Aika kuolla

Oslolainen tappomeininki laittaa ajattelemaan kuolemaa. Suhteeni kuolemaan on jotenkin outo. Naamatusten kuoleman kanssa en ole ollut ennen männävuotta, mutta jossain mielessä se on ollut elämässäni läsnä melkein niin kauan kuin muistan. Jossain mielessä voisi kai sanoa, että se on hyväkin. Jos en olisi nähnyt siinä iässä, kun asioita vielä opitaan kerrasta, mitä kuolema tekee niille jotka jäävät jäljelle, en luultavasti olisi tässä. Se voi tappaa. Olen käynyt ne hautajaiset.

Mutta onhan se aika outo ajatus, kun sitä vähän miettii. Istuu siinä kavereitten kanssa heittämässä läppää ja yhtäkkiä PAM! ja se oli siinä sitten. Itselläkin on niin kauheat suunnitelmat tehtynä siitä, että miten tätä elämää nyt elää. Olis varmaan aika hölmö olo, jos nyt joku haulikkomies hyppäisi ikkunasta ja ampuisi aivot seinälle. Aha, no se siitä sitten.

Olen joskus aikaisemminkin koittanut miettiä suhtautumistani kuolemaan, koska ajattelen sen kertovan aika hyvin siitä, missä milloinkin mennään. Nykyään sen taitaa summata aika hyvin monesta asiasta käyttämäni lausahdus: "Ei siihen kuole ja jos kuolee, niin sitten se ei enää ole ongelma." Liekö hyvä vai huono merkki en sitten tiedä, mutta parempi kuin joskus aikaisemmin.

IKEA-elämä

Oltiin Ikeassa ja siinä lihapullia syödessäni koin ikeavalaistumisen. Kyseiset lihapullathan tietyllä tapaa ovat Ikean idean sydämessä. Geneeristä kamaa halvalla, ei kauhean laadukasta, mutta loppuviimeksi laadukkaampaa kuin luulisi. Riittävän hyvää, että 90% ihmisistä on ihan tyytyväisiä. Sitähän Ikea yrittää tehdä, puristaa riittävän laadukkaan tavaran hinta mahdollisimman alas. Siitähän monessa asiassa on ihmisen elämässäkin kyse.

Kuntoilu on hyvä esimerkki. Kauheasti etsitään sitä Graalin maljaa, tapaa liikkua niin, että kunto on tarpeeksi hyvä, mutta aikaa, vaivaa ja rahaa ei menisi mahdottomasti.

Elämää voisi koittaa arvottaa niinkin että laittaa asiat kolmeen kategoriaan. Ensimmäiseen kategoriaan kuuluu kalliilla hankittava laatu. Esimerkiksi monet harrastevälineet menevät tänne sitten, kun harrastuksessa on edistytty tarpeeksi. Muuten elämässä perhe on yksi yleisimmistä asioista täällä, monilla myös työ (eikä siinä mitään, jos sen tiedostaa ja niin päättää). Kakkoskategoria on haetaan Ikeasta-kategoria. Sellaisia asioita, joissa tason pitää olla riittävä, sen jälkeen koitetaan vain pienentää kustannuksia. Ns. pakolliset mutta ei tärkeät asiat. Keittiöveitsi, vessapaperi, tyyny. Elämässä sitten usein työ, harrastukset jne. Kolmas kategoria on jos rahaa jäi yli-kategoria. Nimi kuvaa hyvin. Karkkia. Elämässä reissuja ja muita hienoja juttuja, joita tehdään, jos se ei aiheuta stressiä.

Pitää vaan aina välillä muistaa tarkistaa, että panostukset menevät prioriteettisuhteissä.

Kotona ja poissa

Jännä huomata, että kotona olen paljon energisempi kuin muualla. Nyt olen kaksi yötä nukkunut huonosti ja saanut aikaan kuitenkin aika uskomattoman paljon. Ja ollut ihan hyvällä tuulellakin. Ei nyt ihan parhaassa menovireessä mutta kuitenkin. Epäilen kahtakin syytä.

Toinen on tekemisen puute. Ei mummolassa niin paljoa ole tekemistä ja kun on vaan vähän aikaa, niin sitten tulee sellainen nuutunut olokin. Ja sitten ehkä vastareaktiona tälle vauhti kotona on alkuun melkoinen. Ehkä jopa niin melkoinen, ettei nuku kunnolla.

Toinen on ruoka. Ruokavalioni ja ruokailuaikani ovat kotona aika erilaiset kuin mummolassa. Siinä kun päiväkaudet vetää piirakkaa ja keksiä, niin ei kovin hyvä olo tule. En osaa sellaistä syömistä, että syödään usein ja vähän. Jos semmoista on niin syön usein ja paljon.

