaan voisin kuvitella osallistuvani on Vihreät. Minulla on ajatuksia siitä, kuinka Vihreät voisi päästä paremmin tiettyihin tavoitteisiinsa. Mistään muusta puolueesta en voi sanoa samaa ja pelkäksi joojoomieheksi taas ei kiinnostaisi lähteä. Vihreisiin voisi konservatiivisen kristityn olla vaikea kuulua ja voisi se konservatiivinen kristitty olla Vihreillekin haaste, mutta olisihan se toisaalta jännää. Luultavasti jää tekemättä. Ei varmaan nouse prioriteeteissa riittävän isoksi asiaksi. Pitäisi ehkä joskus ihmetellä prioriteettejaan.

Ulkona ja ahvena, 94.2kg

Ulkoileminen on paljon raskaampaa niin luulisi. Tai
ainakin tuntuu, että jalat ovat koko ajan väsyneet, enkä kyllä keksi muuta selitystä. Ulkona on nimittäin tullut oltua reippaasti. Väsymystäkin se aiheuttaa. Hyvää oloa se aiheuttaa kyllä myös. Nyt, kun tautisuus alkaa olla taitettu, voisi varmaan ruveta pyöräilemäänkin. Nyt varmaan olisi hyvä aika alkaa etsiä metsästä rehujakin. Tulisi sitten vähän metsäkoulutusta kakarallekin.

Aloittelin myös kalansyönnin opettelua, ensimmäisenä kohteena ahven. Mukava täti kaupan kalatiskillä nimittäin käski tehdä voissa paistettua ahventa, kun kerroin, että opettelen tekemään kalaa. Ihan hyvää tulikin. Ehkä voi ottaa yleiseksi elämänohjeeksi, että jos joku asia aikoo maistua hyvältä, niin todennäköisesti se tekee sitä voissa paistettuna. Mutta siis ensimmäinen kalakokeilu oli erittäin hyvä menestys. Suurin ongelma oli se, että olin niin skeptinen sen ahvenen suhteen, että maha meinasi hermostua. Mutta kunnialla selvittiin kuitenkin. Paino vähän palautuu, mutta ei liene kriittistä.

Published with Blogger-droid v1.6.7

Lapsuudenkaipuu

Lapsuutta tavataan muistella kaiholla ja kun tuota vipeltäjää katselee, niin eihän se nostalgia yhtään ihmetytä. Kaikki on niin ihmeellistä ja kaikesta voi innostua ja jos asiat ovat huonosti, niin äitin syliin voi mennä itkemään. Kauheaa murhetta ei myöskään tarvitse huomisesta pitää.

Nostalgioidessaan kannattaa kuitenkin pitää myös mielessään pari asiaa. Innostuileminen ei ole aikuisiltakaan mitenkään kiellettyä. Itseasiassa aikuinen voi olla jos ei nyt ihan, niin ainakin lähes yhtä innostuvainen kuin lapsi. Jos päättää olla kauhean kyyninen ja skeptinen, niin sitten on ehkä vähän hassua kaiholla muistella aikoja jolloin teki toisin. Toisekseen suurimmalla osalla ihmisistä on läheisiä ja ystäviä, joille voisi ihan hyvin avautua niistä ongelmistaan. Se, että aikuinen on itselleen rakentanut ylisuuret turvarajat ei tee lapsuudesta ihmeellistä. Se tarkoittaa vain sitä, että aikuinen sössii elämäänsä. Toki tämä vaatii vähän niihin ihmisiin tutustumista, että voi päättää, että ketä pitää luotettavana. Yksinäisyys on kauhea tragedia ihmiselle, ei siihen kannata tyytyä jos on vaihtoehto.

Terveellisyys on onnellisuutta

Nyt on näköjään ihan tutkittukin ja todettu, että terveelliset elämäntavat lisäävät onnellisuutta. Tai siis terveellinen ruokavalio ja liikunta. Tai vielä tarkemmin terveelliseksi koettu ruokavalio ja liikunta. Redera kertoilee blogissaan tutkimustuloksista ja äkkinäisesti vaikuttaa siltä, että mitä paremmin elämä on hanskassa, sitä tyytyväisempiä ihmiset ovat. Ei siis mitään kauhean yllättävää.

