Tyhmästä päästä kärsii erityisesti pää

Minulle on monta kertaa sanottu, että liikkua pitää että pää säilyy kasassa. Pyöräilyä tuossa keväällä harjoitinkin ahkerasti ja varmaan sillä oli osansa siinä, että pää myös oli jokseenkin kasassa. Syksyä varten tein hienon suunnitelman siitä, että rupean juoksentelemaan töihin. Eikä siinä mitään, ajatus on hyvä ja aion niin tehdäkin, mutta toteutustapa olikin sieltä tyhmimmästä päästä. Lopetin nimittäin sen pyöräilemisen. Ajatus oli, että jos juoksee kolme kertaa viikossa, niin ei kannata pyöräillä, kun ei palaudu. Ongelma vaan on se, että kynnys juosta on paljon korkeampi kuin kynnys polkea. Ja nyt kun on ollut sairastumisongelmia ja muita ongelmia, niin se juokseminen on jäänyt noin yhteen kertaan viikossa. Pyöräiltyä olisi varmasti tullut paljon useammin. Eikä siinä muuten mitään, mutta sitten hajoaa se pää.

Sorruin taas vaihteeksi siihen, mihin elintapojen muutoksessa niin usein sorrutaan eli tekemään liian isoja harppauksia. Oleellistahan pyöräilyssä on nimenomaan se, että se ei ole kovin rasittavaa. Siksi sitä voi tehdä niin usein ja niin paljon. Oleellista taas liikkumisessa pään ehjyyden vuoksi on nimenomaan usein ja paljon. Eli nyt täytyy lähteä uudestaan liikkeelle, tällä kertaa sillä suunnitelmalla, että juosta voi vain niin usein, että jaksaa ainakin neljä kertaa viikossa mennä joko juosten tai pyöräillen. Jos sitten vaikka pysyisi vähän enemmän elossa.

Kuolleen miehen kupletti

Laitoin juuri kirjahyllyyni muutamankymmentä levyä ja satakunta leffaa kuolleen miehen kokoelmasta. Alunperin ei edes oltu ottamassa niitä, mutta sitten mietittiin, että oikeastaan harva asia kertoo ihmisestä jotain niinkuin se musiikki ja ne elokuvat, joita hän omistaa. Tälläisessä tilanteessa, jossa kaikkein eniten kaipaa voida ymmärtää, on yllättävän katharttista vaan ottaa levy tai leffa kerrallaan käteensä ja laittaa se omaan hyllyyn. Osa niistä on tuttuja, osa tuntemattomia ja kaikki tunttuvat tuovan mukanaan pienen velvoitteen.

Rupesin sitten miettimään, että voisi olla hyvä tapa kuunnella porukalla kuolleen ihmisen levyt läpi. Vähän samaan tapaan kuin joskus pidettiin ruumiinvalvojaisia tai jotain. Nykyään kuollut häviää elävien keskeltä niin nopeasti että olen kuullut valitettavan, ettei ehdi ymmärtää koko juttua. Yhtäkkiä se vaan on poissa. Ehkä tätä voisi lievittää pitämällä musiikki-illan tai leffaillan, jossa kuunnellaan tai katsellaan kuolleen kokoelma tai vähintäänkin lempparit läpi.

Lamppuuni öljyä

Nukahtamisongelmat ovat viimeaikoina olleet onnellisesti poissa. Varmaan isoin vaikuttava tekijä ovat olleet lapsen korvatulehdukset, mutta uskon optimistisesti, että tehdyt iltavalaistusratkaisut edistävät myös asiaa. Ollaan nimittäin tehty niin, että sen jälkeen kun kakara menee nukkumaan, niin olohuonetta valaistaan pelkällä öljylampulla ja läppäristä laitetaan monitori himmeimmälle. Luin nimittäin jostain, että kannattaa olla lämmintä valoa illalla. Ja onhan tuo mukava tunnelmavalaistus. Omalta osalta nukahtamista varmaan edistää myös se, että olen lukenut enemmän kuin surffannut. Erityisesti, kun olen lukenut jo aikaisemmin lukemiani kirjoja ruotsiksi. Ei tulee liikaa yllätyksiä eikä muutakaan mieltä kiihdyttävää.

