Suorituksen ja hauskuuden vaikea suhde

Lähdettiin kaverin kanssa toteuttamaan hiukan isompaa kävelyprojektia, josta on tarkoitus matkakertomusta ja muuta asiaa kirjoitella Äärimmäistä Suomea-blogiin.

Oltiin tuossa viikonloppuna ensimmäistä pätkää kävelemässä ja meille avautui jotain varsin olennaista hauskanpidosta. Tammisaaren kohdalla kävellessä todettiin nimittäin, ettei kummallakaan ole kivaa. Asiaa hetken tuumailtuamme totesimme, että kaksi äijää kavelemässä jalat rakoilla ja hampaat irvessä kilometrejä pois ei nyt ehkä noin lähtökohtaisesti ole hauskaa.

Alunperin tuota projektia ideoidessa se ei myöskään ollut se pointti. Pointti oli se, että olemme parhaita kavereita olleet jo vuosia ja ajan kuluttua ja perheen kerryttyä ei sitä yhteistä aikaa niin tullut aina järjestettyä ja tämmöinen projekti saa helpommin järjestämään sitä aikaa siihen kävelyyn. Se, että mistä kävellään mihin ja millä vauhdilla oli hyvin toissijaista. Parhaat kaverit nauttimassa yhdessäolosta oli se juttu. Sille sitten kontekstin ja ylimääräistä äijäaspektia antamaan kehitettiin tuo aika mittava kävelyprojekti. Suoritus oli osa hauskuutta. Ei kovin olennainen, mutta kuitenkin aika olennainen sikäli, että käveleminen vaikkapa ympyrää kotitalon ympäri tuskin olisi lähtenyt toteutumaan. Suoritus oli itsessään hyvin toissijainen asia. Homma joka toteutuu viidessä tai kymmenessä tai viidessäkymmenessä vuodessa ja vie sen ajan kuin vie.

Jossain vaiheessa jotain muuttui. Suunnitelmissa ruvettiin laskemaan kilometrejä ja maksimimatkoja. Optimoimaan taukoja ja lähtöjä aamulla. Vauhtikin alkoi suunnitelmissa kasvaa. Kysymättä jäi se, että onko tämä hauskaa jos sen tekee näin. Eikä se ollut. Siinä sitten tauolla todettiin, että arska paistaa niin kivasti, että tässähän makoilee ihan mielikseen pidempäänkin ja vauhti kävellessäkin hiipui vahvasti. Mutta juttua ja tarinaa alkoi taas piisata, kuitti lensi ja yleisesti meininki oli semmoista kuin kahden vanhan ja hyvän kaverin touhuissa kuuluu ollakin. Ja intoa jatkamiseen oli, kun tultiin pois.

Mutta siellä reissussakin mietittiin ja ihmeteltiin sitä, että kuinka tässä nyt näin kävi. Ja niinhän se on, että moni hauska asia on mennyt pilalle, kun homma on mennyt liian totiseksi. Pitkällisen vuodatuksen päälle totean siis vaan, että jos on tarkoitus pitää hauskaa, niin kannattaa miettiä, että mikä tästä nyt tekee hauskaa ja sitten aina välillä tarkistaa, että toissijaiset asiat eivät ole päässeet hiipimään ensisijaisten edelle. Yllättävän paljon on meinaan auringossa makoilu ja läpän heitto hauskempaa kuin rakkoisilla jaloilla hampaat irvessä kävely. Ja kyllä niitä kilometrejäkin silti jokunen tuli käveltyä.