Loppu - Slut

On aika lopettaa tämä blogittaminen. Se tuottaa stressiä, eikä minulla ole enää kirjoitettavaa. Jos joskus voin vielä kirjoittaa niin, että se tuottaa hyviä asioita elämään, niin kirjoitan. Nyt annan kuitenkin olla.

Levollinen lepo lepuuttaa

Tulipas taas vaihteeksi aikamoinen itsestäänselvyys vastaan. Työtä tehdessä tarvitsee taukoja. Hiukan kun irrottaa naamaa näytöstä, niin homma sujuu taas hetken päästä paremmin. Tärkeää tässä on havaita, että tauko hyödyttää vain, jos silloin rentoutuu ja lepuuttaa sitä päätä. Jos esimerkiksi stressaa koko ajan siitä, että oikeastaan pitäisi tehdä töitä, niin se tauko ei edistä mitään. Pitää siis keskittyä siihen, että antaa itselleen luvan taukoon. Sepä onkin helpommin sanottu kuin tehty.

Aika syvässä on muutenkin juurtuneena kiinni se ajatus, että itsensä ja omien rajojen tunnistaminen ja tunnustaminen on heikkoutta. Kun työpäivä on 7.5 h, niin se tarkoittaa sitä, että on oikeastaan huijausta pitää taukoa. Vähän kuin varastaisi työnantajalta. En edes tiedä, että mistä tuollainen ajatus on päässyt päähäni pesiytymään, kaikessa järjettömyydessään se on kyllä yllättävän tiukassa. Keväällä sain sen jo aika hyvin ajettua koloonsa, mutta taas on aika ottaa härkää kiveksistä ja laittaa se kyykkyyn. Lepo vaan!

Epäonnistuminen ei ole helppoa

Paljon on puhetta siitä, että pitäisi antaa itselleen lupa epäonnistua ja että virheiden kautta kehitytään. Asioita, joista olen ehdottomasti samaa mieltä. Vaan ei se niin helppoa ole. Asenteitaan on aika vaikea muuttaa. Jokin sopiva harjoitus pitäisi olla, että voi treenata sitä epäonnistumista. Tulee mielee juttu jonka joskus jossain kuulin. Neumann ei ilmeisesti oikein kokenut Dingon vaateratkaisuja ihan omakseen heti, vaan hän totutteli niihin vaatteisiin pikkuhiljaa tekemällä ne päällä kävelylenkkejä, jotka pikkuhiljaa pitenivät. Ajan myötä hän sitten tottui niihin. Samalla asenteella siis pitäisi edetä.

Yksi asia, mistä voisi lähteä liikkeelle on oma taipumus vähätellä sitä, mitä haluaisin. Jos ei saanutkan jotain, niin siihen pitää suhtautua vähän niinkuin kettu pihjalanmarjoihin. Happamia sano. Lähtee rehellisesti sanomaan, että tätä haluan, tätä halusin ja jos ei onnistunut, niin ottaa päähän. Ehkä se siitä lähtee.

Pois lomalta

Pidinpä blogaustauon. Koska ei napannut. Nappaamattomuuteen iso syy oli se, että tuli sellainen fiilis, että tämä on lähinnä kitinäblogi, jossa valitan ties mistä. Valittaminen on ihan hyvä asia silloin kun sellaiselle on tarvetta, mutta jatkuva kitinä ei edistä mitään. Se vaan peittää alleen sen, että oikeasti menee ihan hyvin, vaikka joku asia joskus onkin pielessä. Positiivista asennetta kannattaa ainakin yrittää ruokkia. Eli tavoitteena on muuttaa blogi taas yltiöpositiivisuuden ja eteenpäinmenemisen riemuvoitoksi.

Pari erillistä tyydyttävämpää elämää edistävää askelta olen jo ottamassakin. Toinen on se, että koitan neuvotella itselleni tuplapitkän loman. Olen jo vaikka kuinka kauan miettinyt, että olisi järkevämpää tehdä vähän vähemmän töitä, mutta olosuhteet eivät töissä oikein soveltuneet työmäärän vähentämiseen. Nyt ne muuttuivat ja tartuin tilaisuuteen välittömästi. On hassua kuinka dramaattiselta ja vaikealta tuntui ruveta hankkimaan lisää lomaa. Nyt kun pallo on pyörimässä, niin se tuntuu aika mitättömältä.

Se toinen asia on se, että ollaan taas suunnittelemassa rajoitettua läppärittömyttä eli surffaamisen merkittävää vähentämistä. Surffaamisen määrä on taas päässyt nousemaan ja tietyn pisteen saavutettuaan se on käänteisesti verrannollinen elämänlaatuun, joten aktiivinen vähennyspyrkimys on perusteltu.