Taas sen voi todeta, että tarpeeksi täytyy menettää uniaan, että niitä arvostaisi tarpeeksi. Keväästä lähtien kerta toisensa jälkeen todennut, että pitäisi nukkua, mutta näin kauan kesti, että jotain alkoi tapahtua. No, parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Nukkumattomuus vaan on aiheuttanut senkin, että liikkumista ja muuta sellaistakaan ei ole tullut tehtyä, joten jaloilleenkiipeämisen aika on taas.

Joosefkortti

Amerikka-kortti inspiroi minutkin pelaamaan korttia. Tuntuu olevan yleinen käsitys, että talouspoliittinen ääriliberaalius johtaa huonoihin asioihin, mutta kovin konkreettista esimerkkiä siitä mihin se johtaa ei usein näe. Ja kun päivänpolttavaan talousasiakeskusteluun saa ottaa konkreettisen esimerkin Raamatusta ja vielä sieltä VT:n puolelta, niin onhan peliin lähdettävä mukaan, vaikka ainakaan montaa ihmistä ei taida olla, jotka libertaariutta äärimmäisessä muodossa ajaa. Ei ainakaan niin äärimmäistä kuin Egyptissä vuonna Joosef.

1 Moos 47:13-26. Lupsakasti otsikoitu "Joosef ostaa egyptiläiset faraon orjiksi" kertoo siitä, mitä sitten tapahtuu, kun ihminen saa myydä ihmisoikeutensa (näin libertaaria ihmistä ei taida tähän maailmanaikaan olla, menneisyydessä kaikki paremmin?). Egypti tuon nälänhädän jälkeen on hieno esimerkki siitä, että vapaudellakin pitää olla rajansa. Kyseessähän on noiden kauppojen jälkeen edelleen täydellinen libertaarin paratiisi, koska kyllähän kai omistamallaan pitää libertaarien mielestä saada tehdä mitä tahtoo. Tietenkään se ihana vapaus ei koske enää kuin yhtä ihmistä koko maassa, mutta ihan vapaaehtoisestihan ne muut ovat itsensä myyneet, joten eihän tässä ongelmaa ole. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Mooseksen laissa tämä on estetty. Sen enempää itseään kuin peltojaan ei voi pysyvästi myydä. Vapaudestaan tosin voi pysyvästi luopua, mutta sen voi tehdä vasta vapautumisen yhteydessä.

Tämä ei nyt oikeastaan ollut mitään mullistavaa tai edes kovin mielenkiintoista, mutta piti nyt kirjoittaa, kun vastaus löytyi Raamatusta.

Järki ja sen käyttö

Hesarissa oli kovasti Facebookissa jaettu juttu järjen käytöstä ja kannustimista. Juttu on sinänsä oikein hyvä, mutta siinä jäi ärsyttämään oleellinen puute. Jos kerran yleisesti ollaan sitä mieltä, että järkeä olisi hyvä käyttää, niin miksi säännöillä on se mahdollisuus eliminoitu tai ainakin tehty riskialttiiksi? Ja miksi niitä järjettömiä sääntöjä ei rikota? Vastaushan on ilmeinen. Virheet.

Ikävästi on nimittäin niin, että se järjetön sääntöviidakko ei ole häiritsemässä työntekijöitä vaan suojelemassa. Kas kun jos järjen käyttö olisi sallittua, niin järjen käytössä tulisi virheitä, erehtyväinen kun ihmisjärki on. Ja katselkaapa ja seuratkaapa kuinka määrätön ja ääretön on se raivon ja syytösten määrä kun virkamies tekee VIRHEEN, vaikka oli selvät ja selkeät säännöt siitä miten pitäisi toimia. Päitä vaaditaan vadille ja myös saadaan. Joten meillä on sellainen systeemi millaiseksi me olemme sen tehneet. Se on myös sellainen onka me ansaitsemme. Järkeä siihen ei kuulu, koska sitä emme siihen kaikesta huolimatta halua. Jos haluaisimme, niin hyväksyisimme virheitä.

