Optimismin voima

Lueskelin noista mielialalääkkeistä ja mielenkiintoinen yksityiskohta tarttui ajatuksiini. Tuosta lääkkeestä kerrottiin, että saatava teho ei lievässä masennuksessa eroa merkittävästi plasebosta. Mielenkiintoista oli tästä tehty päätelmä. Johtopäätöshän oli, että lääkkeen määrääminen on turhaa. Johtopäätös saattaa olla oikea, mutta ainakaan lainatun tutkimuksen abstrakti ei anna viitettä siitä, että plasebo-vaikutuksen voimakkuutta olisi tutkittu. Todennäköisempää on kuitenkin, että johtopäätöksen tekijä on kitisevä persnaama, jonka täytyy yrittää korvata pienimunaisuutensa ja seksuaalinen kyvyttömyytensä jollain älyllisellä ylemmyydentunteella, jonka voi kunnolla saavuttaa vain olemalla rehellisesti väärässä. Kaikkein kätevimmin tässä tapauksessa kuvittelemalla, että plasebo-vaikutus on sama asia kuin ei vaikutusta. (Toimitus pahoittelee näin jälkikäteen raflaavia sanamuotoja, mutta ei poista niitä, koska tästä blogista on tarkoitus pystyä arvioimaan kirjoittajan mielialan vaihteluita ja nuo tekevät sen aika helpoksi. Itsestään on hieno puhua kolmannessa persoonassa.)

Vaihtoehtoinen hypoteesi olisi, että lievissä masennuksissa potilaan mieliala on niin paljon lääkitystä merkittävämpi parantumisen edellytys, että kunhan potilaan saa uskomaan huomiseen, niin lääkettä ei tarvita. Mielialan parantumisen vaan saa aikaan nimenomaan sen lääkkeen saaminen. Nimim. kokemusta on. Itseasiassa se jo riittää pitkälle, että tulee sellainen fiilis, että nyt tälle asialle tehdään jotain. T: sama nimimerkki.

Eli siis on todennäköistä, että minulle syötetään mielialalääkettä vain ja ainoastaan plasebo-vaikutuksen takia. Käsitykseni on, että plasebo-lääkkeen määrääminen ei ole sallittua. Jos minulta kysytään, niin saisin lääkkeen vaikutukset mieluummin plasebosta kuin jostain oikeasta lääkkeestä, joka joko sotkee tai sitten ei minun pääni. Eli kiitti vaan kitisijät vitusti.

Varsinkin masennuslääkkeissä plasebon tarjoaminen olisi vielä helppoa. Käsittääkseni about aina lääkäri joutuu kuitenkin sanomaan, että täytyy kokeilla vähän, että löytyy se toimiva lääke. Ekaksi laittaa jonkun sellaisen lääkkeen, josta hyvin todennäköisesti tulee paha olo ja sitten sen plasebon, niin jo vain saattaisi elämä parantua, eikä tarvitsisi edes syödä ties mitä paskaa.

Tämä kaikkihan kaatuu siihen, että ihmisille on niin kovin tärkeää olla tulematta huijatuksi. Pitää olla kyyninen ja epäluuloinen ja muutenkin vaan lähteä siitä, että kaikki on paskaa paitsi kusi. Onneksi näitä ihmisiä varten on olemassa nocebo-efekti. Kitisijöille siis muistettavaksi. Kaikki lääkkeet on myrkyllisiä. Suurin osa ruuastakin on myrkillistä. Ilma jota hengität on myrkyllistä. Pidä se mielessä, niin kuolet nopeammin ja sitten me muut voidaan syödä plasebomme rauhassa. Eikä tartte vetää jotain valikoivasti-estän-tai-ehkä-en-jonkun-epämääräisennimisen-aineen-imeytymistä-tai-erittymistä-tai-mitänytsittenlienikäänentajua-lääkettä vain siksi, että joku valkoinen pilleri pitää syödä, että paranee. Pitäisköhän käskeä vaimoa vaihtamaan salaa mun lääkkeet joihinkin pastilleihin?

Lopetettakoon kuitenkin siihen positiiviseen havaintoon, että olen edelleen ihan positiivisella mielellä noista lääkkeistä, vaikka tästä tilityksestä sitä ei ehkä voikaan päätellä. Ainakaan vielä alussa luvatut negatiiviset vaikutukset eivät ole olleen mitenkään pahoja.