Ihan omastakin elämästä voi todeta, että olo paranee kyllä ihmeellisen paljon, kun tulee sellainen olo, että asiat menee eteenpäin. Kannattaa siis panostaa siihen ruokavalioon ja treeniin.

Hyvä Suomi

Päivän positiivinen fiilis on tullut yllättäen siitä, että Suomessa tunnutaan ymmärtävän muuta maailmaa paremmin, että mitä demokratia oikeastaan tarkoittaa. On ihan hienoa verrata ruotsista ja muualta tulevia kommentteja siihen, mitä vaikkapa presidentti tuloksesta jutteli tai miten hallituksenmuodostusta tehdään. Vaalituloksen mukaan mennään, eikä sitä juuri muuta se, ettei tulos ehkä niin suuresti miellytä.

Lisähupia saa persufanien kollektiivisesta hiukan häkeltyneenoloisesta riemusta. Demokratiassa muutoksia koitetaan saada aikaan äänestämällä! Hitsi, miksei kukaan kertonut aikaisemmin? Muualla sitten vähän harmitellaan, että nytkö ne sen jo tajusi vaikka vasta ala-asteella se opetettiin.

Published with Blogger-droid v1.6.7

(Ihan ite)^3

Viikon positiivisuuden tuotti Global Village Construction Set. Olisi kyllä harvinaisen hienoa olla rakentamassa semmoista itsensä ylläpitävää kylää, vaikka luulen olevani sen verran kaupunkilainen, että ehkä tuollaiseen kylään ei kuitenkaan haluaisi asumaan kuin ehkä kesämökkiläiseksi. Riippuen tietenkin siitä, että missä se kylä sijaitsisi.

On aika älyttömän hienoa ajatella, että suht modernin elintason voisi melko pienellä määrällä tavaraa rakentaa itselleen suurinpiirtein pystymetsästä. Elektroniikka jää noilla välineillä käsittääkseni vielä rakentamatta, joten tekemistä riittää kyllä silloinkin kun tuo setti on valmis.

Ulos osa 2, 93.5 kg

Kun tuossa tuli ulkoilua uhottua, niin kun terveys on palannut ja keli oli upea, niin pitihän sinne ulos mennä hengaamaan. Sen verran tein myös taustatyötä, että kävin kysymässä partioaitasta retkituoleja, mutta eivät olleet kesän tuolit vielä tulleet. Varuste.netistä katselin, että tuommoiseen kuuteenkymppiin saa jo sikäli reteitä tuoleja, että eiköhän semmoisen päivänpaistattelutuolin voi hommata jos haluaa.

Ulkonaolemisessa on se hyvä puoli, että ulkona voi helpommin vaan istua ja olla. Sisällä jos istuu, niin tulee sellainen olo, että pitäisi tehdä jotain, mutta hienossa kelissä ei ulkona tarvitse juuri mitään tehdä. Ja ainahan voi blogittaa. Itseasiassa voisikin ehkä sopia itsensä kanssa, että blogittaa vain ulkona. Ei tulisi käytettyä ilta-aikaa siihen. Ehkä sitten tulisi tehtyä muuta. Muutakin kuin surffaamista.

Ulos

Olen miettinyt, että ulkona voisi olla paljon enemmän kuin nykyään tulee oltua. Aika harva niistä asioista joita sisällä tekee on sellaisia, joita ei voisi tehdä ulkona. Kuitenkin normiarkipäivänä päivällisen ja lapsen iltapalan välillä lähinnä leikin lapsen kanssa tai lepäilen sohvalla. Kun mietin asiaa, totesin että suurin ulkoilua rajoittava asia on mukavan lepomahdollisuuden puute. Kahden riippumaton omistajalle tämä on vähintäänkin kyseenalainen syy. Vähän se toki rajoittaa hengauspaikkoja, jos pitää saada matto kiinni, mutta ei tämän maan puutiheyksillä kovin paljon. Ja voihan hankkia hyvän retkituolin jos haluaa olla puuttomalla alueella.

