Onko huono merkki, kun puolitoistavuotias lapsi on vanhempiaan viisaampi?

Joku joskus jossain on sanonut jotenkin niin, että vanhemmuuden täytyymys on nähdä lapsensa tulevan paremmaksi kuin itse on. Mikäli näin on, niin vanhemmuuteni on saavuttanut täyttymyksensä ja on aika alkaa katsoa tuolle lapselle omaa kämppää.

Ehdin ajatella tätä jo päivällä, kun lapsi löysi lattialta roskan, otti sen, meni roskiksen eteen, osoitti oven kahvaa ja sanoi "Tä!". Kun ovi avattiin lapsi laittoi roskan roskiin (se ei ylety kahvaan itse). Itsehän havaitessani roskan lattialla useimmiten kävelen laiskuuttani ohi. Toki kämppä säilyisi pidempään siistinä ja siivoaminen olisi paljon nopeampaa jos laittaisi roskat aina roskiin kun niihin törmää, mutta ei aikuisen voi olettaa olevan niin fiksu kuin puolitoistavuotias.

Lopullinen totuus tilanteen vakavuudesta paljastui kuitenkin vasta pari tuntia sitten. Lapsi ei oikein saanut nukuttua hyvin. Oli kyllä unessa mutta pyöri koko ajan kun nenä oli tukossa. Sitten se yhtäkkiä heräsi ja alkoi huutaa sellaista hätähuutoa, jolla aina pääsee syliin. Sylissä se osoitti kohti vessaa ja sanoi "Tä!". Mentiin vessaan ja laitoin Nasolinia, joka avaa nenän ja sitten se osoitti sänkyä ja sanoi "Tä!". Minuutissa taas unta palloon. Tehdään se, mikä on tarpeellista ongelman ratkaisemiseksi ja jatketaan elämää. Sen kun osaisi itsekin niin olisi elämässä monta kertaa päässyt paljon vähemmällä stressaamisella. Valitettavasti tässäkin asiassa taitaa käydä niin että lapsi oppii vanhemmiltaan eivätkä vanhemmat lapseltaan.