Paljonko koulussa opitaan?

Törmäsin intternetsin syövereissä ajatukseen, että matematiikan opetus pitäisi aloittaa vasta yläasteiässä. Perusteluna oli jotakuinkin se, että kun aloitetaan tarpeeksi myöhään, niin kaikki tajuavat noin suurinpiirtein mistä on kyse, jolloin oppiminen sujuu ryhmältä niin paljon nopeammin, että samat asiat ehditään opetella kuitenkin.

Tästä riemastuneena rupesin miettimään, että kuinka paljon koulussa oikeasti opitaan. Siis siitä perspektiivistä, että oletetaan hypoteettinen lukioonmenijä, joka on vaikkapa kasin oppilas muuten, mutta ei ole päivääkään opiskellut matematiikkaa. Kauanko menee ottaa muu porukka kiinni? Itsestä tuntuu, että ei kauan, mutta minä olenkin tehnyt matematiikkaa hetkisen jopa työkseni, joten se ehkä tuntuu helpommalta kuin on. Hypoteettinen tilanne menee vielä kiharammaksi, jos otetaan huomioon se, että jos lukioikäiselle ei ole matematiikkaa opetettu, osaa kyseinen tyyppi sitä jollain todennäköisyydellä varmaan kuitenkin. Ainakin itse olen isäni kertoman mukaan opetellut laskemaan, että voisin pelata muun perheen kanssa tikkiä. Ikää ei tainnut mainita.

Vielä kierommaksi homma menee jos ajatellaan lukuaineita. Kuinka paljon pitää lukea vaikkapa biologiaa, että tietää saman verran biologiasta kuin muut, ottaen huomioon, että muut ovat suurimman osan opettelemastaan unohtaneet? Ja muistaen, että hyvällä lukijalla ei kauaa nokka tuhise jonkun ala-asteen bilsankirjan kanssa.

Oma lukunsa on tietenkin lukeminen. Jos ei opettele lukemaan, on koulunkäynti vaikeaa. Toisaalta on vaikea kuvitella, että lukioikäiseltä menee kauan opetella lukemaan. Sen sijaan nopeasti ei kai opi lukemaan kuin lukemalla paljon. Lukemiseen vaan pätee varmaan kaikkea muuta äärimmäisemmin se, että monet opettelevat sen itse. Fiilispohjalta väittäisin myös, että ne, jotka sen itse opiskelevat ovat varmaan kiinnostuneempia lukemisesta, joten lukevat enemmän ja siksi oppivat paremmin lukemaan. Seuraako tästä, että lukemisen opettelua kannattaisi viivästyttää, että mahdolisimman moni opettelisi sen itse?

Summa summarum: Osaisiko keskivertolukiolainen lukion jälkeen enemmän, jos yläasteella opeteltaisiin lukemaan ja kaikki muut lukuaineet aloitettaisiin lukiossa? (Unohdamme amiksen, koska halusin kärjistää tilannetta). En tiedä, mutta en ainakaan välittömästi uskalla sitä mahdottomaksikaan väittää. Olennaisesti se varmaan riippuisi siitä, että miten myöhäinen aloittaminen vaikuttaisi motivaatioon.

Kiire!

Kakara täytti kolme tässä taannoin. Sattumalta pääsin hakemaan sen tarhasta ja päätin, että kävellään kotiin, koska hemmo yleensäkin tykkää luonnossa kulkemisesta ja asioiden ihmettelemisestä. Kello oli kolmen maissa ja matkaa kotiin kolmisen kilometriä. Viiden maissa on yleensä nälkä niin kova, että raivarit alkavat. Joten jo aika aikaisessa vaiheessa oli kiire. Ja silloin tajusin, että varmaan tärkein yhteistä aikaa lapseni kanssa määrittävä asia on kiire. Ja se on perseestä.

Kiireen voi tietenkin helposti välttää. Ei tarvitse kuin pysyä kotona. Suurin ongelma siinä ratkaisussa on se, että se on vähän kuten kiirekin. Perseestä. Lapsen kanssa on kotona ihan kivaa pienissä annoksissa, mutta lapsen kanssa luonnon ihmetteleminen ja leikkien kaksiminen kaikesta vastaantulevasta on hauskaa ihan eri tavalla. Rupesinkin pohdiskelemaan, että olisiko tarjolla parempia vaihtoehtoja ja keksinkin pari hitusen luovaa ratkaisua.

Kiireenhän aiheuttaa kaksi asiaa, kakka ja nälkä. Kakka on triviaalihko varustautumiskysymys. Vaippoja ja perseenpyyhintälappuja mukaan, niin homma hoituu missä vaan. Ruoka onkin oma kysymyksensä. Vaan rupesin miettimään, että eihän ruoka nyt mitään kovin erikoista varustautumista vaadi. Vettä, astioita, ainekset, trangia. Ja istuinalustaa. Melkein joutuu kokeilemaan.