Samalla voi lahjoittaa vaimolle sitä tärkeintä eli laatuaikaa ihan itsekseen. Muutenkin kelit tässä maassa ovat sellaiset, että jos aina menee ulos kun on hyvä sää, niin sisällä tulee silti oltua tarpeeksi. Ja jos menee ulos, voi ehkä helpommin kutsua kavereita hengaamaan. Jostain syystä nykyään ei tule kutsuttua ihmisiä kylään, mutta ehkä pihalle tulisi.

Otan muuten käyttöön uuden tarina, asioitajoitaaiontehdäelämänlaatuniparantamiseksi. Koska uskon vahvasti sosiaalisen paineen toimivuuteen valtuutan lukijat aina välillä kysymään, että olenko tehnyt niitä.

Published with Blogger-droid v1.6.7

1000 katselukertaa, 93.5 kg

Tuhat katselukertaa tuli täyteen. Kai se on pienen analyysin paikka. Käytännössä aloitin blogittelun helmikuun puolessavälissä, muutama kymmenen katselua on tullut ennen sitä.

Katselukertoja päivässä on ollut n. 15, korkeimmillaan liki 100. Oletan, että luttuja lukee lähinnä kaverit. Jos haluaa lukukertoja nostaa, niin pitää vaan kirjoittaa useammin. Tai sitten yrittää mainostamalla laajentaa lukijakuntaa.

Blogituksesta noin muuten täytyy sanoa, että se on ihan hyvä tapa miettiä asioita. Jostain syystä kirjoittaessa tulee enemmän mietittyä. Ongelmaksi tulee sitten se, että tälläisen lyhyenkin postauksen kirjoittamiseen menee aikaa enemmän kuin luulisi. Tosin se johtuu myös paljolti siitä, että kirjoittamisessa on paljon keskeytyksiä, joten se voi helposti olla valmis pari tuntia aloittamisen jälkeen vaikka itse sepustukseen ei kauheasti aikaa olisikaan mennyt.

Mitään suurta ideaa näille jutuille ei ole vieläkään tullut, rehujuttu oli hetken, mutta aika pian sekin oli mutusteltu. Elämänparannustalkoita ja muuta mutustelua. Sitä mietin, että voisi ruveta taas laittamaan painoa postauksiin, niin voisi sitten seurailla kehitystä. Menköön tuohon otsikon loppuun.

Paikoillenne, valmit, PANIKOIKAA!

Japanissa oli maanjäristys ja tsunami ja ydinonnettomuus. Täälläkin myytiin jobitabletteja ilmeisesti läjäpäin. Hätäily ja panikoiminen huvitti silloin, mutta lueskelin juuri Majlis Janatuisen blogittelua aiheesta, eikä enää naurata. Lähetysjärjestöt kutsuvat paniikissa lähettejään pois alueilta, joissa ei ole mitään vaaraa. Sukulaiset painostavat lähetysjärjestöjä vetämään lähetit pois. Ja päätöksiä tehdään kysymättä itse lähettien näkemyksiä tai edes sitä, että mikä se tilanne siellä kentällä on.

Paniikille on helppo nauraa silloin kun se on turhaa hätäilyä, jossa hukkaan menee korkeintaan muutama euro ja vähän ylpeyttä. Siinä kohtaa kun ruvetaan panikoimalla tuhoamaan lähetystyötä ei enää naurata. Hätäily on kyllä nykyään kovasti muodissa, mutta voitaisiinko silti aina joskus vetää vähän henkeä ennen kuin ryhdytään tekemään idioottimaisuuksia?

häpeämätöntä lukumäärän korottamista

Sairaana on aikaa blogitella ja koittaa saada paljonpaljon lukukertoja. Ilmeisesti yksi merkittävä tekijä on se, että kirjoittaa säännöllisesti, niin kirjoitellaaan sitten.

Noin muuten olen kyllä miettinyt, että pitäisikö vaan vähentää blogittelua. Se on toiminut ihan hyvin aivottoman surffaamisen vähentämiseen, mutta se ei itseasiassa juurikaan edistä parempaa perhe-elämää tai asioiden aikaansaamista. Tietenkin voisi myös koittaa keksiä joku tapa saada blogi edistämään elämänlaatua, mutta ainakaan vielä en ole mitään loistavaa ideaa saanut.