Testissä: meditaatio

Meditaatiosta saa aina välillä lueskella, että kuinka se tekee ihmiselle ihmeitä ja kummia ja yleensä positiiviseen suuntaan. Koska positiivinen kehitys kelpaisi minullekin ja meditaatio sinänsä ei vaadi muuta panostusta kuin kymmenen minuuttia päivässä, niin ajattelin, että testiin vaan. On tässä elämässä hullumpiakin asioita kokeiltu. Kuten kasvissyönti. Kirjoittaisin tähän jotain uusien asioiden kohtaamisesta avoimin mielin, jos se ei kuulostaisi tässä kontekstissa vielä normaaliakin kornimmalta.

Meditointi on siitä jännä asia, että googlettamalla löytyi hirveä määrä juttuja siitä, mitä se on ja kuinka se on hyödyllistä, mutta sai kliksutella vähän aikaa, että löytyi sellainen kuvaus, mistä pääsi jo toteuttamaan. Hukkasin kyllä sen sivun jo, mutta aika simppeleillä ohjeilla pääsee alkuun. Ota mukava asento. Rentoudu. Keskity hengitykseen "puoliksi", eli ei niin paljon, ettei mieleen tule mitään muuta. Havaitse, että mitä mieleen tulee, mutta älä lähde seuraamaan ajatusta vaan palaa hengitykseen. Hengityksen voi ilmeisesti korvata jollain muulla toistuvalla asialla, lähinnä kai tärkeää, ettei se vaadi liikaa keskittymistä eikä pinnistelyä, vaan sen voi tehdä rennosti.

Ensimmäisenä kokemuksena totean, että onhan se ainakin rentouttavaa ja rauhoittavaa.

Kielet kylvyssä

Kieltenopiskelu koulussa on yksi minun suurista suosikeistani, kun koululaitoksesta avaudutaan. Olen varmaan aiheesta useamman kerran jo kirjoitellutkin. Tänään taas mietiskelin aihetta ja tajusin, että puutteet ovat oikeastaan aika pieniä. Itseasiassa suomalainen kieltenopiskelu olisi hyvinkin järkevää, kunhan kakaroille muistettaisiin säännöllisin väliajoin muistuttaa, että koulussa ei opetella kieliä. Koulussa saadaan sen verran pohjia, että sillä voi helpohkosti ne kielet opetella, jos sattuu nappaamaan.

Olen nimittäin joutunut muuttamaan aika täydellisesti käsitykseni ruotsinopetuksen tehosta viimeisen parin kuukauden aikana. Olen lukenut varmaan jo kohta kolmattatuhatta sivua ruotsinkielistä kirjallisuutta sinä aikana ja aika helppoahan se on. Ja enimmäkseen siitä saa kiittää kouluruotsia. Kouluruotsi tekee siis sen, että kun on taistellut ne ensimmäiset muutaman sataa sivua läpi, niin lukunopeus on aikalailla sama kuin suomea tai englantia lukiessa. Päättelyä vaan vaaditaan paljon enemmän, koska sanavarasto on varsin huono. Yleensä kontekstista on kuitenkin sanojen merkitys siinä määrin selvä, ettei tarvitse ruveta mitään sanakirjoja kaivelemaan. Hurraa siis kouluruotsille!

