Tapoja pitää muistaa arvioida uudelleen

On ollut sellainen olo, että lomalla ei ole aikaa liikkua. Tajusin, että en ole muuttanut ajattelutapaani vaikka olosuhteet ovat muuttuneet. Töissä ollessa aikaa lapsen kanssa on vähän ja siitä nipistetään omiin menoihin vain erityisestä syystä, eikä voi kuvitellakaan, että tekisi joka päivä tunnin tai pari jotain itsekseen kun lapsi on hereillä. Arkena se onkin hyvä asenne, tulee vietettyä aikaa lapsen kanssa. Lomalle tilanteessa, jossa raskas liikunta on omalle terveydelle välttämätöntä, se ei ole hyvä asenne. Ei ole kenenkään etu, että en pidä itsestäni huolta.

Noin yleensäkin pitäisi opetella huomaamaan muuttuvat olosuhteet ja arvioimaan tarvittavat muutokset omassa elämässä etukäteen. Säästyisi monelta. Sitähän bisnesmaailmassakin hoetaan. No, parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Published with Blogger-droid v1.6.7

Lukeminen versus leffan katsominen (masentuneena)

Sanotaan, että lukeminen on hyödyllisempää kuin telkkarin katsominen, koska lukeminen aktivoi aivoja ja telkkari sitten taas ei. Olen aina suhtautunut tähän skeptisesti, koska oma kokemus on se, että parin tunnin lukemissessiosta tulee ihan samanlainen paha olo kuin parin tunnin leffasessiosta. Tulee vaan sellainen paha olo, kun poistuu tästä maailmasta liian pitkäksi aikaa.

Vallitseva väsymys auttoi minua ymmärtämään, että se ero on todellinen. Leffan katsominen on hyvä tapa päästä pari tuntia eteenpäin kun väsyttää, mutta ei vielä voi mennä nukkumaan. Pelkkä ajatuskin kirjan lukemisesta tuntuu raskaalta. Virtaa ei ole niin paljon, että viitsisi käynnistää aivojaan kun ei ole ihan pakko. En tiedä pitäisikö tältä pohjalta tehdä laajempia johtopäätöksiä suhteessa leffoihin ja kirjoihin, mutta en sitä nyt jaksa miettiä. Katson leffoja, en lue.

Ihan paljaana

Olen ollut nyt jonkun verran kakaran kanssa ulkona paljain jaloin ja tänään oli kakarakin ilman kenkiä. En sitten tiedä, että onko huonot kengät vai mitä, mutta juoksenteli kyllä ilman kenkiä enemmän kuin kenkien kanssa. Ei näyttänyt kengättömyys vaikuttavan edes pallonpotkimisintoon. Ilmeisesti voi siis jatkossakin jättää kengät väliin. Paljain jaloin kulkemisesta tulee parempi olo. En tiedä miksi.

Lapsen päästäminen ulos paljain jaloin on hiukan pelottavaa alkuun. Keksin kyllä hyvän perustelun sille, että miksi niin voi tehdä. Niin paljon tuo kaatuilee ja penkoo maata, että paikkaan, jonne lasta ei voi päästää paljain jaloin ei lasta voi päästää irti ollenkaan. Naapurin täti valisti minua myös, että lapselle on terveellistä kulkea paljain jaloin. Omalla lapsellaan oli kyllä kengät. Kerroin sitten sille puolestani oman kengättömyyslogiikkani.

Mietiskelin myös, että pystyisiköhän lenkkeilemään paljain jaloin. En niin pitkiä lenkkejä juokse muutenkaan, niin saisi edes jollain kasvatettua katu-uskottavuutta.

Antiantikliimaksi

Muutama päivä sitten totesin, että jos tästä selvitään niin helpolla kuin silloin näytti, niin on melkoien antikliimaksi koko juttu. No ei ole. Loma kun on, niin nukuttua tulee tarpeeksi, mutta silti väsyttää melkein aina. Ei taida näistä pillereistä olla taikalääkkeeksi. Onneksi muuten on mukavaa. Varsinkin nyt, kun sääkin vähän viileni.

Yksi taistelu siis hävitty, mutta sota jatkuu. Seuraavat huumekokeilut saavat jäädä kesäloman jälkeiseen aikaan, mutta kunnon kohottaminen jatkuu, kuin myös pyrkimys järkevään ravintoon ja riittävään uneen. Olen silti huomannut olevani taas aika puhtaasti sellaisessa "kunhan selviää kesästä hengissä"-moodissa. Syksy tulee taas joskus ja elämä alkaa voittaa. Tänä talvena voi varmaan alkaa luistelemaan ja hiihtämään lapsen kanssa ja muutenkin talvessakin on paljon positiivista odotettavaa. Ei vaan huvittaisi käyttää paria kuukautta vuodessa pelkästään hengissä selviämiseen.

Käytiin spontaanisti Nuuksiossa grillaamassa. Ehkä pitäisi viettää isompi osa lomasta metsässä. Sää oli aikalailla paras mahdollinen, ötöjä ei ollut, ihmisetkin tekivät ilmeiseti jotain muuta, koska rauhassa sai grillailla. Ja kakara syö makkaraa kuin hullu puuroa ja nareskeli kun pääsi kantorinkkaan, eli aika vahvaa positiivista signaalia tuli. Koskakohan ehtii testata yöpymistä?

Liikunta ja liikeessä oleminen ovat eri asioita

Kauheasti ollaan tehty asioita nyt kun on loma. Samalla kuitenkin väsymys on kasvanut jo aika uskomattomiin mittasuhteisiin. Havaitsin, että syynä on todennäköisesti se, että olen ajatellut, että aika sama mitä tekee, kunhan pysyy liikkeessä. Eipä vaan ole. Hikiliikuntaa, eli liikuntaa joka aiheuttaa hengästymistä tarvitaan. Hikiliikunnaksi sinänsä on riittänyt elossa oleminen viime päivinä. Täytyy siis pitää huoli siitä, että oikeasti tulee tehtyä jotain vaativaa. Lenkkeilyä olen aloitellut ja pyöräilemässä voi aina käydä.

Liikunnan järjestäminen voi olla vähän haastavaa, kun ollaan paljon reissussa ja sellaista, mutta pakko on paras motivaattori. Lenkkeillä ainakin voi joka paikassa. Leukojakin voinee vetää monessa paikassa. Käsinseisonnan treenaaminen lie myös aika paikka-agnostista. Siitä sitten vaan.

Itseskeptisyyden ytimessä

Mielenterveysongelma on aika avartava, kun sitä oikein alkaa miettiä. Kyseessähän on tilanne jolloin aivot toimivat osittain väärin ja tämä väärä toiminta tuottaa signaaleja, jotka kannattaa jättää huomiotta. Eli siis tässä tapauksessa se signaali, että väsyttää. Sen sijaan väsyttäminen arvioidaan muiden signaalien avulla. Esimerkiksi siitä, että paljonko kello on tai paljonko on tullut urheiltua. Kyseessä on toki paljon muutakin, mutta tämä aspekti on aika jännä.

Kyseessä on siis tietystä perspektiivistä katsottuna sama asia kuin mikä tahansa toiminta, missä oma luontainen toiminta pitää voittaa. Esimerkiksi laihdutus. Lihovalla ihmisellä on taipumus syödä hallitsemattomasti. Painonhallinta on sitä, että ei kuunnella omia nälkätuntemuksia vaan ratkaistaan syötävän määrä ja laatu jonkun muun mittarin avulla.

Olisi jännä saada lista omista aistimuksista paremmuusjärjestyksessä sen mukaan, kuinka luotettavasti niiden uskomisesta seuraa jotain positiivista. Vähän hankala vaan koostaa semmoinen.

Elämän pieniä ansoja

Heinäallergia voi aiheuttaa odottamattomia ongelmia. Ehkä pahin oli, kun sain äidiltä lahjaksi entisöidyn nojatuolin. Ihmettelin, että miten voi olla vielä syyskuussakin heinänuhaa. No ilmeni sitten myöhemmin, että kyseisen tuolin pehmusteena on heinää. Tämä saapui mieleeni, koska söin tänään jugurttia, johon laitoin makeutusaineeksi hunajatuotetta. Kyseinen aine yllätti jo kerran, kun nappasin sen vaan hunajahyllystä ja kotona totesin, että siinä on 10% fruktoosia. Eli en siis ostanutkaan hunajaa. Ei maatakaavaa, mutta vähän odottamatonta. No, tänään katselin sitä hunajaa enemmän ja siinä sanottiin, että se on siivilöity mahdollisimman karkeasti, jotta siitepölyä jäisi mukaan. Rupesi kiinnostamaan, kun yhtäkkiä olo oli kuin olisi heinäladossa nukkunut yön. Ei tartte sitä hunajaa syödä kesällä. Toisaalta sitä voi koittaa käyttää talvella siedätyshoitoon. Mikäli sillä saa helpotettua heinäallergiaa, niin erinomaisen hyvä tuote.

Yksi kesän haasteista on suhtautuminen aurinkoon. Vaihtoehtojahan on kolme,

1) Välttely. Tultaneen toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan, mutta kun on tarkoitus olla paljon ulkona kakaran kanssa, niin menestysmahdollisuudet lienevät rajalliset. Keskipäivällä pysytään kuitenkin sisällä.

2) Rasvat ja tökötit. Tulevat jäämään omalta kohdalta vähiin, koska ainainen tököttien levyttely ärsyttää enemmän kuin lievä palaminen. Erityistapauksissa käytössä. Ekan ihosyövän jälkeen sitten ehkä toisin.

3) APP (antaa paskan palaa). Näin se tulee varmaan jossain määrin menemään. Ongelma on se, että palamisesta seuraa paitsi kipua myös väsymystä. Väsymyksen lisääminen taas ei ehkä ole tarpeellista. Toisaalta olen kyllä saanut jo aikaan ihan hyvää pohjarusketusta, joten ehkä se palaminen jää muutenkin vähemmälle.