Oli miten vaan, niin on kyllä keritty todella paljon jo. Sellaisella aika suunnittelemattomalla meiningillä mennään kuitenkin. Lomahan nyt on eikä hampaat irvessä pinnistely oikein kuulu siihen. Hyvä meininki siis.

Kokonaisvallattomuus

Luin pätkän Suomen Kuvalehden artikkelia, jossa kerrottiin, että suomalaisten kunto huononee vaikka liikuntaa harrastetaan enemmän, koska arkiliikunnan määrä vähenee. Jutun yksi idea oli että ihminen voi harrastaa liikuntaa suositusten vaatiman määrän ja olla silti rapakunnossa, koska suosituksissa annetaan ohjeita vain hikiliikunnan määrälle. Kyseessä on vain yksi esimerkki siitä, kuinka suosituksia tehdään kauhean yksipuolisesta perspektiivistä ja sitten ihmetellään kun homma ei skulaa. Miksi niitä oletuksia arkiliikunnan määrästä ei voi kirjata suosituksiksi niihin samoihin lappuihin, missä sitä hikiliikuntaa suositellaan? Realistisen kuvan saaminen omasta kunnosta helpottuisi kummasti.

Sama merkillinen yksipuolisuus näkyy myös ruokavaliosta puhuttaessa. Finelin sinänsä ansiokas sivusto on malliesimerkki (tai sitten en osaa käyttää sitä). Paljonko banaanissa on kamaa on helposti nähtävissä. Saanko tarpeeksi seleeniä on jo vaikeampaa mutta kuitenkin sivusto tehty niin, että vastaaminen tähän kysymykseen on tarkoitus olla kätevähköä. Mutta yrittäkääpä saada vastaus kysymykseen saanko ruuastani sopivasti ravinteita ja jos en, niin mitä muutoksia ravinteensaantiini pitäisi tehdä. Noita muita asioita varten palveluun on annettavissa ne tiedot joita tuohon laskemiseen tarvitaan paitsi sukupuoli ja ikä joita ei olisi vaikea kysyä. Ilmeisesti kenestäkään ei vaan ole tuntunut, että kukaan haluaisi saada helposti käsitystä kokonaiskuvasta. Vaikka se nyt kai on se olennainen asia.

Mielenkiintoista tässä on se, että kun lukee ohjeita laihduttamisesta tai kunnon kohottamisesta, niin aina aloitetaan siitä, että yksityskohdat eivät ole niin nuukaa, kokonaisuus rataisee. Joku voisi kipaista kertomaan sen suosituksia tekevälle taholle.

Kerran elämässä

Joskus elämässä on sellaisia päiviä, että pieni ihminen vaan voittaa. Asiat vaan menevät putkeen paremmin kuin voisi edes itse suunnitella. Tämä on ollut sellainen päivä. Kakara on ensimmäistä kertaa isovanhemmilla yötä ja lähdimme sen kunniaksi Kurjenrahkaan patikoimaan. Saimme nukkua aamulla ensin pitkään. Kakara heräsi hyvällä tuulella. Kun lähdimme menemään, tyyppi sanoi vain iloisesti heihei ja vilkutti. Perillekin löydettiin ongelmitta. Sitten alkoivat vastoinkäymiset. Vesipaikka oli suljettu ilkivallan takia ja telttapaikka, johon oli tarkoitus majoittua oli aika kamala. Suljettu vesipaikka ärsytti erityisesti, kun sen piti olla alueen ainoa vesipaikka. Eivät kuitenkaan viitsineet siitä missään informoida.

No lähdettiin kuitenkin ihan hyvillä mielin eteenpäin, koska ainahan voi lähteä pois jos ei yöpyminen miellytä ja suunnitellulla uimapaikalla olikin paitsi vesipiste myös todella hyvä telttapaikka, älyttömän hieno uimaranta ja sauna. Jokseenkin kattoon nousi tunnelma. Sitten metsästä löytyi paljon mustikoita, joita syötiin myös paljon. Tuore mustikka suoraan varvusta on muuten hyvää. Löydettiin myös yksi kypsä lakka ja paljon raakoja. Niistäkin tuli hyvä olo, vaikka raakoja ei tietenkään poimittu. Metsäkin oli tosi hieno. Tosi vanhassa suopohjaisessa metsässä on oma ilmapiirinsä. Makkara oli hyvää, suklaa oli hyvää, saunominen ja uiminen oli älyttömän hienoa, liki kolmen kilometrin käveleminen paljain jaloin metsässä oli sekin aika hienoa. Siinä saa käsityksen missä kävelee. Iltatee metsän siimeksessä suklaan kanssa ei ollut paha sekään. Varsinkin kun mummu viestitti, että kakara nukkuu ja hyvin oli mennyt. Iltauinti juuri ennen nukkumaanmenoa tuntui tosi hyvältä.