Kun asiaa ajattelee näin päin, niin siitä tulee myös sikäli parempi mieli, että silloin koulu tuntuu enemmän siltä, mitä koulun minun mielestäni pitäisi olla. Paikka joka antaa mahdollisuuksia. Se on sitten ihan oppilaasta kiinni, että mitä saamillaan mahdollisuuksilla tekee. Ehkä kielten oppikirjoihin tai vaikka samalla hövelisti kaikkiin oppikirjoihin pitäisi kirjoittaa sloganiksi "Jos et tee tällä asialla vittuakaan, niin et tee tällä asialla paskaakaan". Luulen, että se jäisi myös kakaroille mieleen. Jos ei käytä oppimiaan asioita, niin ne ovat turhia.

Iltavirkkuja ja aamuvirkkuja

Törmäsin johonkin juttuun jossa iltavirkku isä kertoo, että iltavirkku perheensä on törmännyt asenneongelmiin, kun on kuulemma väärin, että perhe nukkuu puoleen päivään vain siksi, että se on heille luonnollista. Rupesin sitten miettimään, että mikä se oma luonnollinen nukkuma-aika on. Olen ajatellut olevani iltavirkku, mutta ainakin mitä ihmisiä kuuntelee, niin niin taitaa ajatella 95% ihmisistä. Joten tulin siihen tulokseen, että kannattaa pähkäillä tarkemminkin.

Pähkäily oli sikäli hyödyllistä, että siitä mitä tiedän omista nukkumisistani voi jo tehdä aika valistuneita johtopäätöksiä. Opiskeluaikoina minulla oli tapana tehdä niin, että jätän aina välillä yhden yön kokonaan väliin, koska vuorokausirytmi hiipi pikkuhiljaa myöhemmäksi ja myöhemmäksi. Ongelmaksi sen teki se, että vain ääritilanteessa pystyin nukkumaan aamukymmenen yli. Ääritilanteeksi ei välttämättä riittänyt esimerkiksi se, että olin mennyt kuudelta nukkumaan. Eli siinä kohtaa kun nukkuma-aika alkoi vääntyä kohti viittä, oli taas aika jättää yö väliin ja mennä joskus kymmeneltä nukkumaan. Armeijassa herääminen kuudelta ei ollut minulle ongelma. Suurimmalle osalle muista se oli sitä. Äiti on usein kertonut, että kun olin pieni ei meillä tarvittu herätyskelloja, koska heräsin likimain minuutilleen seitsemältä. Aina. Muistan itseasiassa olleeni hoidossa perheessä, jossa samanikäinen tyttö nukkui vielä pitkään sen jälkeen kun minä tulin hoitoon. Muistan ihmetelleeni, että miten se nyt niin nukkuu.

Todistusaineiston perusteella ei oikeastaan voi tulla juuri muuhun lopputuloksen kuin siihen, että olen luontaisesti aamuvirkku ihminen, jolla vaan on paha taipumus olla menemättä nukkumaan silloin kun pitäisi. Ja sitten kun valvoo sen nukutusajan ohi, niin menee muutama tunti ennen kuin nukuttaa taas. Luultavasti se normaali nukkumaanmeno yhdeltätoista on minulle liian myöhään. Kymmenen olisi varmaan parempi. Joten tottakai kirjoitan tätä juttua kello puoli yksitoista.

Teoria ja käytäntö

Mies tulee baariin ja kehuu pystyvänsä juomaan kolme tuoppia nopeammin kuin baarimikko pystyy juomaan kolme paukkua. Baarimikkohan ei tähän usko, joten asiasta lyödään veto ja sovitaan, että toisen laseihin ei saa koskea. Juomat kaadetaan laseihin, mutta mies pyytää saada yhden ylimääräisen tuopin lämmittelyksi. Toki hän sen saakin ja juotuaan sen laittaa sen ylösalaisin yhden paukun päälle ja koska toisen laseihin ei saa koskea, niin voi kaikessa rauhassa juoda tuoppinsa tyhjäksi ja voittaa vetonsa.

