Leipiintyminen

Mietiskelin tuota, kun leivästä nykyään puhutaan paljon pahaakin ja kun pitäisi itse ihan laihtumisen tähden vähentää leivän puputtamista, että voisi ampua kaksi filosofia yhdellä luodilla ja koittaa, että parantaako leivättömyys elämänlaatua. Viljattomuus kai enemmänkin, viljatuotteita ei tule paljoa muuten käytettyä. En tosin ajatellut alkaa hitsaamaan, vaan tortillat voi edelleen syödä, jos siltä tuntuu. Tähtään siis pelkästään leipään, koska leivättömyys on itselläni niin lähellä viljattomuutta, että sen lähemmäksi en ajatellut mennä. Tässä kun blogiteltua tulee kuitenkin, niin ajattelin, että koittaisin laittaa vähän päivän fiiliksistäkin tänne, koska omaa oloa on muuten vaikea seurata. Ei tästä ihan väikkäriä tee, mutta jotain pitää aina koittaa.

Käytiin pyöräilemässä ja katsomassa kaveria ja sen lasta. Kuuman päivä ilta on hyvä aika pyöräillä. Arki-iltoina pyöräily jonnekin voi toimia aika hyvin, kun kakara on saanut riehua jo päivällä niin paljon, että lyhyempikin leikkiaika riittää, kunhan vähän kerkiää jotain tehdäkin. Jos nyt vaikka vartinkin päähän täältä lähtee, niin aika paljon on paikkoja nähtäväksi. Onneksi se tykkää istua pyörän takana.

Päivän fiilis: väsynyt. En saanut unta. Töissä ei sitten oikein keskittyminen onnistunut, mutta sain tehtyä asioita kuitenkin. Muuten ihan hyvä fiilis.

Haarukalla ja veitsellä

Olen tainnut toistuvasti kirjoitella taipumuksesta tehdä asiat niinkuin ennenkin sen enempää miettimättä. Taipumus tehdä asiat sillä tavalla kuin ne "kuuluu" tehdä on aika voimakas. Varmaan syystäkin, ettei elämä mene liian vaikeaksi. Samalla se ehkä sulkee silmiä ympäröiviltä asioilta ja mahdollisuuksilta. Tällä kertaa tätä asiaa laittoi miettimään kakku. Otin töissä jälkiruuaksi kakkupalan ja kun syömisvälineitä on aika vähän, niin söin sen samoilla välineillä kuin ruuankin. Ja siinä syödessä totesin, että kakkua on paljon helpompi syödä haarukalla ja veitsellä kuin lusikalla. Mitäköhän muita asioita tekee automaattisesti hankalammalla tavalla kuin on tarpeellista?

Pelasin taas jalkapalloa ja totesin että se on kyllä outo peli. Kauheasti juostaan ja palloon pääsee kuitenkin koskemaan vain aika harvoin. Ja silti on tosi siistiä. Yksi siisteyttä aiheuttava asia on tietysti se, että huomaa jaksavansa. Pelaaminen on aina hauskempaa, kun voi olla täysillä mukana eikä tarvitse himmailla että jaksaa loppuun.

Miljoonan palan palapeli

Ostettiin iso Lundian hylly olohuoneeseen. Havaittiin, että liikaa ei kannata sitä kootessa miettiä, koska pieleen menee kuitenkin ja korjaaminen on niin helppoa, että miettimiseen menee enemmän aikaa kuin siihen, että tekee väärin ja korjaa. Melkoinen palapeli tuo kyllä on, kun tilattiin niin monta erillistä osaa. Onneksi se on myös sellainen, että kun perusrunko on valmis, niin loppuja voi rakennella ja ottaa käyttöön pikkuhiljaa. Se on myös niin iso, että kun katsoo kämpässä lojuvia tavaraläjiä ja sitä hyllyä, niin ei ole ollenkaan vaikea kuvitella, että ne tavarat mahtuvat siihen hyllyyn. Eli voi optimistisesti ajatella, että se hylly myös täyttää tarkoituksensa.

Kummityttö kastettiin eilen ja kun toimituskieli ja suurimman osan ajasta keskustelukielikin oli ruotsi, niin havaitsin osaavani jo aika hyvin ruotsia. Ilmeisesti se lukeminen auttaa. Siitä tuli aika hyvä olo. Huvitti myös kun huomasin, että murre alkaa tarttua minuun. Krapula siitä kyllä edelleen seuraa, seuraavana päivänä pää on ihan tyhjä, kun on tarvinnut keskittyä.

Sadas juttu

Pyöreitä lukuja tulee taas täyteen, tämä on sadas kirjoitelma tähän blogiin. Se sai mietiskelemään blogituksen ja elämänlaadun suhdetta. Aloitin kirjoittelun painonpudotuksen tueksi. Paino on ollut hyvinkin tasaisesti paikallaan maaliskuun lopulta lähtien ja se putoili ilman blogiakin, joten siihen en oikein blogittamisesta apua saanut. Ja se on aika nopeasti nähty kirjoittelun aihe.

Aika usein blogittamista tuli aikaisemmin tehtyä ns. parisuhdeaikaan, joten siinä mielessä tulokset olivat negatiivisia jonkun aikaa. Nyt olen onnistunut kirjailemaan asioita yleensä sellaisessa tilanteessa, että tätä haittavaikutusta ei enää ainakaan niin paljoa tule. Maksimissaankin lienee silti saavutettu tilanne, jossa vaikutus ei ole negatiivinen. Parisuhteeseen liittyviä asioita kun ei julkisesti juuri viitsi käsitellä. Sinällään kirjoittelu siitä aihepiiristä yksityisesti voisi olla hyvinkin hyödyllistä. Ehkä pitää koittaa.

Selkeästi positiivinen vaikutus blogittamisella on ollut yleiseen positiiviseen elämänasenteeseen. Kun joka päivä miettii ja kirjoittelee onnistumisiaan ja mahdollisuuksiaan ylös, niin vaikeammatkin vaiheet elämässä tuntuvat loppujenlopuksi aika helpoilta. Ehkä se on se suurin syy, miksi yritän päivittäin jotain raapustaa. Varmaan aika moni näistä jutuista on vanhan toistoa, koska en näitä tägäile, enkä muutenkaan vanhoja juttuja juuri selaa, mutta se ei haittaa. Tämän blogin on tarkoituskin elää hetkessä ja auttaa minua aina siinä tilanteessa missä olen. Silloin ei kannata liikaa katsella mennyttä. Kertaus on muutenkin oppimisen äiti.

Kuntoiluun tämä on myös tuonut edistystä. Nämä pohdiskelut ovat auttaneet hoksaamaan sitä, miten saan tehtyä niitä asioita, joita minun mielestäni kannattaisi tehdä. Erityisen suuri juttu on venyttely. Aikaisemmin se oli mahdotonta, nykyään lähes automaattista ja melkein päivittäistä. Ei paha.

Loppujenlopuksi tässä on kysymys siitä, että likimain päivittäin kysyy itseltään, että miten minulla menee ja sitten reagoi vastaukseen positiivisesti onnistumisista iloiten ja mahdollisuuksia etsien. Päätös pyrkiä positiivisuuteen on nähdäkseni ollut se keskeisin asia, miksi blogittaminen on ollut hyödyllistä.

Ja onhan se kivaa todeta, että noin 20 kertaa joka päivä joku lukee mitä minä kirjoitan. Varmaan se tarkoittaa 5-10 säännöllistä lukijaa. Ei huono.

Kevytromantiikan kannalla

Ollaan katseltu pari animaatiota illanviettona ja todettiin, että se seikkailemisen sekaan puolipakollisesti ympättävä melko suoraviivainen romanssi on itseasiassa aika hyvä asia parisuhteelle. Kun niitä yhdessä katsoo, niin tulee tehtyä henkinen matka oman suhteen alkuaikoihin ja pysyy mielessä ne kaikki hienot asiat, mitkä parisuhteelta saa. Animaatioparisuhteet myös etenevät yleensä sikäli suoraviivaisesti, että yleensä jossain määrin täsmäävät omaan etenemiseen. Toiminta on kuitenkin niin paljon etusijalla, ettei niihin kuvioihin liikaa ole aikaa laittaa, joten suurimmat kummallisuudet jäävät pois.

