Si(i)kailua

Fisukokeilut jatkuivat, tänään oli testissä siika. Siika voissa paistettuna on parempi kuin ahven. Hyvää siis. Voi ei petä. Totesin myös, että kalatiskin myyjät tykkäävät, kun sinne menee ja kysyy, että mitä kalaa kannattaa maistaa. Tuntuu siltä, että ne tietää kalasta paljon, mutta niiltä kysytään harvoin. Kalansyönti on siis hyvä tapa piristää lähimmäisen päivää. Puhuttiin siinä syödessä, että voisi koittaa pitää yhden kalapäivän viikossa. Lähistöllä pitäisi olla sikäli hyviä kalatiskejä, että maistelua voi ainakin jonkun aikaa jatkaa helpohkosti. Nyt siis alkuun voissa paistaen, mutta jossain vaiheessa pitänee alkaa testailla muitakin valmistustapoja.

Olen miettinyt, että joutuuko tässä vielä opettelemaan kalastamistakin. Juuri järvestä narrattu kala lie hyvää. Tulisi opeteltua perkaaminenkin sitten. Hämmentävä tajuta, että en ole tietääkseni ikinä perannut kalaa. Meillä ei kalaa ole suuresti harrastettu.

Published with Blogger-droid v1.6.7

Epäonnistuminen

Tavoitteena oli löytää parempaa luettavaa. Enemmän sellaista positiivishenkistä meininkiä. Tässä kohtaa täytyy tunnustaa melko murskaava tappio. Hans Roslingin twitteriä olen seurannut ja tedistä katsellut juttuja, mutta noin yleisesti tuntuu siltä, että aika vähän niitä innostavia asioita onnistuu netistä löytämään.

Toinen epäonnistuminen on sitten ollut pyöräilyssä. Yllättävän pitkään vie päästä sellaiseen kuntoon, että joka päivä voisi pyöräillä töihin. Toki tulee pari kertaa viikossa pelattua sählyä/futista ja käytyä seinäkiipeilemässä ja muinakin iltoina hengattua kakaran kanssa ulkona, joten saattaa olla, että kyse on enemmän omista yltiöoptimistisista kuvitelmista. Kuitenkin levätäkin pitäisi, ei se kunto muuten nouse. Pari päivää jää tässä vaiheessa ajamatta, mutta ehkä kesän edetessä paranee meininki.

Köllöttelyä ja Hesarille kiitosta

Riippumattokausi avattu! Paremmasta päästä tapoja viettää näin kauniina päivänä se aika kun kakara nukkuu on laittaa riippumatto aurinkoiseen paikkaan ja lukea. Ehkä vielä tyyny pään alle seuraavalla kerralla, niin aletaan olla jo asian ytimessä.

Noin muutenkin ainakin tähän mennessä on pätenyt aika hyvin se, että jos jonkun asian voi tehdä about yhtä hyvin ulkona kuin sisällä, se kannattaa tehdä ulkona.

Päivän positiiviseksi yllätykseksi mainittakoon Hesari. Tässä artikkelissa kerrotaan eräästä tutkimuksesta (saattaa kiinnostaa vhh-syöjiä), mutta todellinen shokki tuli lopussa: Linkki alkuiperäiseen tutkimukseen! Tuli vähän sellainen olo, että mihin vaihtoehtoistodellisuuteen olen päätynyt, kun Hesarissakin osataan sekä käyttää linkkejä, että vieläpä käyttää niitä relevantin informaation välittämiseen. Kohtahan on vaara, että tiedeuutisoinnista voi olla jotain hyötyä.

Siistiä! 93.0kg

Kevätsiivousta ynnä kämpän uudelleenjärjestämistä paremmin toimivaksi toteutettiin tänään. Ja jatketaan huomenna. Kunnollisesta siivoamisesta tulee kyllä hyvä olo. Varsinkin, kun samalla saa kehitettyä tavaroille järkeviä paikkoja ja tulee sellainen olo, että asumiseen tulee lisää järkeä. Olen tainnut joskus aikaisemminkin todeta, että jos ahdistaa, niin ensimmäisiksi korjaustoimenpiteiksi kannattaa ottaa

1) Oma siisteys kuntoon.
2) Ympäristön siisteys kuntoon.

Olo paranee kummasti.

Olisi kyllä joskus mielenkiintoista testata arkiliikunnan kuntovaikutuksia. Tekisi vaikka jonkun tälläistä isompaa siivousta ja järjestelyä vastaavan toimenpiteen kerran viikossa pari kuukautta ja katsoisi, että onko vaikutusta. Ainakin nyt on sellainen olo, että pitäisi olla.