Talven haasteet

Talvi on jäänyt vaihteeksi taakse ja ainakin jälkeenpäin kun miettii, niin oli kyllä raskas talvi. Iso osa on tietysti sairastelulla, pari flunssa ja mahatautia taisi olla. Kuitenkin jos miettii niitä aikoja, jolloin tuntui hyvältä, niin yhteisenä nimittäjänä voi edelleen pitää ulkoilua ja liikuntaa. Pitäisi vaan keksiä hyvää tekemistä ulkona (lapsen kanssa). Silloinkin, kuin sää on huono. Hyvälle säälle ongelma on pitkälti ratkaistu, aina voi mennä luistelemaan. Ensi talvena kokeillaan, että saisiko valikoimiin myös laskettelun. Ja uimaanhan voi tietty mennä.
Suurin virhe taisi kuitenkin olla HCR-ilmoittautuminen. Tästähän seurasi työmatkajuokseminen, joka oli muuten ihan hyvä juttu, mutta pyöräillessä olisi ollut paljon enemmän ulkona. No, teloinpa jalkaani niin, ettei tarvitse kyseiseen juoksuun osallistua mutta pyöräily on sallittua. Onhan se ihan jännä seurata, että onko kunto jo niin hyvä, että voi joka päivä polkea. Mutta täytyy koittaa takoa vaan päähän, että ei se laatu vaan määrä.

Oikealla kädellä

Motivaation ylläpitäminen on usein vaikeaa. Varsinkin, kun on tarkoitus tehdä jotain asiaa päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. Käy helposti niin, että jossain vaiheessa juttua alkaa tehdä vähän vasemmalla kädellä ja sitten se alkaa tuntua turhalta ja sitten sitä ei enää jaksakaan tehdä. Venyttelylle kävi aikalailla näin. Pitäisi vaan muistaa se, että jos homma ei tunnu järkevältä, niin joko sitä pitää muuttaa tai sitten pitää lopettaa.

Venyttelemisen ongelmahan on se, että se ei ole hauskaa. Toinen ongelma on se, että edistymistä on vaikea yleensä mitata. Joten sitä pitäisi tehdä sillä tavalla, että tulee sellainen olo, että siitä on jotain hyötyä. Joten kaivelin netistä vähän juttua siitä, että miten venytellään kun tavoitteena on liikkuvuuden parantaminen. Seuraamme jännityksellä, mutta ainakin nyt alussa tuntuu paljon järkevämmältä.

Minä ja kauluri

Neuloin kaulurin. Sopivasti tuli valmiiksi kevättä varten. Ohjeen nappasin tuolta mutta en mitään nappeja tai muita juttuja ruvennut siihen laittamaan, koska ei sellaiset hippitouhut kunnolliseen kauluriin millään tavala kuulu. Hyvä perinteinen umpikauluri tuli. Ja komia, kato vaikka ite:

Jonkunmoisena haaveena on ollut muutenkin opetella tekemään vaatteita itse. On tämä ainakin pieni alku siihen suuntaan. Voi sitten katsoa, että jos vaikka ensi vuonna irtoaisi ompelukurssille.

Beef jerky

Olen tällä reseptillä tehnyt menestyksekkäästi beef jerkyä, mutta se sijaitsee vain satunnaisella keskustelupastalla, joten laitan sen tänne. Löytyy sitten jatkossakin.

Nikoyaki-marinadi, annostus per 500-700g lihaa

1.25 dl teriyakikastiketta
1 tl suolaa
1 tl valkosipulijauheutta
1 rkl siirappia
1 tl nestesavua
1 tl Tabascoa
1 tl mustapippuria

Kuukausi lähestyy loppuaan, mitä jäi käteen?

Läppäritön tammikuu piti pitää, mutta aika isosti se homma räjähti sairasteluun. Sellaiseen itseruoskintaan ei sentään lähdetty, että olisi pitänyt jaksaa tehdä jotain kunnollista, kun elämän tarkoitus on lähinnä selvitä pari päivää hengissä, että voi sitten taas jatkaa elämää. Eli läppäritön kuukausi oli kyllä enemmänkin läppäritön kaksiviikkoinen. Vaan ei siinä mitään, hyviä juttuja tuli silti.

Ehkä selkein saavutus on se, että tarve surffata meni pois. Surffaamaan voi päätyä, jos ei nyt ole muutakaan tekemistä, eikä ole jaksua keksiä tekemistä, mutta enää ei tule esimerkiksi tuunattua lasta pois kun on ihan pakko lukea Facebookista, että kaikki on perseellään paitsi se joka koitti istua. Samalla meni kyllä suurin into kirjoitell blogituksia, mutta ehkä se pitää hyväksyä ns. reiluna vaihtokauppana. Suosittelen siis ehdottomasti.

Läppärin ääressä vietetty aika ei silti vähentynyt niin paljoa kuin olisi voinut luulla, koska ilmeni, että yllättävän paljon sitä ihan tarpeellistakin tekemistä on, jossa tietoa erinäisistä asioista pitää kaivella tietoa esille. Esimerkiksi siitä, että mitä kautta Suomea kannattaa kulkea läpi. Painokin on lähtenyt taas laskemaan, vaikka siitä onkin vaikea sanoa että onko kyseessä vain ajoituksellinen yhteensattuma vai onko sitä virtaa oikeastikin enemmän. Hyvä juttu siis vaikka lyhyeksi jäikin. Sitä saakin sitten miettiä, että miten tästä eteenpäin.