Törmäsin johonkin juttuun jossa iltavirkku isä kertoo, että iltavirkku perheensä on törmännyt asenneongelmiin, kun on kuulemma väärin, että perhe nukkuu puoleen päivään vain siksi, että se on heille luonnollista. Rupesin sitten miettimään, että mikä se oma luonnollinen nukkuma-aika on. Olen ajatellut olevani iltavirkku, mutta ainakin mitä ihmisiä kuuntelee, niin niin taitaa ajatella 95% ihmisistä. Joten tulin siihen tulokseen, että kannattaa pähkäillä tarkemminkin.
Pähkäily oli sikäli hyödyllistä, että siitä mitä tiedän omista nukkumisistani voi jo tehdä aika valistuneita johtopäätöksiä. Opiskeluaikoina minulla oli tapana tehdä niin, että jätän aina välillä yhden yön kokonaan väliin, koska vuorokausirytmi hiipi pikkuhiljaa myöhemmäksi ja myöhemmäksi. Ongelmaksi sen teki se, että vain ääritilanteessa pystyin nukkumaan aamukymmenen yli. Ääritilanteeksi ei välttämättä riittänyt esimerkiksi se, että olin mennyt kuudelta nukkumaan. Eli siinä kohtaa kun nukkuma-aika alkoi vääntyä kohti viittä, oli taas aika jättää yö väliin ja mennä joskus kymmeneltä nukkumaan. Armeijassa herääminen kuudelta ei ollut minulle ongelma. Suurimmalle osalle muista se oli sitä. Äiti on usein kertonut, että kun olin pieni ei meillä tarvittu herätyskelloja, koska heräsin likimain minuutilleen seitsemältä. Aina. Muistan itseasiassa olleeni hoidossa perheessä, jossa samanikäinen tyttö nukkui vielä pitkään sen jälkeen kun minä tulin hoitoon. Muistan ihmetelleeni, että miten se nyt niin nukkuu.
Todistusaineiston perusteella ei oikeastaan voi tulla juuri muuhun lopputuloksen kuin siihen, että olen luontaisesti aamuvirkku ihminen, jolla vaan on paha taipumus olla menemättä nukkumaan silloin kun pitäisi. Ja sitten kun valvoo sen nukutusajan ohi, niin menee muutama tunti ennen kuin nukuttaa taas. Luultavasti se normaali nukkumaanmeno yhdeltätoista on minulle liian myöhään. Kymmenen olisi varmaan parempi. Joten tottakai kirjoitan tätä juttua kello puoli yksitoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti