ITE!

Aika hassua kuinka vanhemmiten alkaa arvostaa itsetehtyjä asioita ja yleensäkin sitä, että asiat tulevat muualta kuin kaupasta. Liekö joku vähän myöhäinen kolmenkympin kriisi, kun haaveilee siitä, että roudaisi rehuja metsästä ITE! ruokapöytään ja että opettelisi ITE! tekemään vaatteita ja muuta vastaavaa.

Toisaalta fakta on sekin, että kyllä sellaisia aioita, joihin on panostanut enemmän myös arvostaa enemmän. Ja onhan se kivaa, että harrastuksesta saa hyötyäkin. Monasti näillä ITE! jutuilla saa myös synergiaetuja. Jos menee hakemaan rehuja metsästä, niin loogisesti voi päätellä, että tulee käytyä metsässä. Metsäily taas on tavoite sinänsä. Metsästäjäkurssit kylläkin menivät tältä keväältä ohi. Täytyy ihmetellä taas syssymmällä. Olishan se nyt siistiä jos ITE! ampuis elukan, tekis ITE! siitä ruokaa ja vielä ITE! väsäis vaikka hanskat sen nahasta. ITE!

Hyväksikäyttöä

Monasti elämässä tulee vastaan se, että olisi kiva tehdä asioita, mutta ei vaan saa aikaan. Yksi äärimmäisen kätevä kikka jonka olen oppinut on lähimmäisen hyväksikäyttö. Esimerkiksi tänään käytin vähintäänkin törkeästi hyväkseni lastani. Kämppä oli ihan sekaisin ja vaimo muualla, eikä huvitusta lapsen viihdyttämiseen ollut yhtään. Tällöin voi hyödyntää sitä tosiasiaa, että imuri on ehkä siisteintä ikinä missään lapsen mielestä ja luvata, että kunhan saadan tavarat paikalleen, niin imuroidaan. Kyseessä on voitto monella rintamalla:
1) Ei tarvitse jaksaa leikkiä lapsen kanssa
2) Tulee siivottua (ja lapsesta on tässä jopa hyötyä. Vähän mutta kuitenkin)
3) Tulee imuroitua
4) Tulee irtopinnoja kun vaimo tulee kotiin ja kämppä on siivottu.
5) Lapsen näkökulmasta minä kuitenkin leikin sen kanssa.

Läheisiä ihmisiä kannattaa myös hyväksikäyttää. Luontoon ei tule helposti lähdettyä, mutta kun lupautuu kavereille kaveriksi, niin joutuu menemään. Aina kannattaa sanoa kaikille, jotka ehkä ovat tekemässä jotain kivaa joskus, että käske mut mukaan kun menet. Jos ei pääse niin ei voi mitään, mutta asioita tulee tehtyä enemmän.

Erityisesti läheisen hyväksikäyttö on pätevää siinä, että toisesta on helpompi pitää huolta kuin itsestään. Venyttely on rasittavaa, mutta vaimon käskeminen venyttelemään ei rasita yhtään. Aika moneen asiaan pätee sama. Läheisen hyväksikäyttö oman terveyden ylläpitämiseen onkin yksi palkitsevammista hyväksikäytön muodoista. Kannattaa myös sallia itsensä hyväksikäyttäminen. Niin voi tuoda läheistensä elämään paljon hyvää.

Kalajuttuja

Tuli pomon kanssa juttua ruuasta, kun se huomasi, että syön monipuolisemmin kuin ennen. Se oli sitä mieltä, että kalaan pätee sama kuin kasviksiin, että täytyy vähän käyttää vaivaa opettelemiseen, niin saa aikaan todella hyvää ruokaa. Rupesin sitten miettimään, että pitäisikö koittaa opetella sellaistakin. Jos osaisi valmistaa kalaa, niin voisi ottaa metsäreissuille kalastusvälineet mukaan. Olisi hienoa.

Tänä keväänä täytyy muutenkin yrittää päästä metsään useammin. Ehkä saan aikaan tehdä yrttiteetä tänä keväänä. Monena vuonna on ollut tavoitteena, mutta sitten aina jäänyt.

Jyrkkä ei syvällisyydelle

Jostain syystä yritän pohdiskella kovin syvällisiä nykyään kun kirjoittelen. Tämä on tietenkin virhe, ei ole järkevää yrittää sanoa jotain hienoa, kun ei ole mitään sanottavaa muutenkaan. Sitäpaitsi se, että on jotain sanottavaa on yleensä yliarvostettua. Jos ette usko, niin lukekaa vaikka Hesarin keskusteluja.

