Isot edellä

Lapset ovat siitä julmia otuksia, etteivät ne anna anteeksi sitä, mitä vanhemmat ovat. Iän myötä tilanne toki muuttuu, mutta pieni lapsi matkii vanhempiaan. Sen lisäksi lapsi tietenkin perii muutenkin ominaisuuksia vanhemmiltaan. Esimerkiksi meidän kakara tykkää sählystä(jota olen sen kanssa leikkinyt), siivoamisleikeistä (joita näkee päivittäin), jalkapallosta (minä), tanssimisesta (minä), musiikista (vaimo), ruuanlaitosta, lukemisesta (molemmat), leffoista(molemmat), palikoista (vaimo), legoista(molemmat). Noin esimerkiksi. Kyllä sillä on ihan omiakin huveja, mutta moni asia, mistä se tykkää on jäljitettävissä ja yleensä ne jäljet eivät vie kauas.

Juju onkin siinä, että tätäkin voi käyttää hyväkseen. Ensinnäkin se on erinomainen motivaattori. Aina ei jaksaisi tehdä asioita, mutta ulos tai pelaamaan tai johonkin muualle kinuava lapsi on ihan hyvä pakottamaan. Varsinkin kun itsekin tietää, että pitäisi tehdä sitä asiaa. Toisekseen se auttaa tekemään muutoksia omaan elämään. Jos lasta katsellessa tuntuu että olisi parempi jos se tekisi jotain toisin, on hyvä pysähtyä miettimään, että mistä lieneekin toimintatapansa oppinut. Mahdollisesti jossain muuallakin olisi paikka päivittää käytäntöjä. Kolmanneksi se auttaa laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen terveemmältä pohjalta. Lapsi ei ole se suuri yksinäinen prioriteetti yksi, koska jos vanhemmat ovat rikki, on lapsikin. Toisaalta vanhemmat, jotka laittavat itsensä ykköseksi saavat todennäköisesti havaita olevansa prioriteeteissa alhaalla. Kaikkien hyvinvointi on yhtä tärkeää ja joskus jokainen joutuu tinkimään toisten eduksi. Myös se kakara.

Olikohan Athos joka kirjassa Muskettisoturit seikkailevat jälleen kiteytti kasvatusmenetelmänsä jotenkin niin että "olen luopunut paheista joita minulla oli ja teeskennellyt hyveitä, joita minulla ei ollut".