Minulle on monta kertaa sanottu, että liikkua pitää että pää säilyy kasassa. Pyöräilyä tuossa keväällä harjoitinkin ahkerasti ja varmaan sillä oli osansa siinä, että pää myös oli jokseenkin kasassa. Syksyä varten tein hienon suunnitelman siitä, että rupean juoksentelemaan töihin. Eikä siinä mitään, ajatus on hyvä ja aion niin tehdäkin, mutta toteutustapa olikin sieltä tyhmimmästä päästä. Lopetin nimittäin sen pyöräilemisen. Ajatus oli, että jos juoksee kolme kertaa viikossa, niin ei kannata pyöräillä, kun ei palaudu. Ongelma vaan on se, että kynnys juosta on paljon korkeampi kuin kynnys polkea. Ja nyt kun on ollut sairastumisongelmia ja muita ongelmia, niin se juokseminen on jäänyt noin yhteen kertaan viikossa. Pyöräiltyä olisi varmasti tullut paljon useammin. Eikä siinä muuten mitään, mutta sitten hajoaa se pää.
Sorruin taas vaihteeksi siihen, mihin elintapojen muutoksessa niin usein sorrutaan eli tekemään liian isoja harppauksia. Oleellistahan pyöräilyssä on nimenomaan se, että se ei ole kovin rasittavaa. Siksi sitä voi tehdä niin usein ja niin paljon. Oleellista taas liikkumisessa pään ehjyyden vuoksi on nimenomaan usein ja paljon. Eli nyt täytyy lähteä uudestaan liikkeelle, tällä kertaa sillä suunnitelmalla, että juosta voi vain niin usein, että jaksaa ainakin neljä kertaa viikossa mennä joko juosten tai pyöräillen. Jos sitten vaikka pysyisi vähän enemmän elossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti