Jumala ei siedä syntiä(?)

"Syntiset eivät pääse taivaasen, koska Jumala ei siedä syntiä". Yksi perinteisimmistä kristinuskon ongelmakohdista on, että miksi kaikki eivät pelastu. Miten hyvä Jumala voi tuomita kadotukseen? Ja perusvirhe joka annetaan lähes kaikissa vastauksissa on se, että "koska Jumala". Jumala voisi kyllä, mutku ei se haluu. Se ei vaan pysty sietämään syntiä, niin ei se käy.

Tässä selityksessä on kaksi heikkoutta. Ensinnäkin se opettaa meille, että Jumala on jossain kaukana. Siellä sfääreissään taivaksissa ja me täällä kaukana muualla. Sen takia sitä ei ahista, vaikka täällä kaikki on syntisiä. Se on mennyt poispois niin kauas, ettei enää ahista. Toisekseen se antaa ymmärtää, että taivaaseen mennään fiilispohjalta. Kuka vaan voisi mennä taivaaseen, mutta Jumala ei tykkää tyhmistä, niin tyhmät ihmiset ei pääse. Koska ne on tyhmiä. Ni. Ne voisi kyllä, mutta kun Jumala ei tykkää.

Jumala ei ole hauras, heikko, herkkä eikä allerginen. Taivas on. "Jos olet taivaassa ja joku tulee vetämään lättyyn, niin oletko taivaassa?" Kysyin tuon pyhäkoululaisilta kerran ja olivat yksimielisiä, että kun lättyynvetäminen alkaa, niin ei olla enää taivaassa. Kun toiselle tehdään pahaa, niin ei olla enää taivaassa. Kun pahastutaan, vaikka toinen ei edes pahaa tarkoittanut, ei olla enää taivaassa. Kun jätetään auttamatta, huomioimatta, tekemättä hyvää, ei olla enää taivaassa. Taivas lakkaa olemasta äärettömän helposti. Siksi Jumala ei päästä syntistä taivaaseen. Ei "koska Jumala". Vaan siksi, että jos Jumala päästää, niin sitä taivasta ei sitten enää ole.

Syntinen taivaassa ei ole moraalinen ristiriita vaan looginen. Se on vähän niinkuin pyöreä neliö. Jos se on pyöreä, se ei ole neliö, jos se on neliö, se ei ole pyöreä. Ehkä kuvaavampana vertauksena, kuvittele laatikko, jossa ei ole vihreitä asioita. Jos sinne laitetaan vihreä pallo, niin se ei enää ole laatikko, jossa ei ole vihreitä asioita. Vihreä pallo ei voi koskaan olla laatikossa, jossa ei ole vihreitä asioita. Jos halutaan, että on laatikko, jossa ei ole vihreitä asioita, niin pitää pitää huolta, ettei yksikään vihreä asia pääse siihen laatikkoon.

Kaikki alkoi siitä...

Mihin minä uskon? Rontti 20 vuotta on siitä, kun tulin uskoon, menin seurakuntaan ja rupesin oikeasti opettelemaan tätä kristinuskojuttua. Ei ne Jumalan jäljet elämässä mitenkään siitä alkaneet, mutta siitä alkoi asioiden aktiivinen pohtiminen. Muutaman vuoden on jo tuntunut siltä, että pitäisi koittaa kirjoittaa niitä juttuja ylös. Ja kas, tämä ikivanha blogin on täällä vieläkin. Ja tässä saikulla lojuessa ei mitään niin olekaan kuin aikaa.

Uskon matkaa siis jo jonkun aikaa taitettu. Koko tällä matkalla kengässä on ollut hiertävä kivi. Olen halunnut oppia ja ymmärtää kristinuskoa ja lukenut ja kuullut monensorttista opetusta. Ja aika iso osa siitä on sontaa. Usein vielä tavalla, joka tuntuu sekä ilmeiseltä että perustavanlaatuiselta.

Esimerkki. "Kaikki rikoksemme kohdistuvat paitsi uhriin myös Jumalaan". Tätä olen kuullut eri muodoissa monta kertaa perusteluna sille, miksi Jumalalla on oikeus rankaista synnistä. Onneksi en ihan vähään aikaan. Jos raiskaan henkilön A uhrini on A. A ei ole ainoa joka kärsii. A:n lähipiiri kärsii. Lähialueen ihmiset kärsivät, koska on pelottavaa olla alueella jossa raiskataan. Ehkä monet muutkin. Yhteiskuntakin kärsii. Ja Jumala joka rakastaa A:ta (ja minua joka tämän pahan tein) kärsii myös. Suunnattomasti. Mutta vain yksi näistä voi sanoa olevansa rikokseni uhri.

Jos A:n isä tulee sanomaan minulle "Miksi teit minulle näin?", niin kyseessä on itsekeskeinen mulkku. Vaikka hän kärsii, hän ei ole uhri. Uhriksi asettuminen on loukkaus sitä ihmistä kohtaan, joka on uhri. Sama pätee naapuriin. Ja yhteiskuntaan. Vaikka se on säätänyt lakeja, joita rikottiin. Ja näiden lakien pohjalta rankaisee minua, tekijää. Se ei siltikään ole uhri. Eikä Jumala. Vaikka Jumala rankaisee, niin se rangaistus ei perustu Jumalan kokemaan vääryyteen. Vaan uhrin. Jumalan edessä joudun vastaamaan siitä, mitä tein A:lle, en siitä, kuinka paljon pahaa mieltä tuotin Jumalalle, kun A:ta noin pahasti kohtelin.

Tämä on nähdäkseni paitsi perustavanlaatuista, myös aika itsestäänselvää. Mutta sitä opetusta joka opettaa toisin on tullut sen verran vastaan, että tämä tuli ensimmäisenä mieleen, kun piti kivelle saada vähän konkreettista muotoa. Ja se hiertää, koska siitä seuraa hiipivä epäluulo. Onko sittenkin totta, että tässä touhussa ei ole järkeä? Koska jos siinä on, niin miksi ihmisiä kuljeskelee ympäriinsä juttelemassa tuollaisia älyttömyyksiä? Jos kristinuskossa on järkeä, miksi sitä aktiivisesti ja johdonmukaisesti kieltäydytään käyttämästä?

"Jos tuo on totta, niin Jumala on <EI YHTÄÄN MAIRITTELEVA ASIA>". Tämän asian kanssa olen paininut paljon ja varmaan painin jatkossakin. Mutta siitä painiskelusta on hyötyä. Opetus tai asia vaihtelee, mutta vastauksia löytyy kun vaan jaksaa painia. Hyväksyy sen, että hiertää. Hyväksyy sen, että se haittaa matkantekoa. Tyytyy siihen, että hiertämiseen löytyy aikanaan vastaus. Eikä lopeta kulkemista. Koska niitä vastauksia kyllä löytyy, mutta usein asioiden pitää saada poukkoilla päässä ties kuinka pitkään, ennen kuin se ratkaiseva pala löytyy palapeliin.