Olen koittanut miettiä positiivista luettavaa netistä, mutta en ole vielä oikein keksinyt muuta kuin Mannan.

Sen sijaan kulutin aikaani tajuntaalaajentavan Hans-huumeen kanssa ja ainakin löysin uuden tavan löytää positiivisia asioita ympäristöstä. Ei tuollekaan vehkeelle osaa antaa oikeaa arvoa, kun ei koskaan ole joutunut ilman olemaan. Rupesin pohtimaan että sellaiset asiat kuin juokseva vesi, sähkövalo (Omistan muuten varsin pätevän öljylampun joten olen tässä suhteessa paljon paremmassa asemassa kuin normisuomalainen), jääkaappi ja pakastin ovat ainakin asioita, joista kannattaa pysähtyä olemaan kiitollinen.

Onko huono merkki, kun puolitoistavuotias lapsi on vanhempiaan viisaampi?

Joku joskus jossain on sanonut jotenkin niin, että vanhemmuuden täytyymys on nähdä lapsensa tulevan paremmaksi kuin itse on. Mikäli näin on, niin vanhemmuuteni on saavuttanut täyttymyksensä ja on aika alkaa katsoa tuolle lapselle omaa kämppää.

Ehdin ajatella tätä jo päivällä, kun lapsi löysi lattialta roskan, otti sen, meni roskiksen eteen, osoitti oven kahvaa ja sanoi "Tä!". Kun ovi avattiin lapsi laittoi roskan roskiin (se ei ylety kahvaan itse). Itsehän havaitessani roskan lattialla useimmiten kävelen laiskuuttani ohi. Toki kämppä säilyisi pidempään siistinä ja siivoaminen olisi paljon nopeampaa jos laittaisi roskat aina roskiin kun niihin törmää, mutta ei aikuisen voi olettaa olevan niin fiksu kuin puolitoistavuotias.

Lopullinen totuus tilanteen vakavuudesta paljastui kuitenkin vasta pari tuntia sitten. Lapsi ei oikein saanut nukuttua hyvin. Oli kyllä unessa mutta pyöri koko ajan kun nenä oli tukossa. Sitten se yhtäkkiä heräsi ja alkoi huutaa sellaista hätähuutoa, jolla aina pääsee syliin. Sylissä se osoitti kohti vessaa ja sanoi "Tä!". Mentiin vessaan ja laitoin Nasolinia, joka avaa nenän ja sitten se osoitti sänkyä ja sanoi "Tä!". Minuutissa taas unta palloon. Tehdään se, mikä on tarpeellista ongelman ratkaisemiseksi ja jatketaan elämää. Sen kun osaisi itsekin niin olisi elämässä monta kertaa päässyt paljon vähemmällä stressaamisella. Valitettavasti tässäkin asiassa taitaa käydä niin että lapsi oppii vanhemmiltaan eivätkä vanhemmat lapseltaan.

Kysymys ja oikea vastaus

K: Miksi?
V: Miksi ei?

Positiivisuus on vaikeaa kun on hyvä olla

Tällä viikolla on ollut monta hyvää päivää. On vaan ollut hyvä olo ja hyvä meininki. Silloin onkin yllättävän vaikeaa kirjoittaa jotain positiivista blogiin. Ei vaan tule mieleen mitään nimenomaista aihetta ja "elämä on siistiä" ei taas välttämättä saa ihmisiä paremmalle tuulelle, jos itsestä tuntuu siltä, ettei elämä ole. No edellinen kirjoittelu käsitteli pienten lasten kuolemia, joten ei tämä ehkä välttämättä peruspiristävä blogi aina ole muutenkaan.

Törmäsin taannoin ruotsinkieliseen heittoon, joka kääntyisi suurinpiirtein: "Eräänä päivänä me kaikki kuolemme. Siihen asti me elämme." Se on vähän positiivisemmasta perspektiivistä sama asia, kuin hokema, josta olen itse kaivanut perspektiiviä, kun on ollut tiukkaa: "Elämä jatkuu ja jos se ei jatku niin se loppuu ja ongelmaa ei enää ole." Huonoakin tilannetta voi aina koittaa muuttaa edes vähän vähemmän huonoksi. Sitten voikin käydä niinkuin minulle, että eräänä päivänä huomaa tilanteen olevan itseasiassaa varsin hyvä.