Yksi merkittävä paranus elämään on tullut tämän syksyn aikana. Nukkuminen onnistuu huomattavasti paremmin. Liekö lisääntynyt liikunta vai meditointi vai mikä, mutta yleensä nukahdan nykyään nopeasti ja helposti, vaikka olisi vähän kovempikin meno ollut. Ehdottoman positiivinen asia, joten jatkan liikkumista, meditoimista, kirkasvalolampun käyttämistä ja kaikkia muitakin asiaan potentiaalisesti liittyviä juttuja varmuuden vuoksi.

Tyhmästä päästä kärsii erityisesti pää

Minulle on monta kertaa sanottu, että liikkua pitää että pää säilyy kasassa. Pyöräilyä tuossa keväällä harjoitinkin ahkerasti ja varmaan sillä oli osansa siinä, että pää myös oli jokseenkin kasassa. Syksyä varten tein hienon suunnitelman siitä, että rupean juoksentelemaan töihin. Eikä siinä mitään, ajatus on hyvä ja aion niin tehdäkin, mutta toteutustapa olikin sieltä tyhmimmästä päästä. Lopetin nimittäin sen pyöräilemisen. Ajatus oli, että jos juoksee kolme kertaa viikossa, niin ei kannata pyöräillä, kun ei palaudu. Ongelma vaan on se, että kynnys juosta on paljon korkeampi kuin kynnys polkea. Ja nyt kun on ollut sairastumisongelmia ja muita ongelmia, niin se juokseminen on jäänyt noin yhteen kertaan viikossa. Pyöräiltyä olisi varmasti tullut paljon useammin. Eikä siinä muuten mitään, mutta sitten hajoaa se pää.

Sorruin taas vaihteeksi siihen, mihin elintapojen muutoksessa niin usein sorrutaan eli tekemään liian isoja harppauksia. Oleellistahan pyöräilyssä on nimenomaan se, että se ei ole kovin rasittavaa. Siksi sitä voi tehdä niin usein ja niin paljon. Oleellista taas liikkumisessa pään ehjyyden vuoksi on nimenomaan usein ja paljon. Eli nyt täytyy lähteä uudestaan liikkeelle, tällä kertaa sillä suunnitelmalla, että juosta voi vain niin usein, että jaksaa ainakin neljä kertaa viikossa mennä joko juosten tai pyöräillen. Jos sitten vaikka pysyisi vähän enemmän elossa.

Kuolleen miehen kupletti

Laitoin juuri kirjahyllyyni muutamankymmentä levyä ja satakunta leffaa kuolleen miehen kokoelmasta. Alunperin ei edes oltu ottamassa niitä, mutta sitten mietittiin, että oikeastaan harva asia kertoo ihmisestä jotain niinkuin se musiikki ja ne elokuvat, joita hän omistaa. Tälläisessä tilanteessa, jossa kaikkein eniten kaipaa voida ymmärtää, on yllättävän katharttista vaan ottaa levy tai leffa kerrallaan käteensä ja laittaa se omaan hyllyyn. Osa niistä on tuttuja, osa tuntemattomia ja kaikki tunttuvat tuovan mukanaan pienen velvoitteen.

Rupesin sitten miettimään, että voisi olla hyvä tapa kuunnella porukalla kuolleen ihmisen levyt läpi. Vähän samaan tapaan kuin joskus pidettiin ruumiinvalvojaisia tai jotain. Nykyään kuollut häviää elävien keskeltä niin nopeasti että olen kuullut valitettavan, ettei ehdi ymmärtää koko juttua. Yhtäkkiä se vaan on poissa. Ehkä tätä voisi lievittää pitämällä musiikki-illan tai leffaillan, jossa kuunnellaan tai katsellaan kuolleen kokoelma tai vähintäänkin lempparit läpi.

Lamppuuni öljyä

Nukahtamisongelmat ovat viimeaikoina olleet onnellisesti poissa. Varmaan isoin vaikuttava tekijä ovat olleet lapsen korvatulehdukset, mutta uskon optimistisesti, että tehdyt iltavalaistusratkaisut edistävät myös asiaa. Ollaan nimittäin tehty niin, että sen jälkeen kun kakara menee nukkumaan, niin olohuonetta valaistaan pelkällä öljylampulla ja läppäristä laitetaan monitori himmeimmälle. Luin nimittäin jostain, että kannattaa olla lämmintä valoa illalla. Ja onhan tuo mukava tunnelmavalaistus. Omalta osalta nukahtamista varmaan edistää myös se, että olen lukenut enemmän kuin surffannut. Erityisesti, kun olen lukenut jo aikaisemmin lukemiani kirjoja ruotsiksi. Ei tulee liikaa yllätyksiä eikä muutakaan mieltä kiihdyttävää.

Taas sen voi todeta, että tarpeeksi täytyy menettää uniaan, että niitä arvostaisi tarpeeksi. Keväästä lähtien kerta toisensa jälkeen todennut, että pitäisi nukkua, mutta näin kauan kesti, että jotain alkoi tapahtua. No, parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Nukkumattomuus vaan on aiheuttanut senkin, että liikkumista ja muuta sellaistakaan ei ole tullut tehtyä, joten jaloilleenkiipeämisen aika on taas.