Päivän positiivisuus: Aiheutettu apatia

Päivän positiiviset fiilikset tuli tällä kertaa ted.comista, jossa esitetään vaihtoehtoinen näkemys apatiasta yhteisissä asioissa (Kanadassa, mutta pätenee soveltuvasti Suomessakin). Haluan uskoa, että tämä pitää paikkansa. Itseasiassa, kun vähän miettii sitä, että mitä kaikkea vapaaehtoisvoimin tehdään, ei ole ihan semmoinen olo, että ihmisiä ei kiinnosta.

Oleellinen kysymys onkin sitten se, että jos ihmisiä kyllä oikeasti kiinnostaisi, mutta silti kukaan ei tee mitään, niin mikä meitä estää? Mikä sinua estää?

Tätä asiaa olen pyöritellyt henkilökohtaisestikin. Minua huvitti, kun pysähdyin miettimään vaalien jälkeen puolueita ja sitä, että mille puolueelle minulla olisi annettavaa. Totesin, että ainoa puolue, jonka toimintaan voisin kuvitella osallistuvani on Vihreät. Minulla on ajatuksia siitä, kuinka Vihreät voisi päästä paremmin tiettyihin tavoitteisiinsa. Mistään muusta puolueesta en voi sanoa samaa ja pelkäksi joojoomieheksi taas ei kiinnostaisi lähteä. Vihreisiin voisi konservatiivisen kristityn olla vaikea kuulua ja voisi se konservatiivinen kristitty olla Vihreillekin haaste, mutta olisihan se toisaalta jännää. Luultavasti jää tekemättä. Ei varmaan nouse prioriteeteissa riittävän isoksi asiaksi. Pitäisi ehkä joskus ihmetellä prioriteettejaan.

Ulkona ja ahvena, 94.2kg

Ulkoileminen on paljon raskaampaa niin luulisi. Tai
ainakin tuntuu, että jalat ovat koko ajan väsyneet, enkä kyllä keksi muuta selitystä. Ulkona on nimittäin tullut oltua reippaasti. Väsymystäkin se aiheuttaa. Hyvää oloa se aiheuttaa kyllä myös. Nyt, kun tautisuus alkaa olla taitettu, voisi varmaan ruveta pyöräilemäänkin. Nyt varmaan olisi hyvä aika alkaa etsiä metsästä rehujakin. Tulisi sitten vähän metsäkoulutusta kakarallekin.

Aloittelin myös kalansyönnin opettelua, ensimmäisenä kohteena ahven. Mukava täti kaupan kalatiskillä nimittäin käski tehdä voissa paistettua ahventa, kun kerroin, että opettelen tekemään kalaa. Ihan hyvää tulikin. Ehkä voi ottaa yleiseksi elämänohjeeksi, että jos joku asia aikoo maistua hyvältä, niin todennäköisesti se tekee sitä voissa paistettuna. Mutta siis ensimmäinen kalakokeilu oli erittäin hyvä menestys. Suurin ongelma oli se, että olin niin skeptinen sen ahvenen suhteen, että maha meinasi hermostua. Mutta kunnialla selvittiin kuitenkin. Paino vähän palautuu, mutta ei liene kriittistä.

Published with Blogger-droid v1.6.7

Lapsuudenkaipuu

Lapsuutta tavataan muistella kaiholla ja kun tuota vipeltäjää katselee, niin eihän se nostalgia yhtään ihmetytä. Kaikki on niin ihmeellistä ja kaikesta voi innostua ja jos asiat ovat huonosti, niin äitin syliin voi mennä itkemään. Kauheaa murhetta ei myöskään tarvitse huomisesta pitää.

Nostalgioidessaan kannattaa kuitenkin pitää myös mielessään pari asiaa. Innostuileminen ei ole aikuisiltakaan mitenkään kiellettyä. Itseasiassa aikuinen voi olla jos ei nyt ihan, niin ainakin lähes yhtä innostuvainen kuin lapsi. Jos päättää olla kauhean kyyninen ja skeptinen, niin sitten on ehkä vähän hassua kaiholla muistella aikoja jolloin teki toisin. Toisekseen suurimmalla osalla ihmisistä on läheisiä ja ystäviä, joille voisi ihan hyvin avautua niistä ongelmistaan. Se, että aikuinen on itselleen rakentanut ylisuuret turvarajat ei tee lapsuudesta ihmeellistä. Se tarkoittaa vain sitä, että aikuinen sössii elämäänsä. Toki tämä vaatii vähän niihin ihmisiin tutustumista, että voi päättää, että ketä pitää luotettavana. Yksinäisyys on kauhea tragedia ihmiselle, ei siihen kannata tyytyä jos on vaihtoehto.