Ylläoleva vitsi on jäänyt mieleeni, koska se on tietyllä tapaa äärimmäinen esimerkki teorian ja käytännön suunnattoman suuresta erosta. Kun sen lukee tuosta, niin se näyttää aika nokkelalta. Mutta jos käyttää edes sen verran aikaa tilanteen miettimiseen kuin kolmen tuopillisen juomiseen menisi, niin toteaa, että tuo veto täytyy lyödä joko varsin vahvassa humalassa olevan kanssa tai sitten vähän hämärämmän kansankynttilän kanssa, koska paukkumiehen ei tuota vetoa ole mitenkään vaikea voittaa. Laitan vaikka muutaman esimerkin loppuun, jos vaikka joku haluaa miettiä hetken. Konsteja löytyy varmasti enemmänkin, mutta en nyt jaksanut miettiä enempää. Ei se niin jännää ole. Vitsi on siis hyvä teoriassa. Käytännössä se ei toimi, koska se tekee hirveän määrän yksinkertaistavia oletuksia. Ja näin on aika usein, kun fiilistellään kavereiden kanssa maailmaaparantavia ratkaisuja ihan käytännöllisiin ongelmiin.

Raflaavasti tuossa mainitsin tuon vitsin olevan äärimmäinen esimerkki. Äärimmäisen siitä tekee se, että olen nähnyt sen esiteltävän jopa telkkarissa tapana, jolla huijarit voivat yrittää huijata rahaa baarissa. Se on varmaan yksi syy siihen, että siitä piti kirjoittaa. Epäinteraktiivinen media on siitä rasittavaa, että se vaan jatkaa itsetyytyväisenä jippojensa esittelyä, kun kukaan ei pääse väliin huomauttamaan, että keisarin puku on kyllä komea joo, mutta pallit voisi silti piilottaa. Mutta kannattaa oikeasti kysäistä itseltään, että miksi se sitten on mennyt niin monelle läpi, että ihan telkkariin asti pitää päästä.

Niin niitä ongelmanratkaisutapoja:
1)Paukkumies voi koskettaa omalla lasillaan vastustajaa. Sääntöjen mukaan vastustaja hävisi.
2)Paukkumies voi kääriä jotain käteensä ja nostaa lasin pois. Hän ei koskenut lasiin.
3)Paukkumies voi tilata vielä yhden paukun. Ei ole speksattu, että pitää juoda ne nimenomaiset paukut. Ja varsinkin jos kyseessä tosiaan on se vitsin baarimikko, niin aika vikkelästi tuon paukun saa.
4) Ja ilmeisin viimeiseksi: paukkumies voi pyytää jotakuta läsnäolevaa nostamaan lasin pois. Tarjota vaikka osaa voitosta palkkioksi. Väittäisin, että oikeassa baarissa noin 95% ihmisistä keksii vähintään viimeisen vaihtoehdon siinä ajassa kun toinen juo tuoppejaan.

Ja taas ja siis

Taitaa taas pikkuhiljaa alkaa nousu. Ihan aikakin, kauhean montaa sellaista päivää ei ole hyvä olla putkeen, että ainoa tavoite on päästä taas nukkumaan. Melkein viikko on jo aika pitkä aika sellaiseen. Mutta vahva usko on siihen, että jos nyt saa nukuttua yön, niin sitten on jo melkein ihminen taas. Loppujenlopuksi pahinta koko puuhassa on se, että vaikka tietää, että menee pikkuhiljaa huonommaksi, niin asialle ei oikein ole tehtävissä mitään. Muuta kuin pitää mielessä se, että kohta alkaa taas nousu ja sitten naatiskellaan. Ja sitten tulee taas lasku.

Toisaalta olen miettinyt sitä, että pitäähän se ainakin arjen vähän vähemmän tasaisen harmaana. Loppujenlopuksi tämä ainainen olotilanvaihtelu pitää jännitystä elämässä yllä aika tehokkaasti. Mieleen tulee vanha olikohan kiinalainen kirous: "Elä mielenkiintoisia aikoja" tai jotain siihen suuntaan. Pointti on, että helppo ei ole mielenkiintoista eikä mielenkiintoinen helppoa. Voisi elämä silti olla vähän vähemmän mielenkiintoista.