Tehokkuusajattelua mietin tässä, kun luin jostain treenistä, jossa piti treenata 4 minuuttia kerralla. Treenin kesto on hyvin määritelmäriippuvainen asia. Treenaamiseni koostuu lähinnä venyttelystä ja leuanvedoista, joiden kestoksi voidaan laskea 0 minuuttia, koska ne tapahtuvat taukoliikuntana töissä, eivätkä ne siis vie aikaa miltään muulta. Lisäksi työmatkaliikunta, johon pyöräillessä menee tällä laskentatavalla ehkä 10 minuuttia suuntaansa (tai sitten 35 minuuttia, mutta työmatkaan menee 0). Muilla liikkumistavoilla (skike) sitten reippaasti enemmän. Mutta. Kyseistä 4 minuutin treeniä kun katselin, niin totesin, että siinä käytetään kuntosalivälineitä. Vähintäänkin siis minulle kyseinen treeni kestäisi 34 minuuttia. Tarinan opetus: kun treenaat, trenaa kotona, töissä tms paikassa jossa jo olet, olosuhteissa, joissa valmistautumista ei juuri tarvita. Muuten lyhytkin treeni on pitkä.

Toinen asia joka pistää silmään on se, että useimmiten tuloksiin tähdätään ihanhetijustnyt. Yksi puoli asiasta on tietenkin se, että tuloksia nyt vaan on kiva saada äkkiä. Liekohän toinen syy se suhteeton panostuksen määrä, mitä "lyhyen" treenin tekeminen vaatii? Kukaan ei yritäkään maratoonariksi kahdessa viikossa, mutta monet pikatreeniohjelmat tuntuvat puhuvan tuloksista kahden viikon päästä. Jos treeniin ei tarvitse panostaa niin paljon ihan oikeaa aikaa, niin on varmaan helpompi hyväksyä, että tulokset tulevat kuukausien perästä. Tuntuu, että minun ainakin on.

Kaupunkiluontoa

Jäin mietiskelemään, että kuinka paljon kaupunkialueelta uskaltaa kerätä syötävää, kun havaitsin lähiympäristössä raparperia, metsämansikkaa ja vadelmapuskia. No, ei sieltä niin massiivisia satoja tule, että tarvitsisi moisia kovasti murehtia. Täytyy vaan muistaa käydä nautiskelemassa ne ajallaan. Pitäisköhän kehittää itselleen joku kartta mihin voisi merkitä marjapaikkoja ja semmoisia, että voisi oikeaan aikaan käydä löytämässä herkkuja?

Yksi projekti lähestyy loppuaan, kun pitäisi ryhtyä tyhjentämään vanhaa hyllyä. Uuden pitäisi tulla huomenna. Aika jännittävää. Ihan parhaassa tapauksessa saadaan kämppä sellaiseksi, että sen pitäminen suurinpiirtein siistinä ei enää ole suuri ongelma. Se olisi siistiä.

Vapaus on vankila

Pohdiskelu suunnitelmallisuudesta jatkuu. Havaitsin nimittäin, että yksi perspektiivi koko tähän kevään touhuun on se, että pyrin poistamaan itseltäni valinnan mahdollisuuksia. Tai vähintäänkin luomaan itselleni sellaisen kuvan, että vaihtoehtoja on vähän. Valinnanvapauden ongelma on se, että minulla on taipumus tehdä valintoja todella lyhyellä tähtäimellä. Parempia lopputuloksia saa aikaan valitsemalla vähän pidemmällä tähtäimellä, mutta siihen tarvittaisiin itsekuria tai jotain muuta yhtä kamalaa. Kurittomampikin voi päästä tuloksiin, kun vaan aktiivisesti sabotoi mahdollisuuksiaan valita väärin.

Katseltiin tuossa eilen Megamind ja totesin, että leffoihin pätee sama kuin musiikkiin, jos se tehdään lapsille, siitä on tarkoitus tulla hyvä mieli. Jos se tehdään aikuisille, niin vain pienimmän yhteisen nimittäjän (käytetäänköhän termiä suomessa?) leffoissa voi luottaa siihen. Ainakin jos valitsee genren oikein. Onneksi nykyään tehdään ihan hyviä piirrettyjä, niillä ja aivottomalla mätöllä tyyliin Machete saa leffatarpeet tyydytettyä, eikä tarvitse pahaa oloa. Luulen, että taannoisista tapahtumista johtuen huonojen loppujen sietoni on saavuttanut pohjalukemat, jonkunmoisena äärimmäisyytenä luin Buriedin juonen joskus aikaa sitten ja vieläkin se tulee välillä mieleen. Olkaa hyvä spoilereista. Mitäs katsotte sellaisia leffoja! Itse tarkistan nykyään jostain lopun, jos on yhtään epäilyttävä leffa.