Yksi asia mitä olen pohdiskellut olisi sellaisten asioiden kirjaaminen ylös, mitä pitäisi tehdä. Sopivasti tägättynä sitä listaa voisi sitten aina välillä tarkkailla, että onko tullut tehtyä. Se voisi olla potentiaalinen tapa saada muitakin mukaan johonkin juttuun. Täytyisi vaan käyttää järkeä siinä, että mitä julkistaa. Järjen käyttäminen taas ei koskaan johda mihinkään hyvään.

Published with Blogger-droid v1.6.7

Laihdutuskuuri!

Talven toinen mahatauti. Ei ainakaan alkuun tunnu yhtä tiukalta kuin edellinen. Saa sitten katsoa, että kauanko kestää. Piristävää oli se, että tässä tilanteessa minulle konkretisoitui se, että nykyään onnistun usein keskittymään asioitten positiiviseen puoleen. Menin siis vaa'alle (hieno sana, kolme aata peräkkäin. Tykkään sanoista joissa on yli kaksi vokaalia peräkkäin). 93.9kg.

Ruokaa ei tee yhtään mieli. Kunhan vaan selviää niin pitkälle, että nälkä ei enää häiritse, niin eiköhän se siitä.

Kaikki kiva ei ole kivaa eikä kaikki hyödyllinen ole hyödyllistä

Lasken intin yhdeksi hyödyllisimmistä kokemuksista elämässäni. Kauhean vähänhän siellä hyödyllisiä asioita oppi, mutta kokemuksena se oli ihan omanlainen. Se, että opetteli toimimaan kaikenlaisten epämääräisten hiippareitten kanssa normielämään verrattuna varsin velmuissa olosuhteissa oli kuitenkin näin jälkeenpäin äärimmäisen avartava kokemus. Ja onhan niitä juttuja kiva muistella myöhemmin. Hyödylliseksi kokemukseksi aika hyödytön ja päinvastoin.

Vaelluksista hienoimpana on jäänyt mieleen reissu Norjan lappiin. 30 kiloinen rinkka oli vähän painava, kun piti kiivetä päivässä lähemmäs kilometri ylöspäin. Vihoitteleva polvi oli vähän harmillinen, kun louhikko oli välillä se helppokulkuisin vaihtoehto (vaivaiskoivut on perseestä. Nyt sen tiedätte). Ja kun tuli vähän kiire, niin pisin päivä meni pikkutuntien puolelle. Sillä vihoittelevalla polvella ja painavalla rinkalla. Vaimolla oli vielä lisäbonarina viimeisenä päivänä energiat niin vähissä, että ruokatauolla istui vain paikallaan ja tärisi kunnes sai ruokaa. Tämä on tosiaan se reissu, jota muistelemme ja johon tulevia reissuja tullaan vertaamaan. Kivaa se ei silloin aina ollut, mutta ehkä juuri siksi se oli niin kiva reissu.

Asia voi olla tekemisen jälkeen äärimmäisen hienoa, vaikka se ei tehdessä hienoa ollutkaan.

Eteenpäin

Yksi merkittävä asia siinä, että lopputalvi on mennyt niin hyvin on se tunne, että asiat etenee. Jos tuntuu siltä, että eläminen on vaan olemista joka ei oikein johda mihinkään, niin raskastahan se on. Siksi onkin tärkeää kiinnittää huomiota niihin asioihin, jotka menevät parempaan suuntaan.

Tänään piristi se, kun älysin, että työssäkäyntiä voi hyödyntää uusilla tavoilla, kun lääkärikin painotti, että pään kestävyyden takaamiseksi olisi tärkeää pitää kunnollisia taukoja ja poistua monitorin edestä. Venyttely on yksi ihan pätevä tapa pitää taukoa ja ehkä sitä tulee tehtyäkin jos sen tekee siinä työn lomassa. Pohdiskelin myös, että toimistolla olisi leuanvetotankokin. Voisi koittaa treenailla niitä leukojakin, kun nyt jo häviän vaimolle leuanvedossa ja sekin on päässyt treenaamisen vauhtiin niin kohta häviän kahta kauheammin. Mutta oleellinen viesti oli siis, että kannattaa pyrkiä siihen, että ainakin jokin asia menee eteenpäin, niin ei ahdista niin paljoa.

