Lapsuutta tavataan muistella kaiholla ja kun tuota vipeltäjää katselee, niin eihän se nostalgia yhtään ihmetytä. Kaikki on niin ihmeellistä ja kaikesta voi innostua ja jos asiat ovat huonosti, niin äitin syliin voi mennä itkemään. Kauheaa murhetta ei myöskään tarvitse huomisesta pitää.
Nostalgioidessaan kannattaa kuitenkin pitää myös mielessään pari asiaa. Innostuileminen ei ole aikuisiltakaan mitenkään kiellettyä. Itseasiassa aikuinen voi olla jos ei nyt ihan, niin ainakin lähes yhtä innostuvainen kuin lapsi. Jos päättää olla kauhean kyyninen ja skeptinen, niin sitten on ehkä vähän hassua kaiholla muistella aikoja jolloin teki toisin. Toisekseen suurimmalla osalla ihmisistä on läheisiä ja ystäviä, joille voisi ihan hyvin avautua niistä ongelmistaan. Se, että aikuinen on itselleen rakentanut ylisuuret turvarajat ei tee lapsuudesta ihmeellistä. Se tarkoittaa vain sitä, että aikuinen sössii elämäänsä. Toki tämä vaatii vähän niihin ihmisiin tutustumista, että voi päättää, että ketä pitää luotettavana. Yksinäisyys on kauhea tragedia ihmiselle, ei siihen kannata tyytyä jos on vaihtoehto.
Hyviä mietteitä :)
VastaaPoista