Tämä oli hyvä päivä. Yksi parhaista ja minullakin on sentään aika hyviä päiviä jo takana. Varsinkin ongelmat, jotka kääntyivätkin voitoksi tekivät todella voittajafiiliksen.

Teodikean ongelman ongelma

Alkuun varoitus, en ole teologi.

Minua on jo pitkän aikaa häirinnyt teodikean ongelma. Tai ei oikeastaan se ongelma vaan se, miksi se on ongelma. Kun minun nähdäkseni teodikean ongelman asettelu suorastaan väistämättömän selvästi kertoo meille ratkaisun teodikean ongelmaan.

Käsitykseni mukaan teodikean ongelmassa on kyse siitä, että jos kerran Jumala on kaikkivaltias, kaikkitietävä ja täydellisen hyvä, niin miten voi olla olemassa pahaa. Oletamme siis tässä, että paha on jotain, mitä hyvä ei halua, muutenhan koko ongelmaa ei ole.

Jumalalla on siis ongelma, jota ei ole ratkaistu. Jokin siis mitä ilmeisimmin rajoittaa Jumalaa. Annetuista ominaisuuksista kaikkivaltius ja kaikkitietävyys eivät ole rajoitteita. Hyvyys on. Hyvä ei tee mitä vaan. Joten pystymme päättelemään, että Jumalan hyvyys estää poistamasta pahaa. Vaihtoehtoahan ei ole. Joten käteen jää kysymys, miksi joku joka on täysin kykenevä ratkaisemaan jonkun ongelman ei tee sitä. Vastauksen tietää kuka tahansa ristiriitaisten tavoitteiden kanssa painiskeleva. Koska on olemassa joku korkeamman prioriteetin ongelma, jonka ratkaisemisen kanssa mediaseksikäs pahan ongelmamme on ristiriidassa.

Ihan puhtaasti loogisesti päättelemällä pääsemme siis siihen asti, että kaikkivaltias ja kaikkitietävä ja täydellisen hyvä Jumala ei ratkaise pahan ongelmaa, koska sen ratkaiseminen aiheuttaisi isomman pahan kuin mitä pahuus on. Jännä mutta väistämätön johtopäätös. Tähän asti päästään ihan pelkästään katsomalla kysymyksenasettelua loogisesti. Ja ainakin minusta näyttää siltä, että pelkästään tämä riittää jo vastaukseksi esitettyyn kysymykseen ilman, että lähdetään spekuloimaan sillä, mikä tuollainen korkeamman prioriteetin asia olisi. Vaihtoehtoja voidaan heitellä, mutta tässä kohtaa iso looginen ongelma on jo muutettu pelkäksi mielipidekysymykseksi ja mielipiteethän ovat tunnetusti kuin persereiät, kaikilla on yksi, mutta ei sen julkinen esitteleminen välttämättä niin fiksua ole.

Kolmen tonnin keijukainen

3000 katselukertaa blogilla täynnä, aika olla taas äärimmäisen meta.

Merkittävin muutos blogituksessa tällä aikaa on ollut kirjoitustahdin huomattava tiukentuminen. Aikaisemmin tuotin ehkä kaksi juttua kolmessa päivässä, nykyään keskimäärin vähän yli yhden. Siihen taas on suurimpana syynä se että harjoitus on tehnyt metsurin, eli kun aikaisemmin jutun kirjoittamiseen meni reilu tunti, tulee stoori nykyään kasaan alle vartissa ja nopeimmat muutamassa minuutissa. En tiedä näkyykö se tasossa. Loma tietysti edistää myös.

Katselukertojen määrä päivässä on sitämukaa kasvanut, katselumäärä per teksti on noussut ihan hiukkasen ja on nyt reilu 20.

Aihepiiri tuntuu myös laajentuneen. Nykyään kirjoittelen ihan mistä sattuu, aikaisemmin aiheet pyörivät enemmän elämäntaparemontin ympärillä. Suurimpana syynä siihen on varmaan diagnoosi, tuli enemmän tarve vaan ajatella tekstiksi ilman aikaisempia itseaseteltuja positiivisuus- ja tavoitteenseurantameininkejä. Toinen syy on varmaan loma. Ei lomalla nyt niin jaksa tavoitteita. Ei sitten jaksa miettiä edistymisiäkään, kunhan koittaa vähän pitää hommaa kasassa.

Kirjoittelu on edelleen mukavaa ja terapeuttista puuhaa, eikä ole edes niin kyseenalaista enää, kun tekstin tuottaminen on niin tehokasta. Tämä jutun kirjoittamiseen meni hiukan reilu 10 minuuttia.