Toinen asia mikä piristi oli Ilpon esitys Idolsissa. Piristää paljon, kun joku onnistuu todella hyvin. Varsinkin, kun odotin että se olisi ollut huono.

Pessimistinen ihmisnäkemys johtaa optimistiseen yhteiskuntanäkemykseen

Tuntuu, että suurta osaa tuntemistani ihmisistä tämä oma yhteiskuntamme ottaa tukevasti päähän. Itseäni tämä kyseinen laitos ei tunnu ollenkaan niin suuresti häiritsevän. Onhan siinä heikkoutensa, mutta ei niistä nyt tunnu kannattavan sen suuremmin hermostua. Tänään tajusin potentiaalisen selittävän tekijän. Ne ihmiset, joita tämä systeemi ärsyttää ovat hyviä tyyppejä. He myös ovat sellaisia, jotka hengaavat lähinnä hyvien tyyppien kanssa. He haluavat tehdä hyviä juttuja. Ja näin ollen kun he törmäävät johonkin huonoon lakiin joka häiritsee heidän elämäänsä he miettivät heti, että miksi taas kunnollisten ihmisten elämää häiritään typerillä säännöillä.

Itse en ole ollenkaan kiltti setä. Parikin kertaa olen järkyttänyt läheisiä ihmisiä sillä, kuinka vaivattomasti kykenen keksimään mahdollisimman julmia tapoja satuttaa ihmisiä (mainittakoon, että olen siis kertonut tyyliin että nyt voisi tehdä näin, enkä toteuttanut näitä ilkeyksiä. Muuten ei taitaisi olla niin paljon hyviä tyyppejä kavereina). Se on tietynlainen automaatio. Ajattelen monesti automaattisesti pahaa toisista ihmisistä ja toisille ihmisille. Kun lakeja katsoo tästä perspektiivistä, niin kun törmää johonkin älyttömään kieltoon, miettiin heti, että kukakohan on tehnyt jotain täysin idioottimaista tai kusipäistä, että tuollainenkin asia on pitänyt kieltää. Silloin ympäröivä yhteiskunta ei näytä ollenkaan niin pahalta. Huonot lait ovat edelleen huonoja, mutta voi toivoa niihin parannusta ilman suunnatonta raivoa niitä kohtaan, jotka ne lait ovat säätäneet. Mulkkuja toki, mutta kukapa ei olisi.

Usko, opi ja sisäistä että ihmiset ovat perseestä, niin elämäsi paranee. Tai jos et usko, niin minulla on myydä erinomaista terveysjuurta, sitä on käytetty satoja tai jopa tuhansia vuosia ihmisten terveyden kohentamiseen määrittelemättömällä tavalla. Sitä syömällä elämäsi paranee myös. Siinä on jotain vitamiineja ja antioksidantteja ja se maistuu hyvältä tiistaisin. Tilaa äkkiä, vain 1538 e kilo. Parhaan vaikutuksen saa kun syö 100g päivässä.

Vaikka sinä tai kaverisi eivät kuseta, niin joku jossain saattaa niin kuitenkin tehdä...

ITE!

Aika hassua kuinka vanhemmiten alkaa arvostaa itsetehtyjä asioita ja yleensäkin sitä, että asiat tulevat muualta kuin kaupasta. Liekö joku vähän myöhäinen kolmenkympin kriisi, kun haaveilee siitä, että roudaisi rehuja metsästä ITE! ruokapöytään ja että opettelisi ITE! tekemään vaatteita ja muuta vastaavaa.

Toisaalta fakta on sekin, että kyllä sellaisia aioita, joihin on panostanut enemmän myös arvostaa enemmän. Ja onhan se kivaa, että harrastuksesta saa hyötyäkin. Monasti näillä ITE! jutuilla saa myös synergiaetuja. Jos menee hakemaan rehuja metsästä, niin loogisesti voi päätellä, että tulee käytyä metsässä. Metsäily taas on tavoite sinänsä. Metsästäjäkurssit kylläkin menivät tältä keväältä ohi. Täytyy ihmetellä taas syssymmällä. Olishan se nyt siistiä jos ITE! ampuis elukan, tekis ITE! siitä ruokaa ja vielä ITE! väsäis vaikka hanskat sen nahasta. ITE!

Hyväksikäyttöä

Monasti elämässä tulee vastaan se, että olisi kiva tehdä asioita, mutta ei vaan saa aikaan. Yksi äärimmäisen kätevä kikka jonka olen oppinut on lähimmäisen hyväksikäyttö. Esimerkiksi tänään käytin vähintäänkin törkeästi hyväkseni lastani. Kämppä oli ihan sekaisin ja vaimo muualla, eikä huvitusta lapsen viihdyttämiseen ollut yhtään. Tällöin voi hyödyntää sitä tosiasiaa, että imuri on ehkä siisteintä ikinä missään lapsen mielestä ja luvata, että kunhan saadan tavarat paikalleen, niin imuroidaan. Kyseessä on voitto monella rintamalla:
1) Ei tarvitse jaksaa leikkiä lapsen kanssa
2) Tulee siivottua (ja lapsesta on tässä jopa hyötyä. Vähän mutta kuitenkin)
3) Tulee imuroitua
4) Tulee irtopinnoja kun vaimo tulee kotiin ja kämppä on siivottu.
5) Lapsen näkökulmasta minä kuitenkin leikin sen kanssa.

Läheisiä ihmisiä kannattaa myös hyväksikäyttää. Luontoon ei tule helposti lähdettyä, mutta kun lupautuu kavereille kaveriksi, niin joutuu menemään. Aina kannattaa sanoa kaikille, jotka ehkä ovat tekemässä jotain kivaa joskus, että käske mut mukaan kun menet. Jos ei pääse niin ei voi mitään, mutta asioita tulee tehtyä enemmän.

Erityisesti läheisen hyväksikäyttö on pätevää siinä, että toisesta on helpompi pitää huolta kuin itsestään. Venyttely on rasittavaa, mutta vaimon käskeminen venyttelemään ei rasita yhtään. Aika moneen asiaan pätee sama. Läheisen hyväksikäyttö oman terveyden ylläpitämiseen onkin yksi palkitsevammista hyväksikäytön muodoista. Kannattaa myös sallia itsensä hyväksikäyttäminen. Niin voi tuoda läheistensä elämään paljon hyvää.

Kalajuttuja

Tuli pomon kanssa juttua ruuasta, kun se huomasi, että syön monipuolisemmin kuin ennen. Se oli sitä mieltä, että kalaan pätee sama kuin kasviksiin, että täytyy vähän käyttää vaivaa opettelemiseen, niin saa aikaan todella hyvää ruokaa. Rupesin sitten miettimään, että pitäisikö koittaa opetella sellaistakin. Jos osaisi valmistaa kalaa, niin voisi ottaa metsäreissuille kalastusvälineet mukaan. Olisi hienoa.

Tänä keväänä täytyy muutenkin yrittää päästä metsään useammin. Ehkä saan aikaan tehdä yrttiteetä tänä keväänä. Monena vuonna on ollut tavoitteena, mutta sitten aina jäänyt.

Jyrkkä ei syvällisyydelle

Jostain syystä yritän pohdiskella kovin syvällisiä nykyään kun kirjoittelen. Tämä on tietenkin virhe, ei ole järkevää yrittää sanoa jotain hienoa, kun ei ole mitään sanottavaa muutenkaan. Sitäpaitsi se, että on jotain sanottavaa on yleensä yliarvostettua. Jos ette usko, niin lukekaa vaikka Hesarin keskusteluja.

Olen koittanut miettiä positiivista luettavaa netistä, mutta en ole vielä oikein keksinyt muuta kuin Mannan.

Sen sijaan kulutin aikaani tajuntaalaajentavan Hans-huumeen kanssa ja ainakin löysin uuden tavan löytää positiivisia asioita ympäristöstä. Ei tuollekaan vehkeelle osaa antaa oikeaa arvoa, kun ei koskaan ole joutunut ilman olemaan. Rupesin pohtimaan että sellaiset asiat kuin juokseva vesi, sähkövalo (Omistan muuten varsin pätevän öljylampun joten olen tässä suhteessa paljon paremmassa asemassa kuin normisuomalainen), jääkaappi ja pakastin ovat ainakin asioita, joista kannattaa pysähtyä olemaan kiitollinen.

Onko huono merkki, kun puolitoistavuotias lapsi on vanhempiaan viisaampi?

Joku joskus jossain on sanonut jotenkin niin, että vanhemmuuden täytyymys on nähdä lapsensa tulevan paremmaksi kuin itse on. Mikäli näin on, niin vanhemmuuteni on saavuttanut täyttymyksensä ja on aika alkaa katsoa tuolle lapselle omaa kämppää.

Ehdin ajatella tätä jo päivällä, kun lapsi löysi lattialta roskan, otti sen, meni roskiksen eteen, osoitti oven kahvaa ja sanoi "Tä!". Kun ovi avattiin lapsi laittoi roskan roskiin (se ei ylety kahvaan itse). Itsehän havaitessani roskan lattialla useimmiten kävelen laiskuuttani ohi. Toki kämppä säilyisi pidempään siistinä ja siivoaminen olisi paljon nopeampaa jos laittaisi roskat aina roskiin kun niihin törmää, mutta ei aikuisen voi olettaa olevan niin fiksu kuin puolitoistavuotias.

Lopullinen totuus tilanteen vakavuudesta paljastui kuitenkin vasta pari tuntia sitten. Lapsi ei oikein saanut nukuttua hyvin. Oli kyllä unessa mutta pyöri koko ajan kun nenä oli tukossa. Sitten se yhtäkkiä heräsi ja alkoi huutaa sellaista hätähuutoa, jolla aina pääsee syliin. Sylissä se osoitti kohti vessaa ja sanoi "Tä!". Mentiin vessaan ja laitoin Nasolinia, joka avaa nenän ja sitten se osoitti sänkyä ja sanoi "Tä!". Minuutissa taas unta palloon. Tehdään se, mikä on tarpeellista ongelman ratkaisemiseksi ja jatketaan elämää. Sen kun osaisi itsekin niin olisi elämässä monta kertaa päässyt paljon vähemmällä stressaamisella. Valitettavasti tässäkin asiassa taitaa käydä niin että lapsi oppii vanhemmiltaan eivätkä vanhemmat lapseltaan.

Kysymys ja oikea vastaus

K: Miksi?
V: Miksi ei?

Positiivisuus on vaikeaa kun on hyvä olla

Tällä viikolla on ollut monta hyvää päivää. On vaan ollut hyvä olo ja hyvä meininki. Silloin onkin yllättävän vaikeaa kirjoittaa jotain positiivista blogiin. Ei vaan tule mieleen mitään nimenomaista aihetta ja "elämä on siistiä" ei taas välttämättä saa ihmisiä paremmalle tuulelle, jos itsestä tuntuu siltä, ettei elämä ole. No edellinen kirjoittelu käsitteli pienten lasten kuolemia, joten ei tämä ehkä välttämättä peruspiristävä blogi aina ole muutenkaan.

Törmäsin taannoin ruotsinkieliseen heittoon, joka kääntyisi suurinpiirtein: "Eräänä päivänä me kaikki kuolemme. Siihen asti me elämme." Se on vähän positiivisemmasta perspektiivistä sama asia, kuin hokema, josta olen itse kaivanut perspektiiviä, kun on ollut tiukkaa: "Elämä jatkuu ja jos se ei jatku niin se loppuu ja ongelmaa ei enää ole." Huonoakin tilannetta voi aina koittaa muuttaa edes vähän vähemmän huonoksi. Sitten voikin käydä niinkuin minulle, että eräänä päivänä huomaa tilanteen olevan itseasiassaa varsin hyvä.